Ihmisiä, YP:n nettisivujen banneri
Yhteiskuntapolitiikka - Sijoita ajatteluun!

YP 2/15 on ilmestynyt

yp lehti, nosto

Aiheina muun muassa suomalaisten työetiikka eurooppalaisessa vertailussa, maahanmuuttajien kotihoidon tuen käyttö ja Ukraina. Ja paljon muuta. Suppeassa luonnossa esiintyy Kyy ja Ajatusten Tonavassa nimetön virkamies.

Onko Suomi "oleskeluyhteiskunta"?

Kuvituskuva

Suomalaisten työssäkäyvien aikuisten työhön sitoutuminen on vahvaa – mutta jää eurooppalaisessa vertailussa keskiarvon alapuolelle. Teemu Turunen vertaa artikkelissaan suomalaisten työetiikkaa ja käsityksiä työn tärkeydestä 17 muuhun eurooppalaiseen maahan. Tutkimus on raportoitu YP:n numerossa 2/15.

Kuuntele tutkimusta käsittelevä juttu YP-radiosta.

Kaupunkitutkimuksen teemanumero

YP julkaisee vuoden 2015 lopussa kaupunkitutkimuksen teemanumeron yhteistyössä Helsingin yliopiston, Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja Kaupunkiakatemia-verkoston kanssa.

Kutsumme nyt tutkijoita ja muita asiantuntijoita kirjoittamaan kaupunkitutkimuksesta.

Etusija annetaan sellaisille uusille empiirisille tutkimuksille, jotka keskittyvät suomalaisen kaupunkikehityksen suuntaan, sisältöön ja hallintaan. Tarkoituksena on tukea näitä aiheita koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Kaupunkitutkimus ymmärretään teemanumerossa luovasti ja laajasti.

Artikkelikäsikirjoitukset arvioidaan lehden normaalin vertaisarviokäytännön mukaisesti. Mukaan voi tarjota myös lyhyempiä analyyseja ja avauksia.

Käsikirjoitukset tulee toimittaa 28.8.2015 mennessä sähköpostitse osoitteeseen tuukka.tammi@thl.fi. Jos olet epävarma sopiiko aiheesi tai sen analyysitapa teemanumeroon, artikkelin abstraktin voi toimittaa aihearviointiin 28.5.2015 mennessä.

 

Arkistojen aarre

arkistojen aarre

Huhtikuun eduskuntavaalien lähetessä YP:n arkistosta nousee Juho Rahkosen analyysi Perussuomalaisten ruumiinavaus. Onko työväen protestipuolueen kannatus saavuttanut vielä ylärajaansa? Edellisissä, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ”jytky” oli se, että puolueelle antoi äänensä 19,1 prosenttia äänestäneistä. Rahkonen analysoi silloin YP:ssä tuoreeltaan, keitä kannattajat olivat ja mistä he tulivat. 

Kirjoitus on julkaistu YP:n numerossa 4/2011.

 

Blogi

YP Facebookissa

YP TWITTERISSÄ

Yhteiskuntapolitiikka