Arvioinnin suunnittelu

Arviointi voi kohdistua moniin asioihin. Valinnat riippuvat käytettävissä olevista resursseista ja tarkoituksenmukaisuudesta.

Arviointi voi kohdistua

  • prosessiin
  • lopputuloksiin
  • yhteistyö sujumiseen
  • tarpeiden kartoittamiseen.

Tärkeintä on, että päätökset tehdään pohditusti ja että huolehditaan minimivaatimuksista: seurannan ja arvioinnin kokoaikaisuudesta, tasapainon varmistamisesta sekä tulosten suhteuttamisesta alkutilanteeseen.

Arvioinnin suunnittelua ei voi ulkoistaa

Arvioinnin suunnittelua ei voi ulkoistaa. Vaikka tarkoituksena olisi ostaa ulkoinen arviointi, suunnitteluvaiheeseen on panostettava itse. Arvioinnin huolellinen suunnittelu on yhtä tärkeää myös silloin, kun arviointi aiotaan tehdä itse. Hyvin suunniteltu arviointiprosessi vastaa oleellisiin kysymyksiin eikä kuormita tekijöitään liikaa.

Työn todelliset asiantuntijat mukaan suunnitteluun

Arvioinnin suunnittelussa avainasemassa ovat työn todelliset asiantuntijat: ne henkilöt, jotka tuntevat arvioinnin kohteen. Käytännössä tämä tarkoittaa niitä henkilöitä, jotka työskentelevät arvioinnin kohteena olevassa hankkeessa tai toimintamuodossa. Vaikka näillä henkilöillä ei olisi varsinaista arvioinnin asiantuntemusta, he osaavat parhaiten määritellä minkälaista arviointia hanke/toiminto tarvitsee.

Seuranta ja arviointi ovat mukana koko hankkeen tai toiminnan elinkaaressa

Suunnitteluvaiheessa mietitään, miten työskentelyä kannattaa seurata ja miten varmistetaan toiminnan oikea suunta työskentelyn aikana. Toteutusvaiheessa tarkastellaan työn etenemistä ja tehdään tarvittavia korjausliikkeitä. Lopuksi, toiminnan päättymisen vaiheessa, arvioidaan tavoitteiden saavuttamista ja työn laajempaa merkitystä.