Laatu ja laatukriteerit

Laatu koostuu organisaation, tuotteen, palvelun tai prosessin kyvystä täyttää siihen kohdistuvat vaatimukset ja odotukset.

Kriteeri eli tunnusmerkki tarkoittaa ominaisuutta, jonka perusteella jokin voidaan tunnistaa, erottaa muista tai todeta oikeaksi. Työn laatukriteerit ovat siten laadukkaan työn tunnusmerkkejä.

Työn laadun hallinta, parantaminen ja todentaminen edellyttävät laatukriteerien määrittämistä. Laatukriteereiden avulla ilmaistaan, millaista työn tulosta tavoitellaan sekä millaisia tekijöitä tavoitellaan, jotta saavutettaisiin tavoitteen mukainen lopputulos. Nämä tekijät liittyvät eri tavoin työn rakenteeseen ja toteutustapaan.

Kriteerit voivat olla sekä määrällisiä että sisällöllisiä

Määrällisellä laatukriteerillä tarkoitetaan mitattavaa ominaisuutta, joka on valittu laatua määrittäväksi tekijäksi. Seuraamalla ominaisuuden täyttymistä saadaan selville, onko laatuvaatimus saavutettu.

Sisällöllinen kriteeri puolestaan on täsmällinen väite tai lausuma, jota voidaan käyttää tietyn päätöksen, palvelun tai tuloksen tarkoituksenmukaisuuden arviointiin. Myös sisällöllisten kriteerien täyttymistä voidaan seurata ja arvioida, kunhan ne on ilmaistu riittävän selkeästi: voidaan todeta, onko kriteeri täyttynyt kokonaan tai osittain vai onko se jäänyt toteutumatta. Ehkäisevän päihdetyön luonteesta seuraa, että siinä korostuvat nimenomaan sisällölliset kriteerit.

Mihin laatukriteereitä tarvitaan?

Miksi ehkäisevälle päihdetyölle tarvitaan laatukriteerejä?  Ilman laatukriteerejä työn moninaisuus ja monialaisuus luovat uhan, että työn sisältö, tietopohja ja menetelmät vaihtelevat liikaa ja kokonaisuus jää hajanaiseksi ja laadultaan kirjavaksi. Mikäli työn laatuun ei kiinnitetä huomiota, ehkäisevän päihdetyön investoinnit eivät kannata ja tuota toivottua tulosta.

Ehkäisevän päihdetyön tekijät toimivat monissa eri ammateissa, joilla jokaisella on oma kielensä, tietopohjansa ja arvonsa. Jotta he voisivat toimia tuloksellisesti yhdessä, he tarvitsevat ehkäisevän päihdetyön omaa tieto- ja arvopohjaa, kieltä ja käsitteistöä.
Päihdetyön strategiat, ohjelmat sekä laatusuositukset ja -kriteerit ovat keinoja synnyttää yhteistä ymmärrystä ja rakentaa monista toimijoista ja hankkeista kokonaisuus, jonka osat täydentävät ja tukevat toisiaan.

Laatukriteereillä voidaan ohjata rahoitusta ja voimavaroja

Laatukriteereillä on mahdollista ohjata ehkäisevän päihdetyön rahoitusta ja voimavaroja. Kriteereiden avulla kilpailua vähäisistä resursseista on mahdollisuus ohjata kilpailuksi laadusta. Työtä on pystyttävä keskittämään toimintaan, jonka vaikutus päihdehaittoihin on todennäköisintä ja parhaiten perusteltavissa. Vähäisinkin resurssein voidaan päästä laadukkaaseen lopputulokseen, kunhan tavoitteet on asetettu voimavaroja vastaaviksi.

Osa päihdetyöstä on vapaaehtoista, eikä sitä voida ohjata hankkeiden tukirahoitusta suuntaamalla tai normeja luomalla. Laatukriteerit ovat apuna tässäkin työssä tietolähteenä ja parhaiden työmuotojen etsimisessä.