© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Kilpaurheilijat ovat 1950-luvulta lähtien pyrkineet keinotekoisesti parantamaan fyysistä suorituskykyään käyttämällä anabolisia yhdisteitä. Viime vuosikymmeninä anabolisten steroidien käyttö on levinnyt kuntosaleille. Tutkimukset ovat osoittaneet, että anabolisten steroidien käyttö on lisääntynyt myös niiden joukossa, jotka harrastavat vähän tai ei lainkaan liikuntaa.
Väärinkäyttö ei siis enää rajoitu aktiivisiin kehonrakentajiin ja ammattiurheilijoihin, vaan yhä kasvavampi nuorten aikuisten ryhmä väärinkäyttää suuriakin annoksia anabolisia steroideja. Alkuperäinen syy anabolisten steroidien väärinkäyttöön on ollut halu parantaa suorituskykyään urheilussa
Nykyään tärkein syy steroidien käytölle muissa kuin lääketieteellisissä tarkoituksissa on lihasmassan kasvattaminen ja kehon rasvakudoksen vähentäminen eli toisin sanoen pyrkimys "näyttää paremmalta". Itsestään huolehtivan ihmisen ulkonäkö herättää luottamusta, ja antaa kuvan tehokkaasta ihmisestä. Nuoret saattavat jopa kokea, että tietynlaisesta ulkonäöstä on etua esimerkiksi työhaastatteluissa.
Nyky-yhteiskunnan lääkkeellistyminen on ehkä laskenut kynnystä anabolisten steroidien käyttöön ja ilmiöön liittyy myös voimakkaasti muiden "kemikaalien" käyttö, kuten lääkkeet, muut valmisteet ja lisäravinteet. Myös nuoren sukupolven kärsimättömyys, "minulle kaikki heti, nyt, ilman kovaa vaivaa -kulttuuri" on muuttanut suhtautumista anabolisten yhdisteiden käyttöön.
Anaboliset steroidit ovat miessukuhormonista, testosteronista synteettisesti valmistettuja johdoksia. Niiden kehittämisen ja tutkimisen tavoitteena on ollut, että testosteronin androgeeniset (miespuolisten sukupuoliominaisuuksien kehitystä stimuloivat) vaikutukset voitaisiin erottaa sen anabolisista (lihasmassaa kasvattavista) vaikutuksista.
Toistaiseksi ei ole onnistuttu syntetisoimaan yhtään sellaista anabolista yhdistettä, jolla ei olisi minkäänlaisia androgeenisia vaikutuksia. Niinpä kyseisten yhdisteiden väärinkäytöllä on todettu olevan monenlaisia haittavaikutuksia.
Anabolisten steroidien käytöstä aiheutuvat haitat voidaan jakaa kuuteen pääryhmään:
Anabolisten steroidien käyttäjillä on todettu lisääntynyttä masentuneisuutta, aggressiivisuutta, levottomuutta, ärtyisyyttä, vainoharhaisuutta sekä psykoottisuutta. Anabolisten steroidien käytön on todettu lisäävän myös itsemurhia.
Yleensä käyttäjä on kaupungissa asuva 23-27-vuotias mies. Hän harrastaa usein paljon kuntosaliharjoittelua, tienaa yli 2000 € kk, opiskelee tai tekee paljon työtä (keskimäärin yli 40 h viikossa) ja on vakituisessa parisuhteessa.
Anabolisten steroidien ja muiden suoritusta muuttavien yhdisteiden käyttö saattaa ehkä olla yleisempää kuin on aiemmin luultu. Suomessa kartoittavia tutkimuksia ei ole tehty, mutta on tekeillä.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan lukioikäisistä pojista jopa 2.7 % ja tytöistä 0.4 % oli jossakin elämänsä vaiheessa käyttänyt suoritusta muokkaavia yhdisteitä. Käytetyimpiä niistä näyttäisivät olevan anaboliset steroidit (miehet) ja efedriini sekä klenbuteroli (miehet sekä naiset).
Anabolisen steroidien on todettu vaikuttavan keskushermoston toimintaan ja sitä kautta muokkaavan ihmisen käyttäytymistä hyvin moni tavoin. Sen on todettu aiheuttavan jonkinasteista riippuvuutta, aggressiivisuutta, itsemurha-alttiutta ja masennusta. Yhtään riippuvuustapausta ei ole raportoitu, kun anabolisia steroideja on annettu, tai itse annosteltu sairauden hoitoon terapeuttisina annoksina.
