Sosioekonomisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiselle on useita perusteluja.

1) Kansanterveys kohenee tehokkaimmin, kun parannetaan niiden väestöryhmien terveyttä, joissa terveysongelmat ovat yleisimpiä

Suurin osa suomalaisten kansanterveysongelmista on yleisimpiä vähän koulutusta saaneissa ryhmissä. Esimerkiksi päivittäin tupakoivista yli puolet on saanut enintään perusasteen koulutuksen ja vain 10 % kuuluu korkea-asteen koulutuksen saaneiden ryhmään. Sepelvaltimotautikuolemista vältettäisiin noin 50 %, jos tapahtuma olisi koko väestössä yhtä harvinainen kuin korkea-asteen koulutuksen saaneilla.

2) Terveyseroja vähentämällä voidaan hillitä kustannuksia

Terveyserot tarkoittavat sitä, että suuri osa väestöstä jää kauas parhaasta mahdollisesta terveyden tasosta. Tämä aiheuttaa huomattavia kustannuksia sekä tulojen menetyksiä niin valtiontaloudelle, kuntataloudelle kuin kotitalouksillekin. Kasautuvat terveys- ja hyvinvointiongelmat näkyvät kasvaneina kustannuksina. Terveyden edistäminen sekä sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi. Esimerkiksi diabeteksesta koituvat suorat vuosikustannukset vähenisivät arviolta 505 miljoonasta eurosta 353 miljoonaan euroon, mikäli vähemmän koulutetut sairastaisivat diabetesta yhtä vähän kuin korkeasti koulutetut.

3) Terveyserojen kaventuminen auttaa turvaamaan riittävät palvelut

Väestön ikääntyessä avun ja hoivan tarve kasvaa vuodesta 2000 arviolta 40 prosenttia vuoteen 2015 mennessä ja 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Palvelutarpeen kasvua voidaan vähentää, jos erityisesti vähän koulutettujen iäkkäiden ihmisten toimintakykyä saadaan parannettua. Esimerkiksi ikäihmisten päivittäinen avuntarve vähenisi puoleen, jos koko väestön toimintakyky olisi samalla tasolla kuin korkeasti koulutetuilla.

4) Terveyseroja vähentämällä voidaan luoda edellytyksiä työllisyysasteen nostamiselle

Työvoiman riittävyyden ja eläkkeelle jäämisiän nostamisen kannalta on tärkeää panostaa erityisesti työntekijäammateissa toimivien ja perusasteen koulutuksen saaneiden työkyvyn ja työssä pysymisen parantamiseen. Työkykynsä rajoittuneeksi arvioivista 30–64-vuotiaista noin puolet on saanut enintään perusasteen koulutuksen.

5) Terveyserot eivät ole eettisesti hyväksyttäviä

Ehkäistävissä olevia eroja hyvinvoinnissa ja terveydessä ei voida pitää oikeudenmukaisina kansalaisten ja väestöryhmien tasa-arvoon tähtäävässä hyvinvointiyhteiskunnassa.

6) Yhteiskuntarauhan turvaaminen

Yhteiskunnallisia hyvinvointieroja ei enää pidetä pelkästään moraalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksenä. Hyvinvointierojen hallitsematon kasvu heijastuu sosiaaliseen eheyteen ja luottamukseen. Sillä on myös epäsuotuisia vaikutuksia talouteen ja yhteiskuntaan. Hyvinvointierot ilmenevät lopulta myös terveyseroina.

Huono terveys on myös sosiaalisen syrjäytymisen osatekijä. Terveyserojen vähentäminen siten, että heikompiosaisten terveys kohenee, voi lisätä yhteiskunnan sosiaalista kiinteyttä. Kysymys on myös ihmisoikeuksien turvaamisesta, jota pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa pidetään tärkeänä.

7) Suomen valtio ja kunnat ovat sitoutuneet vähentämään hyvinvointi- ja terveyseroja

Kansalaisten tasavertaisuus ja erojen kaventaminen on mainittu useassa laissa ja poliittisessa ohjelmassa (mm. perustuslaki, kansanterveyslaki).

8) Eriarvoisuus on maailmanlaajuinen ongelma

Eriarvoisuus hyvinvoinnissa ja terveydessä on myös kansainvälisen mielenkiinnon kohteena. Maailman terveysjärjestö WHO:n asettama komissio Social Determinants of Health on raportoinut maiden välisistä ja maiden sisäisistä terveyseroista ja periaatteista erojen kaventamiseksi.

Lähteet

Kansallinen terveyserojen kaventamisen toimintaohjelma 2008−2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:16.

Koskinen S & Martelin T (2007) Teoksessa: Terveydenhuollon menojen hillintä. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 4/2007.