Etusivu > Työn tueksi > Periaatteet > Yhteisöllisyys

 

Mitä yhteisöllisyys on?

Yhteisöllisyyttä voi lähteä paikantamaan yhteisöstä. Voi määritellä, mistä yhteisöstä on kyse: luonnollisesta, jonkin asian, alueen tai paikan ympärille muodostuneesta yhteisöstä. Yhteisö voi miettiä päämäärät, tavoitteet, arvot ja normit. Yhteisöllisyys on näiden asioiden tiedostamista, jäsentämistä ja näkyväksi tekemistä.

Yhteisöllisyyttä voi vahvistaa tai suunnata näiden yhteisöä ohjaavien arvojen, normien ja tavoitteiden avulla. Tälle sivulle on koottu asiantuntijoiden ajatuksia yhteisöllisyydestä.

Yhteisöllisyys on

  • ihmisten yhteenkuulumisen tarpeen tunnustamista ja arvostamista
  • toisten kuulemisesta tulevan uuden voimavaran esiin nostamista
  • korostaa sitä, että kannattaa nähdä vaivaa porukan pitämiseksi yhdessä, koska jokaisella on annettavaa
  • yhteisö on sitä vahvempi, mitä moninaisempi on sen verkosto ja mitä enemmän on yhdessä ratkottu pulmia
  • yhteisöllisyyteen sisältyy luottamus siinä olevia ihmisiä kohtaan
  • on osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta
  • yhteisöllisyys rakentuu yhteisön jäsenten välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa
  • ihmisen liittymistä ja identifioitumista johonkin sellaiseen, jonka hän kokee arvokkaana
  • Yhteisöllisyys on kokemuksellinen asia: yhteisöllisyyttä on se, että kokee olevansa osallinen ja kokee voivansa vaikuttaa. Kun kokee, että sinusta välitetään ja sinä välität.
  • yhteisöllisyys on ennen kaikkea mahdollisuus ja voimavara

Yhteisöllisyys lapsen näkökulmasta

Lapsilla on oikeus osallistua yhteisölliseen elämään. Yhteisölliseen elämään osallistuminen ja vuorovaikutus ihmisten välillä ovat hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edellytyksiä. Yhteisöllisyyden tuloksena lapselle muodostuu sosiaalista pääomaa, joka puolestaan lisää hyvinvointia. 

Yhteisöllisyys aikuisen näkökulmasta

Ammattilaisille yhteisöllisyys mahdollistaa yhteisöllisen hyvinvoinnin edistämisen, eli monialaisen yhteistyön. Esimerkiksi terveydenhoitajan työn yhteisöllisyyteen kuuluu tiedon välittäminen perheiden tilanteesta alueellaan ja aloitteiden tekeminen. Parhaimmillaan yhteisöllisyys ilmenee myös kollektiivisena vastuuna lapsista.

Taidelähtöiset menetelmät lisäävät yhteisöllisyyttä

Taidelähtöiset menetelmät lisäävät luontevasti yhteisöllisyyttä ja antavat yksilölle aidon tavan osallistua omaa itseä ja elämäänsä koskeviin asioihin.
Taidelähtöiset menetelmät

Esimerkki yhteisöllisyyyttä lisäävästä liikunnallisesta toimintamallista

Yhtenä esimerkkinä yhteisöllisestä ja ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä joukkueurheilun avulla koulussa ja vapaa-ajalla toimii Icehearts -toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään hyvinvointia.
Icehearts -toimintamalli

Yhdessä koettu ilo ehkäisee mielenterveysongelmia yhteisöllisesti

Hyvänolon tunteeseen vastaaminen ruokkii mielihyvän tunnetta jo vauvalla. Lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevillä on mahdollisuus vahvistaa lapsen kykyä kokea iloa ja onnea, kirjoittaa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.
Yhdessä koettu ilo

Varjokuva: mies ja poika soittavat kitaraa