Etusivu > Lait ja oppaat > Varhaiskasvatus ja päivähoito > Lainsäädäntö > Muu päivähoidolle tärkeä lainsäädäntö

 

Muu päivähoidolle tärkeä lainsäädäntö

Suomen perustuslaki

Perustuslaki velvoittaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Lain mukaan julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Varhaiskasvatusta, joka koostuu hoidon, kasvun ja opetuksen kokonaisuudesta, koskee opetuksen osalta myös laissa julkiselle vallalle asetettu velvoite turvata jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden estämättä.
731/1999 (Finlex)

Lastensuojelulaki

Laki sisältää säännökset lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta sekä ennaltaehkäisevästä lastensuojelusta. Laissa säädetään palvelujen kehittämisestä kasvatuksen tukemiseksi. Lain tavoitteena on, että lapsi saa kaikissa olosuhteissa sellaisen huollon, kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudessa annetussa laissa on säädetty. Lastensuojelulain 25 §:ssä on säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen sekä eräiden muiden viranomaisten velvollisuudesta lastensuojeluilmoituksen tekoon viipymättä ilmeisen lastensuojeluntarpeessa olevasta lapsesta.
417/2007 (Finlex)

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

Laki sisältää säännökset lapsen huollon tarkoituksesta ja lapsen oikeudesta saada hyvää hoitoa ja kasvatusta sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellista valvontaa ja huolenpitoa. Lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai henkilöt, joille lapsen huolto on uskottu (3 §, vrt. myös 6 §). Huoltajan tehtävistä on säädetty 4 §:ssä, jonka mukaan huoltajalla on oikeus päättää mm. lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista. Huoltajien yhteistoiminnasta ja lasta koskevasta huoltajien välisestä päätöksenteosta on säädetty 5 §:ssä. Laki sisältää myös säännökset lapsen huoltoa koskevan sopimuksen tai päätöksen sisällöstä ja vahvistamisesta sekä lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämisestä (11 §).
361/1983 (Finlex)

Laki holhoustoimesta

Laki sisältää säännökset holhoustoimen tarkoituksesta, vajaavaltaisesta, edunvalvojasta ja edunvalvojan määräämisestä. Vajaavaltaisella tarkoitetaan mm. alaikäistä alle 18-vuotiasta henkilöä. Alaikäisen edunvalvojia ovat hänen huoltajansa, jollei laissa ole toisin säädetty (4 §).
442/1999 (Finlex)

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista

Vammaispalvelulaki on toissijaista lainsäädäntöä, jolloin laki tulee sovellettavaksi mikäli vammainen henkilö ei muun ensisijaisen lainsäädännön perusteella saa hänelle riittäviä ja sopivia palveluja. Päivähoidossa ja esiopetuksessa laki voi tulla sovellettavaksi mm. vammaisen tai vaikeavammaisen henkilön tarvitsemien apuvälineiden tai esim. henkilökohtaisen avustajan saamiseksi päivähoitoon. Päivähoitolain ja perusopetuslain säännöksissä on säädetty myös vammaisen tai erityistä hoitoa tarvitsevan lapsen oikeudesta avustajapalveluihin tai apuvälineisiin. Vammaispalvelulain perusteella voidaan järjestää päivähoidossa sekä myös esiopetuksessa vaikeavammaisen lapsen kuljetuspalveluja.
380/1987 (Finlex)

Laki kehitysvammaisten erityishuollosta

Kehitysvammalaissa säädetään erityishuollon antamisesta kehitysvammaiselle henkilölle. Kehitysvammahuoltoon kuuluu mm. yksilöllinen hoito ja muu huolenpito sekä henkilökohtaisten apuneuvojen ja apuvälineiden järjestäminen (2 §). Erityishuolto ja lain 39 §:ssä tarkoitettu kuljetus on maksutonta. Kehitysvammaisten ylläpidosta voidaan kuitenkin periä maksu lukuun ottamatta alle 16-vuotiaille annettavaa osittaista ylläpitoa (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §). Kehitysvammaiselle lapselle järjestettyyn päivähoitoon liittyvät kuljetukset ovat kehitysvammaiselle maksuttomia kehitysvamma-asetuksen 3 §:n mukaisesti.
519/1977 (Finlex)

Hallintolaki

Hallintolain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Laki sisältää säännökset hallinnon palveluperiaatteista ja viranomaiselle kuuluvasta neuvontavelvollisuudesta. Laki sisältää myös säännökset asioiden vireillepanosta, niiden käsittelystä, viranomaisen esteellisyys perusteista, asianosaisista ja heidän oikeuksistaan sekä viranomaiselle kuuluvasta asian selvittelyvelvollisuudesta ja hallintopäätöksen tekemisestä. Sosiaalihuollon asiakaslaissa on säädetty tämän lisäksi tarkemmin päätöksenteosta sekä mm. viranomaiselle kuuluvasta selvittämis- ja neuvontavelvollisuudesta (sosiaalihuollon asiakaslain 5 ja 6 §).
434/2003 (Finlex)

Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunta- ja palvelurakenneuudistukselle. Uudistuksen tarkoituksena on kunnallisen kansanvallan lähtökohdista vahvistaa kunta- ja palvelurakennetta, kehittää palvelujen tuotantotapoja ja organisointia, uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmiä sekä tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtäväjakoa siten, että kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen sekä kuntien kehittämiseen on vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta.
169/2007 (Finlex)

