© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Joulukuu tuo päiväkotiimme piparintuoksun, hämyisän tunnelmalliset aamupalat jouluvalojen tuikkeessa, tontut, joulujuhlavalmistelut lauluineen sekä lanttulaatikolle ja luumurahkalle irvistelyt.
Myös kodeissa odotetaan selvästi joulun tuloa. Päiväkodin eteisissä kuulee päivittäin käytävät uhkailut ja kiristykset siitä, kuinka joulupukki ei ehkä tulekaan, jos ei nyt heti paikalla lopeta lattialla kiemurtelua ja pue toppahaalaria, jotta päästään kotiin.
Monikulttuurisessa päiväkodissamme joulukuuhun kuuluu myös jouluun liittymättömiä askareita. Seuraamme talven tuloa ja suunnittelemme jo lumipuuhia. Toisaalta monet perheet, joiden kotona joulua ei vietetä, ajattelevat, että suomalaisen kulttuuriperinteen haltuunotto on heidän lapsillensa tärkeää. Tähän päiväkoti tarjoaa luontevan mahdollisuuden.
Joulun aikaan on liikuttavaa, kuinka lapset kertovat silmät ihastuksesta tuikkien nähneensä vilauksen punaisesta hiippalakista. Tänä vuonna lapset ovat raportoineet myös mustahuppuisista tontuista – ehkä Korvatunturillakin muoti on muuttunut.
Myös muista jouluun liittyvistä henkilöistä tehdään havaintoja. Eräänä vuonna jouluiselta kirkkovierailulta palatessamme yksi lapsistamme ilmoitti nähneensä Jeesuksen ylittävän katua.
Jouluun liittyvä odotus, salaperäisyys ja tunnelmallisuus ovat varmasti kaikki lasten mieleen, mutta ne eivät ole niitä asioita, joita lapset pukevat sanoiksi.
Joulun aikaan lasten tietoisuus lähestyvän juhlan mahdollisuuksista omaisuuden kartuttamiseen saa aikuiset välillä ahdistumaan: Lasten mielestä joulun parasta antia ovat kiistatta lahjat, vaikka edellisenä vuonna aikuiset ovat tehneet hartiavoimin töitä luodakseen mahtavan tunnelman joulupoluilla tai joulujuhlassa, tehneet kaikkensa yhteisen piparinleivonnan eteen ja loihtineet upean jouluaterian.
Myös tulevalta joululta lapset kertovat odottavansa ennen kaikkea lahjoja. Lahjoja listataan, niitä selataan lelukuvastoista ja vertaillaan joulun jälkeen.
Tässä teille, ahdistuneet aikuiset, hieman lohdutusta. Kotikallion päiväkodin Merisiilien lapset pohtivat, mitä toivoisivat toisille, jos itselle ei saisi toivoa mitään.
3-vuotias Tella ilmoittaa rohkeasti, että äiti ilahtuisi uimahousuista ja isoveli oikeasta helikopterista. Ehkä pikkusisko itsekin pääsisi sen kyytiin. Niin ikään 3-vuotias Sunja-Luminka toivoisi isoäidille tehtäviä, koska niistä isoäiti pitää. Porkkanan muotoinen helistin sopisi lahjaksi Irmeli-vauvalle. Äidille Sunja-Luminka toivoisi ihanaa prinsessatyynyä, jossa olisi röyhelöitä.
Ikätoveri Iida-Elviira arvelee myös hänen äitinsä toivovan samanlaista prinsessatyynyä. Kohta 5 vuotta täyttävä Valtteri toivoisi äidin saavan Joulupukilta kauniin korun. Isä pitää Valtterin mukaan lukemisesta, joten kirja olisi luonnollinen toivelahja hänelle.
Ikätoveri Eino haluaisi äidin saavaan samanlaiset kukkakengät kuin opellakin on, sillä niistä äiti varmasti pitäisi. Kiia toivoisi äidille rumpua, mutta ei ole aivan varma, mitä äiti sillä tekisi.
Kasvun Kumppaneiden lukijoille Merisiilien lapset toivovat iloista joulun aikaa!
7.12.2011
Maiju Paananen