Isät kasvatuskumppaneina päivähoidossa ja koulussa

Tutkimusten mukaan vanhemmat ovat varsin tyytyväisiä päivähoitoon. Luottamus, avoimuus, päivähoidon työntekijöiden sitoutuminen ja vanhemmuuden tukeminen koetaan hyvinä. Pieni ero löytyy vanhempien väliltä: isät kokevat saavansa vähemmän arvostusta vanhempina ja keskustelukumppaneina kuin äidit. Erityisesti uusperheen isät kaipaisivat tukea isänä olemiseensa ja uudesta elämäntilanteesta selviytymiseen. Oletetaanko liiaksi tiedon kulkevan äidin kautta? Isät kaipaavat eniten vanhempien ja työntekijöiden jokapäiväisiä keskusteluita lapsen haku- ja vientitilanteissa.

On havaittu, että vaikka päivähoidon työntekijät ovat sitoutuneet jaetun vanhemmuuden tukemiseen, niin edelleen kasvatuskeskusteluissa käyvät pääasiassa äidit. Sama näyttää toteutuvan koulussa. Lähtökohtana tulee olla kutsun toimittaminen molemmille vanhemmille. Voisi myös pohtia, olisiko mahdollista suunnitella vanhempainilta, johon kutsuttaisiin pelkästään isät. Isille suunnatun vanhempainillan ytimessä voisi olla esimerkiksi luento lapsen kehityksestä, tietoisku mediakasvatuksesta tai jokin isää ja lasta yhdistävä tekemisen muoto, jolloin myös lapset olisivat mukana.

Yhtä lailla kuin isille suunnattu neuvolakäynti, myös vanhempainilta voi tuottaa omaehtoisia isä-lapsi -ryhmiä. Ne voivat parhaimmillaan rakentua niiden omilla ehdoilla ja antaa usein kaivattua vertaistukea. Esimerkiksi lapsistaan erillään asuville isille yhteys kouluun voi jäädä etäiseksi. Erilaiset mahdollisuudet vertaistukeen ja yhteydenpitoon opettajaan vaikuttavat välillisesti myös isän ja lapsen väliseen suhteeseen ja hyvinvointiin.