Etusivu > Ajankohtaista > Koulutukset ja tapahtumat > Valtakunnalliset Neuvolapäivät

 

Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2012

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää vuosittain yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Valtakunnalliset Neuvolapäivät.

Päivät on järjestetty vuodesta 2000 alkaen neuvolan ajankohtaisista teemoista äitiys- ja lastenneuvolatyötä tekevälle henkilöstölle, neuvolan yhteistyökumppaneille, muille alle kouluikäisten lasten kanssa toimiville, johtajille, alan opettajille ja opiskelijoille. Neuvolapäivillä on ollut vuosittain noin 600 - 700 osallistujaa.

Päivien tarkoituksena on koota yhteen ammattilaiset monialaisesti sekä käsitellä ajankohtaisia neuvolatyöhön liittyviä aiheita kyseisen vuoden teeman mukaisesti viemällä samalla tietoa eteenpäin suoraan työntekijöille.

Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2012

Seuraavat Neuvolapäivät pidetään 17-18.10.2012. Neuvolapäivistä tiedotetaan Kasvun kumppanit -verkkosivuilla.

Voinko minä osallistua Neuvolapäiville?

Seminaaripäiviin toivotetaan tervetulleeksi äitiys- ja lastenneuvolatyötä tekevä henkilöstö, neuvolan yhteistyökumppanit, kaikki alle kouluikäisten lasten kanssa toimivat muun muassa päivähoidon henkilöstö. Tervetulleita ovat kaikki, jotka tekevät tai opiskelevat lapsen ja perheen hoito-, opetus-, ohjaus-, kasvatus- ja hyvinvointityötä. Seminaariin toivotaan osallistujiksi myös kunnallisessa päätöksenteossa mukana olevat henkilöt.

Ohjelma

Ohjelma ilmestyy kesällä 2012

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa elo-syyskuun vaihteessa 2012

Seminaarin hinta

Seminaarin hintaan sisältyy aamiainen ja iltapäiväkahvi.
2 päivää  190 € + alv 23 %  
1 päivä      95 € + alv 23 %
Hinnat ovat sitovia, eikä niihin myönnetä opiskelija-alennuksia.

Näytteilleasettajien Ideatori

Ideatorilla voidaan esitellä neuvolatyöhön ja/tai lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä käytäntöjä ja malleja sekä erityisesti tutkimus- ja kehittämishankkeita. Ideatori on ei-kaupallinen. Ideatorille osallistuminen on maksullista. Ideatorille ilmoittautuminen päättyy syyskuun lopussa, ellei täyty aikaisemmin. Hinta- ja lisätiedot suunnittelija Päivi Muranen (etunimi.sukunimi@thl.fi)

Yhteydenotot näytteilleasettajien Ideatoriin liittyen

Neuvolapäivien yhteydessä järjestetään näytteilleasettajien Ideatori, jossa terveydenhoitajilla ja muilla neuvolatyötä tekevillä, lapsiperheitä tukevilla järjestöillä ja koulutusorganisaatioilla on mahdollisuus esitellä päivien aiheeseen liittyviä käytännön kehittämishankkeitaan ja toimintaansa. Yhteydenotot suunnittelija Päivi Muranen, etunimi.sukunimi@thl.fi

Seminaaripaikka

Helsinki Congress Paasitorni. Osoite: Paasivuorenkatu 5 A, 00530 Helsinki (Hakaniemi).
Lyhin reitti ja kulkuneuvo reittioppaasta (YTV)

Hotellikiintiövaraukset

Varaukset hotellimaailma varaustunnuksella ”Neuvolapäivät”. Jokainen majoittuja voi tehdä huonevarauksensa myös suoraan hotellista varaustunnuksella.

Hotelli: Cumulus Hakaniemi
Siltasaarenkatu 14, 00530 Helsinki
hakaniemi.cumulus@restel.fi
Tel: +358 9 5466 0100
Fax: +358 9 5466 0101
Hinta     110,00 EUR / vrk / 1 hengen huone Standard
130,00 EUR / vrk / 2 hengen huone Standard

Hotelli: Cumulus Kaisaniemi
Kaisaniemenkatu 7, 00100 Helsinki
kaisaniemi.cumulus(at)restel.fi
Tel: + 358 9 172881
Fax: + 358 9 605379
Hinta     119,00 EUR / vrk / 1 hengen huone standard
149,00 EUR / vrk / 2 hengen huone standard

Hotelli: Hotelli Seurahuone Helsinki
Kaivokatu 12, 00100 Helsinki
helsinki.seurahuone(at)restel.fi
Tel: +358 9 69141
Fax: +358 9 6914010
Hinta     129,00 EUR / vrk / 1 hengen huone standard
154,00 EUR / vrk / 2 hengen huone standard (twin/double)

Yhteydenotot

Ohjelmaan ja päivien suunnitteluun liittyen

Tuovi Hakulinen-Viitanen, etunimi.sukunimi@thl.fi tai puhelimitse 029 524 7109

Järjestelyihin sekä Ideatoriin liittyen

Päivi Muranen, etunimi.sukunimi@thl.fi tai puhelimitse 0400-686 533
Raija Rantamäki, etunimi.sukunimi@thl.fi

Asetus 338/2011 Asetus 338/2011

Valtioneuvoston Asetus 338/2011 
Asetukseen (STM)

Valtioneuvoston muistio asetukseen liittyen
Muistioon

Lastensuojelun käsikirja -työnteon tueksi Lastensuojelun käsikirja -työnteon tueksi

Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen tarkoituksena on ensisijaisesti turvata odottavalle äidille ja lapsen tulevalle perheelle riittävät tukitoimet jo raskausaikana.
Lisätietoa ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta (Lastensuojelun käsikirja)