Tästä huolimatta silloin kun steroideja käytetään suurina annoksina, on sen todettu voivan johtaa väärinkäyttöön ja riippuvuuteen.
On esitetty, että riippuvuus anabolisille steroideille syntyisi kaksitasoisesti, jossa lihasta kasvattavat, anaboliset vaikutukset muodostavat ensimmäisen käytön tason, mutta jossa pitkäaikaisen käytön jälkeen voi alkaa kehittyä fyysisiä ja psyykkisiä oireita.
Tällaisessa steroidien väärinkäytössä on siis todennäköisesti kysymys muustakin kuin fyysisen suorituskyvyn parantamisesta ja ulkonäön kohentamisesta. Kyse saattaa siis olla monitahoisesta riippuvuusongelmasta.
Anabolisten steroidien väärinkäyttäjillä onkin todettu samoja persoonallisuudenpiirteitä ja käyttäytymismalleja kuin huumausaineiden käyttäjillä. Nykyään oletetaan, että anabolisten steroidien väärinkäyttö voi altistaa myös muiden päihteiden käytölle.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet että henkilöt jotka hakeutuvat hoitoon steroidien hallitsemattoman käytön vuoksi, ovatkin usein päihteiden sekakäyttäjiä. Saadut tulokset viittaavat anabolisten steroidien käytön vaikuttavan yksilön käyttäytymiseen sekä muuttavan esimerkiksi alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksia.
Anabolisten steroidien pidempiaikaisen käytön on osoitettu esimerkiksi vaimentavan mm kokaiinin ja kannabiksen vaikutuksia. Steroidien ja päihteiden lisääntyvä yhteiskäyttö on huolestuttavaa, sillä vaikka sekä steroidien että piristävien huumausaineiden haittavaikutukset ovat hyvin selvillä, niiden yhteiskäytön vaikutuksista on vain vähän tietoa.
Anabolisilla steroideilla on todennäköisesti vaikutuksia samoihin palkitsevuutta välittäviin hermoratoihin kuin riippuvuutta aiheuttavilla huumeilla ja lääkeaineilla. Lisäksi on mahdollista, että anabolisten steroidien pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa muutoksia, ja jollakin aikavälillä jopa pysyviä muutoksia, näihin hermoratoihin.
Suomessa 2000-luvun loppu on ollut huume- ja dopingrikosten aikaa. Suomen tulli takavarikoi 2009 n. 50 %:a enemmän urheilussa kiellettyjä yhdisteitä kuin vuotta aiemmin. Myös siihen liittyvän rikollisuuden kasvu on ollut samansuuntaista.
Kun pohditaan anabolisten steroidien lääketieteellisen hoidon ulkopuolista käyttöä, nk. väärinkäyttöä ja sen haitallisuutta, ovat terveydelliset haittavaikutukset keskeisimpiä perusteluita käytön kieltämiselle. Todellisuudessa tarkkoja tilastoja haittavaikutusten esiintyvyydestä ei kuitenkaan ole.
Onko steroidien väärinkäyttö lähinnä vain tietyn alakulttuurin ongelma, vai kuitenkin luultua laajempaa? Keskustelua dominoi lääketiede ja terveydelliset näkökohdat, mutta ilmiön kulttuurillinen tietämys on kuitenkin melko olematonta.
Nyt on tekeillä ensimmäisiä todellisia tutkimuksia käyttäjien määristä myös Suomessa. Näillä tuloksilla ja niiden tulkinnalla saattaa olla pitkäkestoisia vaikutuksia siihen mihin suuntaan tätä keskustelua suoritusta muuttavien yhdisteiden käytöstä viedään.
Lähes 40 vuoden käytön ja tutkimuksen jälkeen ei ole vieläkään täysin varmaa onko anabolis-androgeenisillä steroideilla todellisia positiivisia vaikutuksia urheilusuoritukseen.
Motivaatiolla on suuri merkitys harjoittelussa ja tieto anabolisen yhdisteen saamisesta saattaa jo itsessään lisätä harjoittelua ja sitä kautta vaikuttaa lihasvoimaan. Teoreettisesti anabolis-androgeeniset steroidit voivat parantaa urheilullista suoritusta yhtä hyvin kasvattamalla lihasmassaa lisääntyneen proteiinisynteesin myötä kuin lisäämällä aggressiivisuutta ja motivaatiota urheiluun.
Kirjoittaja:
Sanna Kailanto
Erikoistutkija
THL
23.3.2011