© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Kun hanke on saatu päätökseen (tai jatkuvan toiminnan tarkastelujakso on päättynyt) on aika tarkastella tuloksia.
Tähän tarkasteluun tarvitaan hanke- tai toimintasuunnitelmaa sekä toiminnan aikana kerättyä seuranta-aineistoa. Lisäksi kuvataan saavutetut tuotokset ja tulokset.
Ensimmäinen tarkastelun kohde on suunnitelman toteuttaminen.
Toinen tarkastelun kohde on aikaansaadut tuotokset ja tulokset.
Kolmannessa vaiheessa tarkastellaan projektia suhteessa tilanteeseen, josta lähdettiin liikkeelle.
Tuotos on toteutunut toimenpide, esimerkiksi tilaisuus tai julkaisu. Tulos on muutos, joka on saatu aikaan tuotoksien ja niihin liittyvien toimintojen avulla.