Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Uutinen

 

Puska kolesterolitason noususta: Karppaamisen ympärillä käyty keskustelu hämmensi

17.9.2012

Pekka Puska Uudenmaan Sydänpiirin ja Järvenpään Sydänyhdistyksen tilaisuudessa (Järvenpäässä 17.9.):

Kun THL julkisti elokuun lopussa FINRISKI-tutkimuksen huolestuttavat tiedot suomalaisten veren kolesterolipitoisuuden kääntymisestä nousuun, monet lehdet uutisoivat ”THL: karppaaminen tappaa”. Kuitenkin meidän sanomamme oli: ”Kova rasva tappaa”.

Sanoimme, että karppauksen yhteydessä käyty suomalainen keskustelu rasvoista on hämmentänyt, ja saanut monet siirtymään koviin rasvoihin – voihin, voimariiniin ja rasvaiseen maitoon. Olemme korostaneet, että vuosikymmenien tutkimus on yhä vain vahvistanut vanhaa tietoa: Tyydytetty kova eläinrasva nostaa veren pahanlaatuista kolesterolia ja pehmeät monityydyttymättömät sitä laskevat. Veren pahanlaatuinen kolesteroli on puolestaan verisuonia ahtauttava tekijä ja näin keskeinen sydän- ja verisuonitautien syy.

FINRISKI-tutkimuksen yksinkertainen sanoma on siis, että suomalaisten vuosikymmeniä jatkunut veren kolesterolitason lasku on pysähtynyt ja näyttää kääntyneen nousuun: se että tämä seikka ilman muita muutoksia tulee johtamaan selvään sydäntautien lisäykseen, tulee taas vuosikymmenien tutkimuskokonaisuudesta.

Myös muut tekijät kuin rasva vaikuttavat

Ihmisten terveyteen ja myös sydäntautiriskiin vaikuttavat rasvan lisäksi toki muutkin seikat, kuten liikunta, tupakointi ja alkoholin käyttö ja muutkin ravintotekijät. Kuitenkin veren kolesterolin ja sen taustalla rasvan laadun merkitys tälle suurimmalle kuolleisuutta aiheuttavalle tautiryhmälle on niin keskeinen, että toivoisi kansalaisten ymmärtävän tämän tutkimustiedon. Kuten olemme kertoneet, yhden prosentin muutos väestön kolesterolikeskiarvossa merkitsee satojen sydänkohtausten lisäystä tai vähennystä.

Meille on myös tullut moitteita siitä, että pelottelemme ihmisiä. Oikean tiedon kertominen ei voi olla pelottelua – se on tutkimus- ja asiantuntijalaitoksen tehtävä. Kansalaiset valitsevat itse ruokansa ja valintoihin vaikuttavat monet seikat, mutta tarvitsevat siihen tutkittua tietoa ja epäterveellisiä vaihtoehtoja ei pitäisi puolustaa väärillä terveysväitteillä.

Keskustelu hämmentänyt

FINRISKIn tulokset antavat aihetta myös monenlaiseen pohdintaan. Näyttää siltä, että julkisuudessa käyty keskustelu voi tänä päivänä saada aikaan hyvinkin nopeita muutoksia ihmisten ruokailutavoissa. Vuosikymmeniä jatkunut myönteinen kehitys ja terveiden elinvuosien lisääntyminen voi yhtäkkiä katketa, ja kehitys kääntyä parin kolmen vuoden aikana huonoon suuntaan.

Nopeat muutokset kertovat hämmennyksestä. Hämmennystä aiheuttaa se, että tutkimustiedon rinnalla elävät nykyään yhä vahvemmin erilaiset uskomukset, kotikutoiset opit, ihmedieetit ja jopa salaliittoteoriat. Maailman asiantuntijayhteisön yksimielinen kanta näyttää usein olevan vain yksi mielipide muiden mielipiteiden joukossa – ja vielä aikana, joka haluaa haastaa auktoriteetteja ja instituutioita.

Tutkittu tieto kantaa

Käynnissä oleva muutos kohti avoimempaa yhteiskuntaa on tietysti hyvä ja peruuttamaton. Mutta tässä tilanteessa voi asiantuntijana vain toivoa kansalaisilta ja medialta hyvää lähdekritiikkiä ja median lukutaitoa. Jokaisen hälyuutisen ja usein kaupallisenkin viestin mukana ei kannata juosta. Ja vaikka asiantuntemuskin on vajavaista, tutkimuskokonaisuus ja asiantuntijoiden arvioimat suositukset ovat tämän hetken paras tieto – joka esimerkiksi ravintoasioissa on onneksi pääosiltaan kestänyt vuosikymmenien tutkimukset.

Lisätietoja:

Pekka Puska
pääjohtaja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL
Puh. 029 524 6001
etunimi.sukunimi@thl.fi

Aikaisemmin aiheesta:


FINRISKI 2012 -tutkimus: Väestön kolesterolitaso nousussa vuosikymmenien laskun jälkeen. Tiedote 31.8.2012

FINRISKI 2012: Pohjois-Karjalan kolesterolitasojen nousu ennustaa sydänkohtausten lisääntymistä. Tiedote 31.8.2012

Erkki Vartiainen: Lisääntyvätkö sydäntaudit tulevaisuudessa? Mihin kansa uskoo? THL blogi 31.8.2012

Kansallinen FiNRISKI 2012 -terveystutkimus

Päivitetty 17.9.2012