© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Tampere on lasten ja nuorten kaupunki, jossa lapsuus ja nuoruus tunnustetaan arvokkaina ikävaiheina. Lapsilla ja nuorilla on oikeus ikänsä mukaiseen monipuoliseen ja hyvään palveluun. Heillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa sekä oikeus hyvinvointiin ja suojeluun niiden kaikissa muodoissa (Tampereen Lapsi ja nuorisopoliittinen ohjelma 2010).
Tampereen kaupunki on antanut lapsinäkökulmasta pormestaritasoisen pysyväismääräyksen vuonna 2008. Sen mukaan lapsinäkökulma on otettava huomioon kaikessa päätöksenteossa, erityisesti kaupunkikehityksen kannalta strategisesti merkittävissä asioissa.
”Muistan lapsinäkökulman” -tarra muistuttaa päätöksentekijöitä asiasta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen istuntosaleissa.
Lapsinäkökulmassa on kyse myös lapsen ja nuoren mielipiteestä eikä aikuisen ajatuksesta siitä, mitä lapset ja nuoret mahdollisesti ajattelevat.
Tampereella korostetaan asioiden valmisteluvaiheessa tapahtuvaa lasten ja nuorten kuulemista, jota kautta lapsi ja nuori kokee valmisteltavan asian omakseen.
Tamperelaiset lapset ja nuoret ovat mukana valmistelussa erityisesti heille suunnattujen edustuksellisten elinten avulla. Tampereen Lasten Parlamentin (TLP) ja Tampereen Nuorisofoorumin (TNF) kautta saavutetaan koulujen oppilaskunnista lapsia ja nuoria, jotka ovat eri-ikäisiä, asuvat eri asuinalueella tai ovat kiinnostuneita tietyistä asioista.
Jokaisessa valmistelussa valitaan lapsille ja nuorille sopiva menetelmä osallistua.
Viime vuosina lapset ja nuoret ovat osallistuneet muun muassa erilaisten viheralueiden, leikkipaikkojen, kouluverkon, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kouluruoan suunnitteluun.
Vuonna 2011 Tampereella järjestettiin lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvä kansainvälinen konferenssi, jonka suunnitteluun ja toteutukseen he osallistuivat.
Lisäksi Tampereen Nuorisofoorumin nimetyillä jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginvaltuustossa, kolmessa lautakunnassa ja kolmessa johtokunnassa. Nämä ovat nuorille tärkeitä rooleja.
Muita osallistumisen muotoja ovat valmistelufoorumi Valma, alueellisen vaikuttamisen foorumi Alvari sekä Kansalaiskioski.
Varhaiskasvatusikäisten lasten ajatuksia ja toiveita kirjataan systemaattisesti osana laadunarviointia.
Suomen ensimmäinen kunnallinen lapsiasiamies tukee omalta osaltaan lasten ja nuorten osallisuuden edistämistä.
Viranhaltijoille on toteutettu esimerkiksi erilaisia koulutuksia ja tilaisuuksia, joissa tuetaan valmistelun kehittämistä lapsilähtöisemmäksi. Tämän lisäksi lapsiasiamies edistää lasten oikeuksien toteutumista erilaisilla tapahtumilla ja keskusteluareenoilla.
19.10.2011