Nuoret saavat helposti alkoholia

Alkoholin käyttö on lisääntynyt Suomessa suuresti viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. Vuonna 2008 alkoholijuomien tilastoitu kulutus oli 100 prosentin alkoholina 10,4 litraa asukasta kohden. Määrä on noin kolminkertainen vuoteen 1968 verrattuna. (Mäkelä ym. 2010.)

Nuoret saavat helposti hankittua alkoholijuomia

Vaikka alkoholin ostaminen alaikäisenä sekä sen välittäminen alaikäisille on alkoholilain mukaan kiellettyä, nuoret saavat kuitenkin omasta mielestään helposti hankittua alkoholijuomia. Nuorten enemmistö pitää alkoholin ostamista vähittäismyyntipisteistä helppona. Vanhemmat luulevat alkoholin hankkimisen olevan nuorille vaikeampaa kuin mitä nuoret itse ilmoittavat. (Holmila ym. 2005.)

Raittius lisääntynyt ja humalajuominen vähentynyt tilastollisesti

Nuorten raittius on lisääntynyt ja humalajuominen on vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Myös olutta, viiniä ja väkeviä juomia nuoret kokeilevat vanhempina kuin aikaisemmat ikäryhmät. ( Mäkelä ym. 2010.)

Oletettuja merkkejä sosiaalisen taustan mukaisesta polarisaatiosta, erojen kasvusta, on havaittavissa hyvin vähän. Koulumenestys voi kuitenkin ennustaa tulevaa luokkapolarisaatiota. Paremmin koulussa pärjäävät ovat useammin raittiita ja juovat itsensä harvemmin humalaan kuin koulussa huonommin pärjäävät. (Mäkelä ym. 2010, 138.)

Päihdehäiriöt alkavat yleensä 14-15-vuotiaana

Nuorten päihteiden käyttö alkaa keskimäärin 12-13 vuoden iässä, ja varsinaisten päihdehäiriöiden alkamisikä on tutkimusten mukaan noin 14-15 vuotta. Häiriöt ovat tyypillisesti, vaikeahoitoisia ja helposti uusiutuvia. On tavallista, että päihdehäiriöstä kärsivä nuori käyttää samanaikaisesti useaa päihdettä (tupakka, alkoholi, huumeet, lääkkeet).

Päihteiden käyttö vaarantaa monella tavalla nuoren suotuisaa ikätasoista kehitystä mm. vaikeuttamalla nuoren älyllisiä, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä.Vaikka nuorten päihdekokeilut ovat yleisiä, valtaosalle ei kehity riippuvuutta tai haitallista käyttöä.

Kehitys päihteettömyydestä kokeiluun, väärinkäyttöön ja riippuvuuteen on hyvin yksilöllistä: siinä missä käyttö ilmentää psyykkisesti terveen nuoren seikkailunhalua ja rajojen kokeilua, jollain toisella nuorella käyttö voi olla itsetuhoon päättyvän kierteen alku. (Aalto-Setälä ym. 2003.)

Siirtymävaiheet riskiajankohtia

Erilaiset siirtymävaiheet ovat nuoren kehityksessä yleensä merkittäviä riskiajankohtia kehityksellisille vaikeuksille. Päihteiden käytön kannalta yksi tällainen vaihe on siirtyminen ala-asteelta yläasteelle. (Aalto-Setälä ym. 2003)

Alkoholilaki

1 § - Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.

16 § - Vähittäismyyntikiellot

Alkoholijuomaa ei saa alkoholimyymälässä myydä:

  • henkilölle joka on kahtakymmentä vuotta nuorempi, kuitenkin niin että mietoa alkoholijuomaa voidaan myydä kahdeksantoista vuotta täyttäneelle.
  • häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle; jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä tai sen luvatonta luovuttamista tai välittämistä.

31 § - Alkoholijuoman välittäminen

Alkoholijuoman välittäminen palkkiota vastaan on kielletty, jollei tästä laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä muuta johdu. Alkoholijuoman välittäminen on kielletty myös ilman palkkiota henkilöille, joille 16 §:n mukaan ei saa myydä alkoholijuomia.

34 § - Hallussapito ja kuljetus

Alkoholijuomaa ei saa pitää hallussaan eikä kuljettaa henkilö, joka ei ole täyttänyt kahtakymmentä vuotta. kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö saa kuitenkin pitää hallussaan ja kuljettaa mietoa alkoholijuomaa.Vähintään 1,2 ja enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävää juomaa ei saa pitää hallussaan tai kuljettaa henkilö, joka ei ole täyttänyt kahdeksaatoista vuotta.