Etusivu > Johdon tueksi > Mikä ohjaa toimintaa > Lakisääteiset suunnitelmat > Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

Tavoite

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on väline, jolla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnassa. Suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä (Lastensuojelulaki 12. pykälä, jatkossa Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma) laaditaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi.

Prosessi

Suunnitelmassa ja sen valmistelussa tarkastellaan lasten ja nuorten palveluja kokonaisuutena. Eri toimialat laativat suunnitelman yhteistyönä. Suunnitelman voi laatia kuntakohtaisesti tai useampi kunta yhdessä. Suunnitelmaa laadittaessa henkilöstö, viranhaltijajohto ja poliittiset luottamushenkilöt ovat mukana. Asukkaat, asiakkaat, lapset ja perheet otetaan mukaan tiedon tuottamiseen, palvelujen suunnitteluun ja niiden toimivuuden ja hyödyllisyyden suunnitteluun.

Kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelman sekä seuraa ja arvioi sen toteutumista vähintään kerran valtuustokauden aikana. Valtuuston tulee ottaa suunnitelman toteuttaminen huomioon kunkin vuoden talous- ja toimintasuunnitelmassa.

Sisältö

Suunnitelman sisältö on laaja-alainen ja koskee lapsen ja nuoren kasvuoloja, niiden epäkohtien ehkäisemistä, vanhemmuuden tukea sekä lasten ja nuorten palveluja.

Arviointi

Suunnitelman seuranta ja arviointi on vakiintunut osa kunnan toiminnan ohjauksen kokonaisprosessia. Keskeiset seurannan ja arvioinnin kohteet voidaan ryhmitellä seuraavasti:1) lasten ja nuorten hyvinvoinnin muutokset sekä 2) palvelujärjestelmän toimivuus ja kasvuympäristön tilanne 3) suunnitelman tavoitteiden toteutuminen.

Yhteys strategiaan

Lakisääteisen suunnitelman keskeiset painopisteet ja tavoitteet tulee sisällyttää olla mukana kuntastrategiaan.

Toteuttaminen käytännössä

Suunnitelman toteuttamista tulee johtaa ja koordinoida. Tämä edellyttää johtamis- ja koordinointivastuiden määrittämistä. Kunnan toiminta- ja päätöksenteko-organisaatiossa määritellään pysyvät rakenteet, yhteistyöelimet ja foorumit, joissa lasten, nuorten ja perheiden asioita tarkastellaan kokonaisuutena.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma voi sisältyä laajempaan paikalliseen lapsi- ja nuorisopoliittiseen ohjelmaan tai suunnitelmaan.
Paikallinen lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma

Lisätietoa

 

Lähteet