© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Nuorisolain 8. pykälässä sanotaan, että ”nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.”
Nuorisolaki kertoo yksiselitteisesti kunnan velvollisuudet, mutta ei määritä tapaa, kuinka velvollisuudet tulee hoitaa. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi useat kunnat rikkovatkin lakia ja nuorten kuuleminen jää toteutumatta.
Allianssin koordinoimassa peruspalveluiden arvioinnin kehittämishankkeessa on parannettu nuorten vaikutusmahdollisuuksia sekä kuntapalveluiden arviointia käyttäjien näkökulmasta. Hankkeessa on kehitetty nuorten ja päättäjien keskustelutilaisuusmalli, jossa on nuoret pääsevät arvioimaan käyttämiään kuntapalveluja esim. nuorisotyötä. Keskustelutilaisuuspäiviä on järjestetty yli 70 kunnassa.
Tilaisuus koostuu nuorten ja päättäjien omista valmistautumishetkistä. Nuoret arvioivat peruspalveluja esimerkiksi nuorisopalveluja sekä nostavat esille muita heille tärkeitä asioita. Varsinaisessa nuorten ja päättäjien keskusteluhetkessä nuoret esittävät valmistelemansa puheenvuorot, joiden pohjalta käydään keskustelua. Tavoitteena on kehittää palveluita yhdessä eteenpäin.
Keskustelutilaisuuksissa on kehitetty sekä kunnallisia palveluita että nuorten kuulemis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Nuoria on aktivoitu vaikuttamaan esimerkiksi kuntaliitostilanteissa. Yksittäinen teema, kuten koulukuraattorin puute, on saattanut toistua nuorten puheenvuoroissa useana vuonna, jolloin päättäjien on ollut pakko etsiä uusia ratkaisuvaihtoehtoja.
Kunnallisia palveluita on kehitetty nuorten toivomaan suuntaan:
Nuorten arviointinäkökulmat eroavat joissain kunnissa rajustikin viranhaltijan tai muiden kuntapäättäjien arvioista. Näin on saatu uutta pohjaa muun muassa nuorisotaloja koskevaan päätöksentekoon tai koulukuraattoripalvelujen kehittämiseen. Useissa kunnissa on käynyt ilmi, että kunta viestii nuoria koskevista asioista sellaisella kielellä ja kanavilla, jotka eivät saavuta nuoria.
Kunnissa arvioidaan vuosittain lakisääteisiä peruspalveluita ELY-keskusten ja Aluehallintoviraston (AVI) toimesta. Nuorisotyö on yksi näitä palveluista ja sen arvioinnin suorittaa viranhaltija, esimerkiksi kunnan nuorisotoimen- tai vapaa-aikatoimenjohtaja. Palveluiden käyttäjät, eli nuoret, eivät ole aikaisemmin päässeet ilmaisemaan mielipiteitään palvelujen toteutumisesta.
Vuonna 2010 nuorisotoimen peruspalveluiden arviointikohteena oli Nuorisolain 8. pykälän toteutuminen. Nuorten kuntatasoiset vaikuttajaryhmät pääsivät ensimmäistä kertaa antamaan oman arvionsa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Ensimmäistä kertaa nuorten ääni saatiin kuuluviin myös valtakunnalliseen raporttiin. Sekä nuorten että virkamiehen arviot palautuvat kuntiin keskustelutilaisuuksin pohjaksi.
Valtakunnallisen arviointitiedon saaminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on avata nuorille mahdollisuuksia päästä arvioimaan kunnan palveluja yhdessä henkilöstön, virkamiesten ja päättäjien kanssa. Kunnissa tuleekin luoda erilaisia mahdollisuuksia nuorten ja aikuisten vuoropuhelulle.
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry. Yhteistyössä: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusseura, Nuorisovaltuustojen liitto ry, Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskukset (ELY), Humanistinen ammattikorkeakoulu ja Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus
20.6.2011
Eija Kauniskangas
osallisuussuunnittelija
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
eija.kauniskangas(at)alli.fi
p. 044 722 9351
www.valtikka.fi/Toimintaa/Pepa