Etusivu > Peruspalvelut > Nuorten palvelut > Keinoja tukea nuoria - nuorten omissa ympäristöissä

 

Keinoja tukea nuoria - nuorten omissa ympäristöissä

Nuorten syrjäytymiskehityksen ehkäisemiseen tähtäävien toimintamallien sekä nuorten ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseen on panostettu monissa kehittämisprojekteissa. Kehittämistyön tuotoksina on syntynyt ja vakiintunut useita  paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia käytäntöjä nuorten tukemiseksi ja ohjaamiseksi. Käytännöt perustuvat useiden hallinnonalojen yhteistyölle. Kehittämistyö on kohdistunut esimerkiksi perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtyville tukea tarvitseville ja opintojen ulkopuolelle jääneille nuorille.

Nuorten työpajatoiminta

Projekteista vakiintuneeksi ja valtakunnalliseksi levinnyt nuorten työpajatoiminta on osoittautunut tärkeäksi väyläksi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ohjaamisessa koulutukseen ja työelämään. Yli puolessa kunnista on Nuorten työpajatoimintaa. Se on monialaista toimintaa, johon osallistuvat nuorisotoimi, työhallinto ja sosiaalitoimi sekä laajemmassa yhteistyössä myös muut sektorit mm. opetustoimi, terveystoimi ja liikuntatoimi. Nuorten työpajatoiminnan tärkeimmät tehtävät ovat nuoren ohjaaminen koulutukseen ja työelämään sekä nuoren elämänhallinnan tukeminen.
Nuorten työpajatoiminta (OKM)

Elämä raiteilleen -toimintamalli

Noin 120 kuntaa on ottanut käyttöönsä Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen -toimintamallin, jonka tavoitteena on kutsuntaikäisten ja varusmies- ja siviilipalvelusikäisten nuorten miesten syrjäytymiskehityksen ehkäiseminen. Toimintamallin avulla halutaan edistää nuorten miesten hyvinvointia, ehkäistä elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien vaikeutumista ja auttaa ongelmien ratkaisemisessa. Kuntien, puolustusvoimien ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyömalli mahdollistaa aktiivisen tuen tarjoamisen nuorille miehille kutsunnoissa ja palveluksen keskeytyessä.

Toiminnassa hyödynnetään kutsuntojen tarjoamaa viimeistä mahdollisuutta tavoittaa miesten koko ikäluokka. Kutsunnoissa ja varusmies- tai siviilipalveluksen keskeytyessä nuorille miehille tarjotaan mahdollisuutta tukipalveluun, jota toteuttavat tehtävään koulutetut ohjaajat. Ohjaajat ovat kuntien sosiaali- terveys-, nuoriso- tai työvoimapalveluissa työskenteleviä alansa ammattilaisia. Tukipalvelu on osa heidän perustyötään.
Aikalisä (THL)

Esimerkkejä erityisnuorisotyöstä

Kuntien lisäksi järjestöt ja kirkko tarjoavat erityisnuorisotyötä. Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tarjoavat tukea alle 19-vuotialle nuorille ja heidän perheilleen. Paikallisten setlementtiyhdistysten yhdessä kuntien kanssa ylläpitämissä Tyttöjen taloissa tuetaan nuorten naisten kasvua ja identiteettiä.
Nuorten turvatalot (Punainen risti)
Tyttöjen talo (Setlementtinuoret)

Netti- ja puhelinpalvelut

Internet- ja puhelinpalvelut tavoittavat nuoria laajasti. Väestöliiton Nuorten -nettisivustoilla voi tilata ajan nettivastaanotolle tai kysyä asiantuntijalta kehoon, kehittymiseen, seurusteluun, seksiin, aggressioon  ja seksuaaliseen kaltoinkohteluun liittyvistä asioista. Miehen aika -linja palvelee nuoria miehiä nettivastaanotolla ja Poikien Puhelin -palvelulla. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ylläpitää Lasten ja nuorten puhelin ja netti -palvelua.
Nuorten sivut (Väestöliitto)
Lasten ja nuorten puhelin ja netti (Mannerheimin lastensuojeluliitto)

Netari.fi-nuorisotyötä verkossa

Netari.fi tekee nuorisotyötä netissä. Netari.fi toimii Habbo Hotelissa, IRC-Galleriassa, Facebookissa (NetariVille) ja Demi.fissä, jonne voi tulla hengailemaan ja juttelemaan vaikkapa nuorisotyöntekijän kanssa.
Lisätietoa toiminnasta

Sosiaalinen media

Nuorten tukemiseksi ja ohjaamiseksi hyödynnetään sosiaalista mediaa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin terveyskeskuksen moniammatillisessa Verkkoterkkari -hankkeessa nuorille tarjotaan terveyspalveluja sosiaalisen median ympäristöissä, Habbo Hotellissa ja IRC-galleriassa. Palvelussa nuoret voivat keskustella terveydenhoitajan kanssa tai lähettää kysymyksiä, joihin vastataan 1–2 päivän aikana.
Verkkoterkkari -hanke (Helsingin terveyskeskus)

Varjokuva nuorista

Lasten ja nuorten Kaste Lasten ja nuorten Kaste

Käynnissä olevan Kaste -ohjelman alueellisissa hankkeissa kehitetään myös ennaltaehkäiseviä palveluja nuorille.
Lasten ja nuorten Kaste