© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Etusivu > Työn tueksi > Tilastot >
Vuonna 2009 syntyi eniten lapsia sitten vuoden 1996 jälkeen. Suomessa syntyi 60 794 lasta, mikä oli vajaa 2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Eniten lapsia syntyi Pohjois-Pohjanmaalla ja vähiten Itä-Savossa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvua on ollut viisi prosenttia. Kokonaishedelmällisyysluku on pysynyt jo pitkään eurooppalaiseen tasoon nähden varsin korkeana (1,86 vuonna 2009).
Synnyttäjien keski-ikä on jo pitkään pysynyt samalla tasolla ollen 30,1 vuotta vuonna 2009. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien osuudet kasvoivat hiukan vuosina 2003–2004, mutta ovat sen jälkeen jälleen laskeneet ja pysyneet tasaisena noin 18 prosentissa. Alle 20-vuotiaiden synnytykset ovat laskeneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yli neljänneksen, ja vuonna 2009 niitä oli runsaat 1 300. Alle 18-vuotiaita synnyttäjiä oli 200.
Erilaisia hedelmöityshoitoja aloitettiin vuonna 2008 yhteensä lähes 13 600. Kokonaisuudessa hoitojen määrä kasvoi vuodesta 2007. Hedelmöityshoitoja tehdään hedelmällisyysikäisiä naisia kohden eniten Helsingin ja Uudenmaan yliopistollisen sairaanhoitopiirin alueella ja vähiten Kuopion yliopistollisen sairaanhoitopiirin alueella. Selkeästi yli puolet kaikista hedelmöityshoidoista tehdään ykistyisillä klinikoilla.
Synnytysten lukumäärä 2007–2009/1 000 15–49 -vuotiasta naista kohti.
Katso tästä (Sotkanet)
Lisätietoja synnytyksistä. Katso tästä
Lisätietoja hedelmöityshoidoista. Katso tästä