Väkivaltarikollisuus ja alkoholi vuonna 2009

Tilastonäkökulmasta alkoholin käyttö on yhteydessä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. 2000-luvulla 55-65 % henkirikoksiin syyllisiksi epäillyistä on ollut alkoholin ollut vaikutuksen alaisena, samoin 60-70 %:a pahoinpitellyistä epäillyistä.

Vuonna 2009 poliisin tietoon tuli yhteensä 35 750 väkivaltarikosta. Edelliseen vuoteen verrattuna väkivaltarikosten määrä väheni noin 5 %:a.

Henkirikoksia tehtiin yhteensä 114, joka on lähes 14 %:a vähemmän kuin edellisvuonna. Pahoinpitelyjä tehtiin 32 894 ja niiden määrä väheni vuoteen 2008 nähden noin 6 %:a  prosenttia.

Alkoholin käyttö väkivaltaisen käyttäymisen riskitekijä

Tutkimusten mukaan alkoholin käyttö vaikuttaisi olevan yksi tärkeimmistä aggressiivisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen riskitekijöistä. Humalatila muun muassa heikentää arvostelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja.

Humaltunut henkilö on siten alttiimpi tekemään virhearvioinnin sosiaalisessa tilanteessa, mikä saattaa johtaa ylireagointiin suhteessa todelliseen uhkaan. Humalatila myös lisää impulsiivisuutta ja siten alentaa kynnystä sopimattomaan käyttäytymiseen, kuten väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Alkoholi vaikuttaa kuitenkin yksilöllisesti, ja on todettu että alkoholin käyttö lisää väkivaltaista käyttäytymistä etenkin henkilöillä, jotka ovat myös selvin päin aggressiivisia.

Päihdetilastollinen vuosikirja Päihdetilastollinen vuosikirja

Päihdetilastollinen vuosikirja 2010Päihdetilastollinen vuosikirja sisältää keskeiset tiedot alkoholijuomien kulutuksesta ja myynnistä, alkoholijuomien ja huumeiden käytöstä aiheutuvista sosiaalisista ja terveydellisistä haitoista, päihdehuollosta ja päihteisiin liittyvästä rikollisuudesta.

Päihdetilastollisen vuosikirjan sivuille