Yleinen ehkäisy ja riskiehkäisy

Yleinen ehkäisy

Yleiset (universal) ehkäisystrategiat kohdistuvat koko väestöön. Kohderyhmää ei ole rajattu päihteiden käytön tai siihen liittyvien riskien tai haittojen perusteella.Tavoite on ehkäistä tupakan, alkoholin ja huumausaineiden käytön aloittaminen kokonaan tai lykätä aloittamista.

Keinoja ovat muun muassa ennalta ehkäisevien tietojen ja taitojen tarjoaminen kaikille yksilöille. Esimerkkejä yleisestä ehkäisystä ovat yleinen päihdetiedotus ja elämisen taitoihin keskittyvät kasvatusohjelmat.

Yleinen ehkäisy voi kohdistua myös väestön osiin kuten lapset, koululaiset, teini-ikäiset, työikäiset miehet, ikääntyneet ja niin edelleen. Yleistä ehkäisyä on myös toiminta, jonka kohderyhmä on rajattu paikallisesti.

Myös riskiryhmät tavoitetaan

Kun yleinen ehkäisy kohdistuu koko väestöön tai kohderyhmään valikoimatta, se tavoittaa myös riskiryhmät ja ongelmakäyttäjät. Niinpä sen menetelmille ja sanomille on asetettava erityinen syrjimättömyyden ja vahingoittamattomuuden vaatimus haavoittuvien ryhmien suhteen.

Riskiehkäisy

 Riskiehkäisy kohdistuu ryhmiin tai yksilöihin sillä perusteella, että on tunnistettu jokin juuri niitä koskeva riski. Riskiryhmiä erotetaan biologisten, psykososiaalisten ja elinympäristöön liittyvien riskitekijöiden perusteella.

Riskiryhmiä ovat esimerkiksi ongelmakäyttäjien lapset, koulussa viihtymättömät ja koulutuksesta syrjäytyneet nuoret, kaltoin kohdellut ja hyväksikäytetyt lapset sekä sellaisissa yhteisöissä kasvavat lapset ja nuoret, joita leimaa syrjäytyneisyys ja päihdeongelmat.

Riskiehkäisyn keskiössä lapset ja nuoret

Riskiryhmässä ovat päihteiden käytön nuorena aloittaneet ja päihteiden kokeilijat, jotka osoittavat varhaisia merkkejä mahdollisesta tulevasta ongelmakäytöstä. Myös muuten oireilevat ja ongelmallisesti käyttäytyvät lapset ja nuoret, kuten kodistaan, koulunkäynnistä ja myönteisistä toverisuhteista vieraantuneet, ovat riskiryhmää.

Riski voi olla päihteiden käyttöä tai ongelmakäyttöä ennustava häiriö, oire tai käyttäytyminen, tai sen voi suoraan aiheuttaa päihteiden käyttö. Riskiehkäisy voi kohdistua erikseen tai yhdessä käyttöön, saatavuuteen tai riskeihin ja haittoihin.

Selviytymisen tukemista korostetaan

Riskiehkäisyn menetelmät suunnitellaan aina kyseiselle ryhmälle tai yksilölle sopiviksi. Riskiehkäisyn tavoitteita ovat päihteiden käytön aloittamisen ehkäiseminen tai myöhentäminen. Sillä pyritään myös käytön vakiintumisen ja ongelmakäytöksi syvenemisen ehkäisemiseen. Keinoissa ja menetelmissä korostuu selviytymisen tukeminen.