© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Päihdehuollon palveluita tuotetaan nykyisin hyvin eri tavoin.
Ne voidaan järjestää
Järjestämistapojen keskinäinen vertailu on vaikeaa, vaikka laadullisia eroja esiintyykin. Järjestämistavasta riippumatta seudullisuuden ja suurten yksiköiden koetaan mahdollistavan päihdetyön kehittämisen, laadun ja erikoistumisen.
Kunnan tuottamien päihdepalveluiden etuna on mahdollisuus kehittää palveluja kiinteänä osana muuta palvelujärjestelmää. Heikkoutena saattaa olla pienen kunnan väestöpohjan riittämättömyys monipuolisten päihdepalveluiden tarjoamiseksi.
Myös päihdehuollon kuntayhtymissä ja päihdepalvelusäätiöissä kunnat ovat jäseninä, mutta kuntien vaikutusvalta ei kuitenkaan ole niin suuri kuin kunnan kokonaan omistamissa palveluissa. Kuntayhtymiin kuuluvilla kunnilla on suurimmat mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon.
Kunnan omana toimintana toteutettujen päihdepalveluiden lisäksi päihdepalveluja tuotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymissä.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä PHSOTEY
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Suomessa on tällä hetkellä kolme päihdehuollon kuntayhtymää (Hämeen, Itä-Suomen ja Uudenmaan päihdehuollon ky.), joihin kuuluu noin kolmannes kunnista. Päihdehuollon kuntayhtymän hyvänä puolena pidetään demokraattisuutta ja sitä, että kunnat saavat äänensä kuuluviin.
Päihdehuollon kuntayhtymässä päätöksenteko on helpompaa kuin jos jokaisen kunnan kanssa tehtäisiin erilliset sopimukset. Päihdehuollon kuntayhtymien tehtävänä on päihdehuollon erityispalveluiden tarjoaminen laitos- ja avokuntoutuksen keinoin. Painotukset avo- ja laitosmuotoisten päihdepalvelujen tuottamisessa vaihtelevat kuntayhtymissä. Kaikilla kolmella kuntayhtymällä on monipuolisia laitosmuotoisia päihdepalveluja tuottava yksikkö.
Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä
Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä (Tuustaipaleen kuntoutumiskeskus)
Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymä (Ridasjärven päihdehoitokeskus)
Suomessa toimii kaksi päihdepalvelusäätiötä:
Jyväskylän seudun Sovatek-säätiö
Kuopion seudun päihdepalvelusäätiö
Perustajina ovat kunnat, sairaanhoitopiiri sekä paikalliset ja valtakunnalliset järjestöt. Kunnat tuottavat itse päihdehuollon peruspalveluita ja säätiön palvelut ovat alueellisesti tuotettuja sosiaalihuollon erityispalvelutyyppisiä päihdehuollon palveluita.
Yhteistä säätiömuotoisesti toteutetuille sosiaalihuollon erityispalveluille on se, että niitä tuotetaan erityisryhmille, jotka ovat yhteiskunnassa usein heikossa asemassa ja syrjäytymisvaarassa. Säätiöiden perustajina olevat kunnat, sairaanhoitopiirit ja järjestöt yhdessä muodostavat vahvan, sekä arkikokemusta että ammatillista erityisasiantuntemusta sisältävän palvelukokonaisuuden. Palvelujen käytön ohella tärkeässä roolissa ovat yhteisölliset tukimuodot ja vertaistukijärjestelmät.
Kunta voi myös hankkia palvelut ostamalla palveluita valtiolta, toisilta kunnilta tai kuntayhtymiltä ja muilta julkisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta, kuten voittoa tuottamattomilta kolmannen sektorin järjestöiltä ja säätiöltä. Palvelun tilaajana kunnan on kuitenkin huolehdittava tällöin siitä, että ostettavat palvelut vastaavat niitä vaatimuksia, joita kunta asettaisi itse järjestämilleen palveluille.
Lisätietoa:
Kunnat.net: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden hankinta ostopalveluna
Joillakin alueilla päihdepalveluiden kehittämisestä ja tuottamista on sovittu suoritepohjaisten ostopalvelusopimusten sijaan yhteisillä kumppanuussopimuksilla A-klinikkasäätiön kanssa. Päihdehuollon erityispalveluita tuottavalla A-klinikkasäätiöllä on vahvuutenaan yli 50 vuoden toiminta-ajan kuluessa kertynyt laaja-alainen päihdetyön asiantuntijuus. Kuntien kanssa tehtyjen kumppanuussopimusten etuna on kunnan vahva osallistuminen palveluiden laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseen.
Päihdepalveluja ja niiden kehittämistä toteutetaan kumppanuussopimukseen pohjautuvana laaja-alaisena päihdetyönä muun muassa Hämeenlinnan alueella sekä uusien Salon ja Kouvolan kuntien alueilla. Kumppanuussopimuksissa on sovittu palvelukokonaisuuksien tuottamisesta suoritepohjaisten palveluiden tuottamisen sijaan. Kunnan kanssa tehtävässä yhteistyössä painotetaan päihdepalveluiden laatua ja vaikuttavuutta.
Lisätietoa:
A-klinikkasäätiö