Liikuntatapaturmat ovat tavallisia nuorison ja nuorten aikuisten tapaturmia. Liikunnan harrastaminen on tässä ikävaiheessa intensiivisintä ja tapaturmariski korkeimmillaan.

Vuoden 2009 Uhritutkimuksen mukaan 15–25-vuotiaalle väestölle sattui suhteessa enemmän tapaturmia kuin muille: nuorille sattui joka kolmas liikuntatapaturmista, vaikka heidän osuutensa kohdeväestöstä oli vain kuudennes. Vuonna 2010 sairaalan vuodeosastohoitojaksoon johti 15–24-vuotiaiden liikunta- ja urheilutilanteissa sattuneista tapaturmista hieman alle 1300.

Etenkin nuorilla miehillä liikuntavammojen määrät ovat suuria. Toisaalta myös nuorten naisten liikuntatapaturmien määrissä on nähtävissä kasvua ja viimeaikaisen kehityksen perusteella näyttäisikin, että nuorten miesten ja naisten välinen ero saattaa olla kaventumassa. Vuoden 2009 Uhritutkimuksen mukaan nuorille miehille sattui 204 liikuntatapaturmaa tuhatta vastaavan ikäistä kohden ja naisille sattui 155 tapaturmaa tuhatta vastaavan ikäistä kohden.

Äkillisten liikuntatapaturmien lisäksi liikunnasta voi aiheutua vähitellen kehittyviä rasitusvammoja, kuten penikkatautia, rasitusmurtumia ja selkävaivoja.

Liikuntavammariski vaihtelee lajeittain

Harrastetuntia kohden tarkasteltuna suurin liikuntavammariski on salibandyssa ja sählyssä, jalkapallossa sekä jääkiekossa. Toisaalta kilpailutilanteissa ja kontaktilajeissa on suurempi riski liikuntavammoille.

Rasitusvammojen riski kasvaa, jos harjoittelu on yksipuolista ja liiallista tai jos palautumisesta ei huolehdita. Liikuntavammojen välittömät seuraukset harvoin ovat vakavia tai henkeä uhkaavia. Seuraukset saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua. Vanhemmalla iällä ne kuitenkin voivat altistaa etenkin alaraajojen nivelrikolle. Vanhoilla vammoilla on myös tapana uusiutua, mihin nuorten tulisikin kiinnittää huomiota.

Liikuntavammojen ehkäisy pohjaa näyttöön

Liikuntavammoja ehkäisemällä voidaan varmistaa, ettei vamma keskeytä nuoren urheilijan harjoitteluun turhia taukoja. Toimiviksi todettuja keinoja liikuntavammojen ehkäisyyn on tarjolla, mutta muistettava on, että ehkäisy on monen tekijän summa. Lisäksi huomionarvoista on, että kolmannes liikuntatapaturmaan joutuneista katsoi, että tapaturma olisi ollut vältettävissä, eli ehkäisytoimille ollaan periaatteessa vastaanottavaisia.

Liikuntavammojen ehkäisy perustuu niiden taustalla olevien syntymekanismien ja riskitekijöiden kartoittamiseen. Riskitekijöitä löytyy niin itse liikuntaa harrastavan nuoren fyysisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista kuin urheilulajista ja harrastusolosuhteistakin.

Liikuntavammoja ehkäistäessä tärkeää on kiinnittää huomiota:

• monipuoliseen alkulämmittelyyn
• palautumiseen treenin jälkeen
• monipuoliseen ravitsemukseen, riittävään nesteytykseen ja lepoon
• lajin vaatimusten ja omien taitojen yhteensovittamiseen
• kontaktilajien ja kilpailutilanteiden suurempaan tapaturmariskiin
• suojavälineiden ja sopivien jalkineiden käyttöön
• liikuntapaikan mahdollisiin tapaturmavaaroihin (esimerkiksi alustat)
• reiluun peliin ja sääntöjen noudattamiseen
• vanhojen vammojen hoitoon
• tarvittavaan lepoon sairauden jälkeen.

Liikunta ja liikuntavammat puheeksi

Ammattilaisten kannattaa ottaa nuorten kanssa fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä keskusteltaessa myös liikuntavammat puheeksi. Hyviä mahdollisuuksia liikuntavamma-aiheen esille ottamiseen on oppilaitosten oppituntien, urheiluseurojen ja harrastejärjestöjen harjoitusten sekä opiskeluterveydenhuollon, työpaikkojen ja etsivän nuorisotyön terveystarkastusten ja elämänhallinnan ohjauksen yhteydessä.

Lähteet

Haikonen K & Parkkari J. Liikuntatapaturmat. Teoksessa Haikonen K & Lounamaa A (toim.): Suomalaiset tapaturmien uhreina 2009. Kansallisen uhritutkimuksen tuloksia. THL, Raportti 13/2010. Yliopistopaino: Helsinki.

Parkkari J, Kannus P, Fogelhom M. Liikuntavammat – suurin tapaturmaluokka Suomessa. Suomen lääkärilehti 59: 3889–3895, 2004.