Kaventaja
Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen

Etusivu > Eriarvoisuus > Elintavat

 

Mitä on eriarvoisuus elintavoissa

Elintavoilla (eli terveyskäyttäytymisellä) tarkoitetaan yleisimmin alkoholinkäyttöä, liikuntaa, ruokatottumuksia, tupakointia. Elintavat ovat yhteydessä sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen. Erityisesti neljä edellä mainittua elintapaa ovat keskeisten suomalaisten kansantautien riski- ja suojatekijöitä.

Elintavat ovat sosioekonomisia terveyseroja määrittäviä tekijöitä. Terveydelle haitalliset elintavat ovat lenkki ketjussa, joka johtaa heikosta sosioekonomisesta asemasta huonoon terveyteen ja ennenaikaiseen kuolleisuuteen.

Terveyskäyttäytyminen ja elintapojen valinta ei synny tyhjästä, vaan niillä on sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kasvualustansa. Myös perinteet, arvot ja asenteet ohjaavat käyttäytymistä eri tavoin eri sosioekonomisissa ryhmissä. Hyvään sosioekonomiseen asemaan liittyy tiedollisia, taloudellisia ja sosiaalisia resursseja, jotka mahdollistavat terveellisten elintapojen valinnan. Tämä johtaa osaltaan parempaan terveydentilaan ja vähäisempään sairastuvuuteen.


Elintapojen yhteys sosioekonomisiin terveyseroihin

Elintapojen yhteys sosioekonomisiin terveyseroihin

 

Kuvituskuva

Muualla verkossa Muualla verkossa

Katso oman alueesi sosioekonomiset erot nukkumisessa Terveytemme-sivustolta. Valitse "alue" ja paina "näytä"-painiketta.

Elintavoista THL:n verkkosivuilla

Liikunnan Käypä hoito -suositus

Suositukset liikunnan edistämiseksi kunnissa
Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.

Suomalaiset ravitsemussuositukset. Liikunta ja ravitsemus tasapainoon (pdf 513 kt) 
Valtion Ravitsemusneuvottelukunta 2005.