© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Luentolyhennelmä
Nuorten seksuaaliterveys – yhteinen asia -työseminaari 2.12.2010
Apulaisylilääkäri Mari Siitari-Mattila, Rauman terveyskeskus, Neuvolatoiminta
Perhesuunnitteluneuvola oli aina vuoteen 2007 saakka kaiken ikäisille naisille lähes täyden palvelun talo. Keväästä 2007 alkaen jouduimme resurssitilanteen takia muutamaan toimintatapaamme keskittämällä toiminnan alle 30-vuotiaisiin sekä kaksi vuotta synnytyksen jälkeiseen aikaan. Tarkoituksena oli löytää sopiva ehkäisy kaikille sitä tarvitseville naisille sekä antaa seksuaali- ja sukupuolitautivalistusta kaikille nuorille. Myös kierukan vaihdot sekä raskaudenkeskeytyksen jälkitarkastukset keskitettiin ehkäisyneuvolaan. Yli 30-vuotiaiden ehkäisyn seurannat ohjattiin terveyskeskuslääkäreille tai naiset hakeutuivat yksityissektorille.
Aikaisempina vuosina olemme voineet antaa ilmaiset aloituspillerit ensimmäisen 9kk–1 vuoden ajan. Näistä kuitenkin suuri osa oli lääkefirmojen antamia ns. senttikaupan pillereitä, vain osa oli terveyskeskuksen itse kustantamia. Vuonna 2009 lääkefirmat kiinnittivät tähän lipsuneeseen toimintatapaan huomiota, minkä takia pillereiden ilmaisjakelua tuli rajoittaa. Lisäksi käyttöön oli tullut uusia yhä kalliimpia valmisteitä. Jo tehdyn budjetin takia meillä oli mahdollista vuoden 2010 alusta alkaen antaa vain 3 kk ilmaiset pillerit.
Ehkäisyneuvolassa pitkään toimineet terveyden- ja sairaanhoitajat eivät voineet tätä enää ohittaa, vaikka tiedossa oli, että näin on toimittu useilla paikkakunnilla jo useamman vuoden ajan. Lisäksi oli tiedossa Väestöliiton ja STM:n tavoitteet saada kaikille tarvitseville alle 20-vuotiaille ilmaiset kondomit tai ehkäisypillerit. Näin ollen hoitajat päättivätkin omatoimisesti tehdä asiasta kuntalaisaloitteen. Tähän oli Rauman hallinnollisen toimintatavan mukaisesti pakko ottaa nopeasti kantaa. Osastonhoitajan ja neuvolatoiminasta vastaavan apulaisylilääkärin tehtäväksi jäi asian valmistelu ja esityksen teko lautakunnalle. Kuntalaisaloite sai lautakunnan jäsenet perehtymään asiaan ja päätös syntyi sitä kautta kolmen kuukauden päästä kesäkuussa 2010 yhdellä nuijan kopautuksella ja ilman keskusteluja.
Perustelut lautakunnalle tehtyyn esitykseen: Yksi hyvin onnistunut lääkkeellinen raskaudenkeskeytys maksaa kunnalle noin 1 586 €. Ehkäisymenetelmien kustannukset vaihtelevat runsaasti. Kalleimman ehkäisyvalmisteen hinta terveyskeskukselle on 123 €/v ja asiakkaalle 165 €/v ja halvimman vastaavasti terveyskeskukselle 35 €/v ja asiakkaalle 64 €/v. Arvioimme tarvitsevamme noin 40 000 euroa lisärahaa budjettiin jo olemassa olevan 29 000 euron lisäksi, jotta saisimme keskiarvohintaiset pillerit kaikille alle 20-vuotiaille sekä 6 kk ajan synnytyksen tai raskauden keskeytyksen jälkeen (myös yli 20 v). Tämä 40 000 euroa säästyisi, jos raskauden keskeytysten määrä saataisiin vähentymään n. 25 komplisoitumattomalla toimenpiteellä. Tämä on tosin perin optimistinen arvio ottaen huomioon hyvän lähtötilanteen.
Hankaluuksia arvioinnissa oli mm. lääkekustannuksissa. Hinnat ja lääkevalikoima vaihtelevat. Ensi vuonna ne eivät välttämättä ole samat kuin kevät-kesällä laskettaessa. Hinnat on laskettu pitkälti keskiarvohintojen mukaan ja 12–13 liuskaa/vuosi käyttötasolla, vaikka tauoton käyttö olisi ehkä varmempaa ja käyttäjäystävällisempää. Jos olisimme laskeneet hinnat suuremman kulutuksen ja/tai uusimpien kalliimpien valmisteiden perusteella, olisi summa kasvanut niin suureksi, ettemme uskoneet asian menevän läpi. Myös kysynnän kasvu on arvoitus. Laskelmat on tehty nykyisten kävijämäärien perusteella. Tuleeko nuorilta ryntäystä ja paljonko? Keskeytyslukujen arvioitu laskun määrä oli siis perin optimistinen. Kuinka paljon voidaan olettaa maksuttomalla ehkäisyllä keskeytysten määrää vähennettävän? Odotettavissa olevaa terveyshyötyä esimerkiksi psyykkiseltä puolelta ei kuitenkaan voida mitata rahalla. Lähtötilanteenakaan ei ollut erikoissairaanhoitokulujen lasku.
Kuntalaisaloitteella on näköjään mahdollista saada päättäjien kanta ja budjettiin lisärahoitus muuten ehkä vaikeasti eteenpäin vietävään asiaan. Jos tällainen tilanne tulee eteen, en kuitenkaan suosittele käytettäväksi tässä esitettyjä laskelmia suoraan, vaan tekemään omat paikalliset laskelmat ja huomioimaan esitetyt hankaluudet arvioinnissa.