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta

Laissa säädetään jokaisen oikeudesta saada tietää viranomaisen julkisista asiakirjoista sekä viranomaisessa toimivan salassa pidosta sekä vaitiolovelvollisuudesta. Laki sisältää myös säännökset viranomaiselle kuuluvasta velvollisuudesta edistää julkisuuslain tavoitteita. Sosiaalihuollon asiakaslaissa on säädetty tarkemmin sosiaalihuollon asiakirjasta, asianosaisuudesta, asiakirjan salassa pidosta ja vaitiolovelvollisuudesta sekä salassa pidettävän tiedon luovuttamisesta.
621/1999 (Finlex)

Henkilötietolaki

Lain tarkoituksena on toteuttaa yksityiselämän suojaa ja muita yksityisyyden suojaa turvaavia perusoikeuksia henkilötietoja käsiteltäessä. Laki sisältää säännökset henkilötietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista, arkaluontoisista tiedoista ja henkilötunnuksen käytöstä ja käsittelystä sekä mm. säännökset rekisteröidyn oikeuksista, kuten tarkastusoikeudesta (26-28 §), tiedon korjaamisesta (29 §) sekä rekisteröidyn oikeudesta käyttää kielto-oikeuttaan mm. suoramainonnan osalta (30 §).
523/1999 (Finlex)

Kuntalaki

Kuntalaki sisältää säännökset kuntien itsehallinnosta ja kuntien tehtävistä, kunnan hallinnon järjestämisestä sekä kunnan asukkaiden osallistumisoikeudesta. Laki sisältää myös säännökset kunnan luottamushenkilöistä ja henkilöstön asemasta sekä kunnan sisäisestä hallintomenettelystä.
365/1995 (Finlex)

Yhdenvertaisuuslaki

Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan mm. silloin, kun kysymys on etnisen alkuperän perusteella tapahtuvasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluja järjestettäessä. Lain  6 §:ssä on säädetty syrjinnän kiellosta, jonka mukaan ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lain 4 §:ssä on säädetty viranomaisen velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta sekä viranomaiselle kuuluvasta velvoitteesta laatia ns. yhdenvertaisuussuunnitelma. Lasten päivähoidossa on mm. etninen alkuperäinen, kielelliset vähemmistöt tai esim. uskonnon vakaumus otettava huomioon siten, kun päivähoitolain 2a §:ssä ja päivähoitoasetuksen 1a §:ssä on säädetty.
21/2004 (Finlex)

Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa

Lain tarkoituksena on lisätä asioinnin sujuvuutta ja joutuisuutta samoin kuin tietoturvallisuutta mm. hallinnossa ja muissa lainkäyttöelimissä edistämällä sähköisten tiedonsiirtomenetelmien käyttöä. Laissa säädetään viranomaisten ja näiden asiakkaiden oikeuksista, velvollisuuksista ja vastuista sähköisessä asioinnissa.
13/2003 (Finlex)

Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta

Lakia sovelletaan yksityisiin sosiaalipalveluihin, joita palvelujen tuottaja antaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Lakia sovelletaan myös julkisyhteisöjen perustamien liikeyritysten tuottamiin sosiaalipalveluihin. Laki koskee myös mm. yksityistä päivähoitotoimintaa, johon sovelletaan lisäksi päivähoitolain 28 – 30 §:n säännöksiä. Yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa asetuksessa (1208/1996) on säädetty mm. niistä seikoista, joita yksityisessä lupahakemuksessa tulee valvovalle viranomaiselle (lääninhallitus tai kunnan sosiaalitoimi) esittää.
603/1996 (Finlex)

Asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta

Asetuksen tarkoituksena on varmistaa, että lasta odottavien naisten ja perheiden sekä alle kouluikäisten lasten, oppilaiden ja heidän perheidensä sekä opiskelijoiden terveysneuvonta ja terveystarkastukset ovat suunnitelmallisia, tasoltaan yhtenäisiä ja yksilöiden ja väestön tarpeet huomioon ottavia kunnallisessa terveydenhuollossa. Tavoitteena on vahvistaa terveyden edistämistä sekä tehostaa varhaista tukea ja syrjäytymisen ehkäisyä. Terveyden edistämiseen kuuluu aina myös mielenterveyden edistäminen. Asetus tukee lasten ja vanhempien osallistumista sekä heidän mielipiteidensä kuulemista.

Asetuksessa säädetään muun muassa, että neuvoloissa otetaan kouluterveydenhuollon tapaan käyttöön laajat terveystarkastukset, joissa keskeistä on tukea vanhempien ja koko perheen hyvinvointia.  Terveystarkastuksista pois jäävien tuen tarpeet on selvitettävä. Kunnan velvollisuutena on järjestää asetuksen mukaiset palvelut, mutta väestölle palvelujen käyttö on vapaaehtoista.
338/2011 (Finlex)

Muualla verkossa Muualla verkossa

Työmenetelmiä, lomakkeita sekä tietoa lastensuojelulain soveltamisesta käytännön työssä.

Lastensuojelun käsikirja (THL, Sosiaaliportti)