Etusivu > Lapset ja nuoret > Nuoret > Riskikäyttäytyminen ja tapaturmat

 

Riskikäyttäytyminen yhteydessä tapaturmiin

Riskikäyttäytymisellä tarkoitetaan erilaisille vaaroille altistavaa, usein elämyshakuista tai impulsiivista käyttäytymistä. Myös henkisen hyvinvoinnin ongelmat voivat ilmetä riskikäyttäytymisenä, joka altistaa tapaturmille. Esimerkiksi halu kokeilla uusia käyttäytymismalleja, aistituntemusten haku, halu tulla kohdelluksi aikuisina, sosiaalinen ryhmäpaine, positiivinen asennoituminen riskinottoon ja sosiaalinen ympäristö ovat yhteydessä riskikäyttäytymiseen.

Riskejä harvemmin otetaan yksin, vaan tyypillistä on kaveriporukassa päähänpistosta tehdyt toilailut. Kaverin tapaturman on todettu ennustavan nuoren omaa tapaturmaa. Vietettäessä aikaa kaveripiirissä altistutaan samoille riskeille samanlaisen toiminnan ja harrastusten vuoksi. Kaverin riskinotto ja siitä seurannut tapaturma voi myös toimia varoittavana esimerkkinä.

Toisten ihailu ja arvostus saattavat painaa vaakakupissa enemmän kuin oma terveys ja turvallisuus. Nuoren sosiaalisilla suhteilla on siis merkitystä.

Tyypillistä riskikäyttäytymistä nuorilla on kaahailu, humaltuneena ajaminen tai kyydissä olo, itsetuhoinen tai väkivaltainen käyttäytyminen ja osallistuminen riskialttiisiin vapaa-ajan harrastuksiin. Myös runsas kertajuominen ja huumeiden käyttö ovat riskikäyttäytymistä. Erilaisilla riskikäyttäytymisen muodoilla on taipumus ilmetä samoilla nuorilla.

Tapaturmien yleisyys pojilla lienee osittain yhteydessä juuri tytöistä poikkeavaan riskikäyttäytymiseen. Maskuliiniseen kulttuuriin ajatellaan kuuluvan tietynlainen riskinotto. Toisaalta poikien murrosikään liittyvä testosteronitason nousu ilmenee juuri riskinottona. Nuorilla tavalliseen elämyshakuisuuteen liittyy usein riskinottoa.

Toisaalta elämyksellisiä riskejä voisi ottaa myös niin, että negatiivisiin seurauksiin on varauduttu ja ne on pyritty minimoimaan, esimerkiksi seinäkiipeily. Mahdollisuuksia tällaiseen hallittuun riskinottoon tulisikin nuorille luoda.

Riskikäyttäytymisestä puhuminen nuoren kanssa

  • Nautitko vaaratilanteista?
  • Miten otat arjessa vaaratilanteet huomioon?
  • Otatko tietoisesti riskejä esimerkiksi liikenteessä, kotona, liikunnan parissa tai muuten vapaa-ajalla?
  • Millaisia riskejä otat?
  • Miksi otat riskejä?
  • Miltä riskinottaminen sinusta tuntuu?
  • Onko sinulla harrastuksia, joissa koet vaaran tunnetta?
  • Mietitkö voisiko ottamastasi riskistä seurata jotain ikävää kavereillesi tai muille läheisillesi?
  • Koetko, että uhkarohkeus on miehekäs asia?

Muualla verkossa Muualla verkossa

Good Practice Guide
The aim of this Good Practices Guide is to help professionals find evidence-based and practical ways to prevent injuries among young people in Europe – with partial focus on risk-taking behaviour.
(EuroSafe, AdRisk)