Vanhemmat

Eri toimijoiden neuvopidoissa todettiin vanhempien olevan yksi keskeinen toimijaryhmä, johon Pakan toivottiin vaikuttavan.

Eväitä vanhemmuuden reppuun - Koulujen draamamuotoinen vanhempainilta

Pakka järjesti vuosien 2005-2007 aikana koulujen vanhempainiltoja teemalla "Eväitä vanhemmuuden reppuun." Niissä käsiteltiin vanhempien omaa vastuuta ikärajojen noudattamisesta ja turvallisten rajojen asettamisesta nuorille.

Vanhempainillan avulla pyrittiin vaikuttamaan vanhempiin, niin että he eivät välittäisi alkoholia lapsilleen ja että he valvoisivat lastensa toimia tarkemmin ja keskustelisivat heidän kanssaan alkoholinkäytöstä.

Iltojen ohjelma laadittiin draaman muotoon. Draaman toteuttivat näyttelijä Jarmo Luttinen ja päihdeohjaaja Franz Lindström.

Vanhemmat pitivät draamaa hyvänä keinona käsitellä asioita

Osallistujilta kerätyn palautteen mukaan kokonaisuutta pidettiin hyvänä ja draamaa huumorilla höystettynä hyvänä keinona käsitellä vakavaa asiaa. Draama jäi palautteen mukaan myös paremmin mieleen verrattuna pelkkään luentoon tai tilastotietoon.

Palautteen mukaan vanhempien ja lasten erilaiset maailmat tuotiin hyvin esille ja niitä kuvattiin todenmukaisesti. Esiintyjiä kiiteltiin: "mahtava ilta", "draamat olivat loistavia", "todella hienosti toteutettu esitys", "monipuolista", "antoi valmiuksia".

Draama pani vanhemmat miettimään omia toimintatapojaan

Esitys pani vanhemmat miettimään omia toimintatapoja nuorten. Esityksessä korostuivat tärkeät asiat: lasten ja nuorten kuuntelu, heistä välittäminen, säännöt, rajojen vetäminen. Lisäksi osanottajille vahvistui käsitys siitä, että "on oikeus olla aikuinen, uskallettava olla aikuinen ja on oikeus kieltäytyä hakemasta alkoholia nuorille."