Juniorifoorumi osallisuuden edistäjänä

Pirkkalan Juniorifoorumi on ansiokkaasti nostanut keskusteluun lapsiperheiden ja nuorten ajankohtaisia asioita kokouksissa ja avoimissa yleisötilaisuuksissa. Juniorifoorumi on tuonut palveluiden käyttäjän näkökulman sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työkokouksiin.

Asiakasfoorumien rakenne

Vuodesta 2009 alkaen Pirkkalassa on toiminut kolme perusturvalautakunnan nimeämää, elämänkaariajattelun mukaan jaoteltua asiakasfoorumia. Foorumeiden toimikausi on kaksi vuotta ja kussakin on yhdeksän jäsentä, joista kolmannes on lautakunnan jäseniä ja kaksi kolmasosaa kuntalaisten ilmoittautumisen pohjalta valittuja jäseniä.

Yksi kolmesta foorumista on Juniorifoorumi, joka edustaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden käyttäjiä.

Juniorifoorumi

  •     tavoitteena on ollut asiakasnäkökulman syventäminen ja palvelujen käyttäjien osallisuuden edistäminen
  •     tarjoaa suoran väylän olla mukana kehittämässä oman viiteryhmän perusturvapalveluita
  •     on levittänyt tietoa YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksesta kansalaistapahtumissa
  •     on palkinnut vuosittain Lapsenoikeuksien päivänä henkilön, joka on toiminnallaan edistänyt lasten ja nuorten hyvinvointia

Kokemuksia Englannista

Syksyllä 2010 foorumilaiset kävivät tutustumassa vastaavaan toimintaan Englannissa, jossa käyttäjäfoorumeilla on jo 10 vuoden kokemus. Oppia haettiin asukkaiden omaehtoisuudesta ja vapaaehtoistoiminnasta. Oppeja on sovellettu mm. järjestöjen, seurakunnan, henkilöstön ja asiakkaiden yhteistreffeillä. Näissä palvelujen tarve ja asiakasnäkökulma sekä palveluiden tarjonta ja mahdollisuudet kohtaavat.

Pirkkalan Juniorifoorumi on käynnistetty Tekesin projektirahoituksella vuonna 2009. Rahoitus päättyy vuonna 2011.

Foorumitoiminnasta saadut kokemukset innostavat jatkamaan. Palvelujen käyttäjillä ja kunnan asukkailla on paljon annettavaa palvelujen kehittämiseen ja muuhun toimintaan, jos heidät aidosti otetaan mukaan.  Foorumeilla on tärkeä merkitys myös yhteisöllisyyden vahvistajana.

9.8.2011

Sirkkaliisa Virtanen
palvelujohtaja, lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut
Pirkkalan kunta, perusturvatoimi
sirkkaliisa.virtanen(at)pirkkala.fi
p.050 5535988

Pirkkalan asiakasfoorumit