Etusivu > Työn tueksi > Tilastot > Raskaudenkeskeytys

 

Raskaudenkeskeytysten määrä laskenut

Vuonna 2009 Suomessa tehtiin 10 427 raskaudenkeskeytystä eli 8,9 keskeytystä tuhatta hedelmällisyysikäistä (15–49-vuotiasta) naista kohti. Raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut viime vuosina melko tasaisesti, mikä johtuu pääasiallisesti alle 20-vuotiaiden keskeytysten selkeästä vähenemisestä. 2000-luvun puolessa välissä keskeytyksiä tehtiin noin seitsemän prosenttia enemmän.

Vuonna 2009 raskaudenkeskeytysten määrät kasvoivat alle 20-vuotiaiden sekä 30–34-vuotiaiden ikäryhmissä. Alle 20-vuotiaiden naisten keskeytysten määrän kasvu oli kuitenkin lukumääräisesti hyvin pieni. Keskeytysten määrä laski 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa tehdään edelleen eniten keskeytyksiä. Kuitenkin myös tässä ikäryhmässä aborttien määrä on laskenut 2000-luvun puolenvälin jälkeen.

Ehkäisyn käyttö

Kaksi viidestä alle 20-vuotiaasta keskeytyspotilaasta ilmoitti, ettei ollut käyttänyt minkäänlaista ehkäisyä raskauden alkaessa. Vaikka tämä luku on hieman laskenut 1990-luvun alkuun verrattuna, ei merkittävää parannusta ole tapahtunut. Yleisin ehkäisymenetelmä alle 20-vuotiailla keskeytyspotilailla oli kondomi. Jälkiehkäisyä oli alle 20-vuotiaista käyttänyt 2,8 prosenttia, kaikista keskeytyspotilaista hieman useampi.

 

Lisätietoja

Alle 25-vuotiaiden keskeytykset kunnittain 2006–2008/1 000 vastaavanikäistä naista. Katso tästä.

Raskaudenkeskeytykset 15–49-vuotiailla kunnittain 2006–2008/1 000 vastaavanikäistä naista. Katso tästä.

Alle 20-vuotiaiden keskeytykset Pohjoismaissa 2000–2007/1 000 vastaavanikäistä naista. Katso tästä.

Lisätietoja raskaudenkeskeytyksistä. Katso tästä.