© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Päihdeongelmien syntymiseen, pahenemiseen, ehkäisemiseen ja helpottamiseen vaikuttavat monet eri tekijät. Yhteiskunnan, paikallisyhteisön, lähisuhteiden tai yksilön itsensä ominaisuudet, valinnat ja muutokset ovat mukana prosessissa.
Ongelman luonne, tavoitteenasettelu, resurssit, menetelmien soveltuvuus vaikuttavat siihen millä toteutustasolla pyritään saamaan muutoksia aikaan.
Yhdistämällä vaikutuskohteet toteutustasoihin saadaan pelkistetty malli, jonka avulla voi päättää, mihin työnsä kohdistaa ja mitkä keinot valitsee.
Peruskuvio muodostuu kahdestatoista vaihtoehdosta, mutta vaihtoehtojen määrä moninkertaistuu, kun ottaa huomioon toimintavaihtoehdot, joita kuhunkin vaihtoehtoon sisältyy: kohderyhmään voi vaikuttaa suoraan tai välillisesti (esimerkiksi joko kouluikäisiin tai heidän opettajiinsa ja vanhempiinsa). On myös mahdollista vaikuttaa yhdessä tai erikseen kysyntään, tarjontaan tai haittoihin.
Ehkäisevä päihdetyö voi kohdistaa monelle eri tasolle: yksilöihin, heidän lähisuhteisiinsa, paikallisyhteisöihin tai yhteiskuntaan. Yksilöillä tarkoitetaan tässä kaikkia kansalaisia yksittäisinä ihmisinä. Lähisuhteet ovat yksilöiden pari- ja perhesuhteita tai kiinteitä ystävyyssuhteita. Paikallisyhteisöt ovat esimerkiksi asuinalue-, päiväkoti-, koulu-, verkko- ja työyhteisöjä.
Yhteiskunta tarkoittaa niin kansalaisyhteiskuntaa kuin virallisesti järjestäytynyttä valtion- ja paikallishallintoa. Yhteiskunnan tasoa edustavat myös kansainväliset yhteisöt Suomen lähialueilla, Euroopan Unionissa ja maailmanlaajuisesti.
Ehkäisevän päihdetyön toteutustasot eivät kuitenkaan ole käytännössä täysin erillisiä vaan jollakin tasolla tapahtuva työ heijastuu aina myös muille tasoille.Toimintaa suunniteltaessa ja arvioitaessa on tärkeää paikantaa itsensä toimijana suhteessa näihin tasoihin.
Moni toimija vaikuttaa luontevasti eri tasoilla. Asukasyhdistys voi vaikuttaa niin alueen asukkaisiin, heidän yhteisöihinsä kuin kunnan päätöksentekoonkin.
Vaikuttamisen käytännön vaikeudet johtuvat usein siitä, että tasojen ja toimijaroolien eroja ei tiedosteta tai kyetä priorisoimaan.
Esimerkiksi alkoholipolitiikkaa on ollut vaikea toteuttaa, koska se on yhdistelmä kuluttajien, elinkeinonharjoittajien, julkistalouden, sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä turvallisuuden ja järjestyksen intressejä. Toimijat voivat olla tilanteesta riippuen samalla kertaa monessa roolissa, esimerkiksi kantamassa huolta sekä verotuloista että kansanterveydestä.
Myös poliittiset päätökset ja arvovalinnat, syntyvät usein ylimmällä kansallisella tai ylikansallisella tasolla. Esimerkiksi joistakin alkoholipolitiikkamme oleellisista osista päätetään nykyään Euroopan Unionissa.
Yhteiskunnan tasolla vaikuttaminen on erottamaton osa ehkäisevän päihdetyön toimijan tehtäviä. Päihdehuoltolaki ilmaisee selkeästi tämän osan asiantuntijatehtävää: "– – tulee välittää tietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat ongelmakäytön syntyyn, ehkäisyyn ja hoidettavuuteen."
Osallistuminen julkiseen keskusteluun toteuttaa kansalaisten oikeutta tarkkaan ja oikeaan tietoon omien valintojensa pohjaksi. Sillä on todettu olevan myös poliittista merkitystä: se luo edellytyksiä ja hyväksyttävyyttä päihdehaittoja vähentäville päätöksille.
Toiminnan toteuttamistasoa suunnitellessaan kannattaa myös miettiä mistä arvoista ja etiikasta lähtee liikkeelle. Yksilöllisyyttä korostettaessa keskeisiä ovat yksilöiden oikeuksia ja henkilökohtaisia valintoja painottavat näkökohdat – silloinkin kun yksilöt ovat kiinteä osa perhettä tai yhteiskuntaa.
Yhteisöllisyyttä korostettaessa yksilölliset tai laajemmat yhteiskunnalliset näkökulmat jäävät varjoon ja tärkeimmäksi nousevat esimerkiksi perhe- tai työyhteisön odotukset. Käytännössä tämä ilmenee esimerkiksi vaatimuksina vastuullisesta vanhemmuudesta.
Yhteiskunnallista tai kansainvälistä näkökulmaa korostettaessa henkilökohtaisia pyrkimyksiään toteuttavista yksilöistä voi tullayhteiskunnan odotuksia täyttäviä kansalaisia. Näin esimerkiksi asuinalueesta voi tulla kunnallisen ja valtakunnallisen asumis- ja päihdepolitiikan toteuttamisfoorumi.