Jos seurannan ja arvioinnin suunnitelma on tehty huolellisesti, pitäisi arjen sujua hyvin. Energia voidaan käyttää itse työn tekemiseen, seuranta-aineistoa kootaan työn lomassa ja arviointiin keskitytään sille varattuina hetkinä.

Arvioiva katse tekemiseen, ei pelkkään tulipalojen sammutteluun

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Todellisuus on - hyvästä suunnittelusta huolimatta - osin ennalta-arvaamatonta. Ainakin se on helposti kiireen sävyttämää. Työ vaatii priorisointia; mitä valitsen, mitä ehdin, mikä on tärkeintä.

Priorisointi on käytännössä helposti sitä, että joudumme valitsemaan niihin asioihin reagoimisen, joiden tekemättä jättämisellä on heti seuraamuksia. Pahimmillaan työpäivä on tulipalojen sammuttamista. On kuitenkin tärkeätä luoda ajoittain arvioiva katse tekemiseen, pohtia ratkaisujen oikeellisuutta tai suunnan järkevyyttä

Ennalta sovituilla hetkillä arvioidaan missä nyt ollaan

Projektityöntekijälle tuttu tilanne: suunnitteluvaiheessa päätetään, että projektitiimi pitää kerran viikossa arviointipalaverin. Vuoden päästä huomataan, että parin ensimmäisen kuukauden jälkeen palavereja ruvettiin siirtämään, sitten peruuttamaan ajanpuutteen vuoksi. Lopulta yhteiset palaverit jäivät kokonaan. Todetaan: ei se haittaa, kyllähän me muutenkin olemme yhteydessä, ei erillisiä palavereja tarvita.

Pidä kiinni pysähtymisen paikoista

Työn tuoksinassa pysähtymisen paikat ovat vähissä. Kun sovitut viikko- tms. palaverit pidetään, tulee väkisinkin hetkeksi katsottua omaa työtään osana kokonaisuutta ja osana projektin kaarta.Yksinkertaisimmillaan pysähtymisen apuvälineenä voi olla muutama kysymys, jotka käydään läpi.

Esimerkiksi

• Mitkä olivat tavoitteeni tälle viikolle/kuukaudelle? Saavutinko tavoitteet?
• Jos en niin miksi en?
• Mitkä ovat tavoitteeni seuraavalle viikolle/kuukaudelle?

Tärkeää on myös säännönmukaisesti palata koko projektin suunnitelmaan ja tarkastella oman työpanoksen suhdetta kokonaisuuteen: Teenkö niitä asioita, jotka vievät kohti yhteistä tavoitetta?