Syksyn kuluessa iltapäivälehdistössä on kohistu vanhempien ja opettajien yhteistyöongelmista. Vanhemmat jättävät tulematta sovittuihin tapaamisiin, valittavat koulun ja opettajien toiminnasta ja jopa piinaavat opettajia (IS 9.8.2011). 

Lehdistön viestissä tiivistyy tulkinta siitä, että yhteistyöongelmien lähteet ovat pitkälti vanhemmissa ja perheissä. Tästä näkökulmasta katsottuna hallitusohjelman kirjaus siitä, että kouluissa tulee panostaa vanhempien kasvatustyön tukemiseen ja kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön on mitä ajankohtaisin, mutta herättää myös monia kysymyksiä. 

Opettajan rooli

Jos koulun tehtävänä painotetaan vanhempien kasvatustyön tukemista, mikä on opettajan oma rooli oppilaan kasvun tukemisessa? Tästä on kirjoitettu eri näkemyksiä korostaen. 

Onko opettaja suhteessa oppilaaseen ensisijaisesti oman oppiaineensa asiasisältöjen asiantuntija ja tiedonvälittäjä? Vai onko opettaja ihmissuhdeosaaja, joka pyrkii vahvistamaan vuorovaikutusta ja vuorovaikutustaitojaan suhteessa oppilaisiin?

Joko tai -asetelman sijasta on pikemminkin kyse sekä että -tehtävistä. Opettaja on kiistatta oppiaineensa asiantuntija, mutta myös lapsen kehitystä tukeva aikuinen, joka pyrkii saavuttamaan lapsen luottamuksen.

Vanhemmat ovat muuttuneet

Juulin ja Jensenin (2009) mukaan valtaosaa nykyvanhemmista luonnehtii kaksi piirrettä, jotka vaikuttavat merkittävästi kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Ensinnäkin nykyvanhemmat ovat luopuneet patriarkaalisesta perhekulttuurista ja autoritäärisestä lastenkasvatuksesta. Lisäksi pienten lasten vanhemmat joutuvat kirjaimellisesti rakentamaan alusta parisuhteen ja vanhemmuuden roolit.

Muutos näkyy muun muassa siinä, että vanhemmat ovat irrottautuneet kasvatuksessa täydellisyyden tavoittelusta, eivätkä koe syyllisyyttä tilanteista, joissa heidän lapsensa käyttäytyvät ’huonosti’ tai tarvitsevat erityistä tukea.  Aiemmin vanhemmat olivat lapsensa käytöksestä häpeissään ja ottivat vastaan asiantuntijoiden neuvot.

Tänä päivänä vanhemmat asettuvat lapsensa puolelle, eivätkä epäröi puolustaa tätä -ajoittain kohtuuttomuuteen asti. Samaan aikaan vanhemmat vaativat tasa-arvoista dialogia kasvattajien kanssa ja odottavat, että ammattilaiset rakentavat yhteistyölle myönteistä ilmapiiriä. Vanhemmat haluavat päästä osalliseksi ammattilaisten kasvatusosaamisesta.

Koulun ja kodin yhteistyöstä

Kodin ja koulun yhteistyön teemoja ovat muun muassa oppilaan oppiminen, koulutyön eteneminen, koulussa viihtyminen, kiusaamisen ehkäisy, turvataidot, oppivelvollisuuden suorittaminen, luokkayhteisön vahvistaminen, vanhempien keskinäisten vertais- ja yhteistyösuhteiden luominen ja luokan oppilaiden tuntemaan oppiminen. Kaikki nämä tavoitteet mainitaan tavalla tai toisella kodin ja koulun kasvatusyhteistyötä koskevissa laatukriteereissä ja ohjausasiakirjoissa. 

Jotta tietyn koulun, tietyn luokan ja tietyn perheen yhteistyön ydin selkiytyisi, tarvitaan yhteisiä keskusteluja, joissa ovat mukana opettajat, vanhemmat, oppilaat ja koulun ja lähialueen muut aikuiset. Tarvitaan dialogia, jolla tarkoitetaan keskustelua, jossa on yhteinen ydin, mutta jossa ei valita puolta.

Uusikylän (2003) mukaan vanhempien ja opettajien yhteinen tavoite on oppilaan eheän, tasapainoisen kasvun ja tehokkaan oppimisen tukeminen. Perusteellinen oppilaantuntemus edellyttää, että vanhemmat ja opettajat tuntevat toistensa ajatuksia.

Tiedon jakamisesta dialogiin

Suomalaisessa koulussa on pitkälle kehittynyt tiedon jakamisen kulttuuri. Joka syksy kymmenet tuhannet vanhemmat vaeltavat koulujen vanhempainiltoihin, joista suuri enemmistö poistuu ilman, että on puhunut illan aikana kenenkään kanssa.  Muutama tiedonhaluinen vanhempi saattaa jäädä selvittämään oman lapsensa asioita.

Tiedon saaminen ja jakaminen koulusta ovat tärkeitä ja välttämättömiä asioita. Mikäli kouluissa halutaan edistää perusteellista oppilaan tuntemusta ja vanhempien ja opettajien toistensa ajatuksien tuntemaan oppimista, tarvitaan tiedon jakamisen ohella dialogia, keskustelua.

