Etusivu > Ajankohtaista > Tiedotteet > Imetyskouluttajista pulaa

 

Imetyskouluttajista pulaa

Neuvoloissa ja sairaiden lasten hoitoyksiköissä työskentelee vain vähän imetyskouluttajia, selviää THL:n tuoreesta kyselystä. Kaikkiaan Suomessa toimii noin 200 imetyskouluttajaa.

Erityisesti haastavissa imetystilanteissa tarvitaan imetyskouluttajia

Suurin osa imetyskouluttajista työskentelee synnytyssairaaloissa raskaana olevien, synnyttävien ja terveiden vastasyntyneiden parissa. Imetysohjauksen erityisosaajina kouluttajilla olisi kuitenkin paljon annettavaa juuri haastavissa imetystilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi keskosena syntyneen tai sairaan vastasyntyneen lapsen imetyksen tukeminen.

Imetyskouluttajia on vähän Pohjois-Suomessa

Imetyskouluttajista noin joka neljäs toimii pääkaupunkiseudulla.  Etelä-Suomessa koulutustarpeeseen on jo havahduttu ja yksiköiden esimiehet ovat lähettäneet työntekijöitään koulutuksiin aktiivisemmin. Myös Pohjois-Suomessa kaivataan lisää imetyskouluttajia, sillä kaikissa yksiköissä heitä ei vielä ole.

Imetyksen edistäminen kouluttajien toimenkuvana

Käytännön imetysohjauksen lisäksi kouluttajilla on tietoa ja taitoa laajemminkin imetyksen edistämiseen. Useat kouluttajat toimivat imetysohjauksen kehittämisestä vastaavina koordinaattoreina toimipisteessään tai alueellaan. Imetyslukujen seuranta ja tilastointi, sekä henkilökunnan kouluttaminen kuuluvat niin ikään monen kouluttajan toimenkuvaan.

Lisätietoja

Meri Rova
Tutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Puh: 020 610 6225
etunimi.sukunimi@thl.fi