”On päivänselvää, että vanhempien pitää olla kiinnostuneita, seurata lapsen koulutyötä ja olla selvillä, mitä lapsi on saanut aikaan. Yhteistyötä ja kommunikaatiota peliin”, peräänkuuluttaa Kari Uusikylä.

Dialogin synnyttämiseksi tarvitaan tapaamisia, joissa myös vanhemmat rohkenevat kertoa ajatuksistaan ja huolistaan. Vanhempi liittyy kouluyhteisöön lapsensa ja tämän luokan kautta. Koulujen yhteisten tilaisuuksien ohella luokka- ja oppilaskohtaisten tapaamisten merkitys korostuu.

Koulunaloituskeskustelu yhteistyön avaajana

Kodin ja koulun yhteistyö on hyvä aloittaa jo koulutaipaleen alussa. Espoon, Hämeenlinnan, Janakkalan ja Kuopion seudun kunnissa on kehitetty kodin ja koulun kasvatuskumppanuutta ottamalla käyttöön lapsen koulun aloituskeskustelu. Koulunaloituskeskustelu käydään mieluiten ennen lukuvuoden alkua tai välittömästi syyslukukauden alettua.

Koulunaloituskeskustelu on neutraali, lapsen koulunkäynnin arvioinnista tai palautteenannosta vapaa keskustelu. Aloituskeskustelun tavoitteena on antaa lapselle ja vanhemmmille mahdollisuus kertoa odotuksistaan, toiveistaan ja huolistaan, joita uusi tilanne heissä herättää. Koulunaloituskeskustelun tehtävänä on luoda luottamusta osapuolten välille ja auttaa perheitä aikaisempaa rohkeammin kertomaan omista näkemyksistään.

Apua tarvitsevan oppilaan vanhemmalle yksikin kokemus siitä, että hän on yhteistyötilanteissa tullut kuulluksi, voi olla käänteentekevää ja luoda perustan lapsen koko koulupolun mittaiselle toimivalle yhteistyölle.  Kuunteleva vuorovaikutus on avain avoimempaan ja rohkeampaan yhteistyökulttuuriin.

Myönteiset uutiset koulunkäynnistä

Suomalaisessa koulussa elää edelleen ”No news is good news” -kulttuuri, jonka mukaan lapsen koulunkäynti sujuu eikä ongelmia ole, kun koulusta ei tule (juuri) mitään uutisia lapsesta.

Koulu kiinnostuu lapsen perheestä vasta, kun koulun yritykset puuttua lapsen tilanteeseen eivät tuota toivottua tulosta. Ei ole tavatonta, että koulun ensimmäinen yhteydenotto lapsen kotiin tehdään ongelmatilanteessa, vaikeuksien ollessa jo ilmeiset.

Toisenlaista yhteistyökulttuuria rakennetaan, kun koti ja koulu sitoutuvat alusta alkaen käymään vuoropuhelua mistä tahansa lapsen koulunkäyntiin liittyvästä asiasta. Myönteiset ja neutraalit viestit lapsen olemisesta ja oppimisesta koulussa lujittavat vanhempien ja koulun henkilöstön keskinäistä luottamusta, ja luovat suotuisammat edellytykset mahdollisen huolen puheeksi ottamiseksi.

Vanhempien huoli kuulluksi

Aggressiivisesti käyttäytyvät vanhemmat ovat eräs kasvatusyhteistyön haaste. Kodin ja koulun kasvatuskumppanuuden koulutuksessa on saatu rohkaisevia kokemuksia siitä, kuinka yhteistyötä sävyttävästä aggressiivisesta ilmapiiristä voidaan päästä irti, kun opettaja malttaa ja rohkenee levollisesti asettua kuuntelemaan sitä, mitä vihaisella vanhemmalla on sanottavana. Vanhemman suuttumus liukenee, kun kiukun takana oleva huoli tulee kuulluksi.

Yhteistyö rakentuu luottamukselle

Enemmistö vanhemmista haluaa yhteistyössä opettajan kanssa edistää lapsen kasvua, kehitystä, oppimista ja viihtymistä koulussa.

Vanhempainillat, kehityskeskustelut ja muut tapaamiset ovat opettajan aloite perheisiin päin, ja opettaja kantaa vastuuta tapaamisten kulusta ja ilmapiiristä. Tavoitteena on, että osapuolet voivat laajentaa ja syventää toistensa ymmärrystä lapsen koulunkäynnistä.

Kun vanhempi voi luottaa siihen, että opettaja haluaa lapsen parasta, ja opettaja siihen, että vanhempi suhtautuu arvostavasti opettajan työtapaan, on yhteistyölle luotu suotuisa pohja.

7.9.2011

Marjatta Kekkonen
VTM, Erikoissuunnittelija
Kasvatuskumppanuuden kouluttaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lähteet

Hirvilahti, Jon (2008) Opettaja ei ole lapselle varavanhempi. Helsingin Sanomat. Yleisönosastokirjoitus. 18.1.2008.

Jesper Juul  & Helle Jensen (2009) Relationskompetens i pedagogernas värld.

Palmunen, Tuula (2008) Pystyvä opettaja tukee lapsen kehitystä. Helsingin Sanomat, yleisönosastokirjoitus. 6.1.2008.

Uusikylä, Kari  (2003) Reppu selkään ja koulutielle. Taloustaito 8/2003.