Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Uutinen

 

Odotusajat erikoissairaanhoidon ensimmäiselle käynnille lyhentyneet

7.6.2012

Hoitoonpääsyn odotusajat sairaanhoitopiirien sairaaloihin ovat vakiintuneet viime vuosina. Yli kolme kuukautta hoitoa odottavien potilaiden osuus on ollut 22 prosenttia vuodesta 2010 lähtien. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden osuudet ovat vaihdelleet 1,2–1,7 prosentin välillä. Perusterveydenhuollon tuottamissa erikoissairaanhoidon yksiköissä vaihtelua on ollut hieman enemmän.

Huhtikuun 2012 lopussa hoitoonpääsyä odotti sairaanhoitopiirien sairaaloihin ja perusterveydenhuollon erikoissairaanhoitoyksiköihin lähes 70 500 potilasta, joista kaksi prosenttia oli odottanut hoitoonpääsyä yli puoli vuotta. Sairaanhoitopiirien sairaaloihin odottavista 1,4 prosenttia (lähes 900 henkilöä) oli odottanut hoitoonpääsyä yli puoli vuotta, ja perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksiköihin pitkään odottaneita oli 6,7 prosenttia (lähes 600 henkilöä).

Tilanne sairaanhoitopiireissä on pysynyt vuodenvaihteesta lähes ennallaan, mutta heikentynyt jonkin verran perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa. Väestöön suhteutettuna yli puoli vuotta hoitoa odottaneita oli eniten Kainuun sairaanhoitopiirissä ja perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksiköistä Kuopiossa, Lahdessa ja Porissa.

Ensimmäisen käynnin odotusajat ja lähetteiden käsittelyajat lyhenivät

Hoidon tarpeen arvioinnin käynnistyminen on nopeutunut viime vuosina. Tilanne on parantunut eniten silmätautien erikoisalalla. Lähetteitä oli käsitelty sairaanhoitopiireissä ja perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksiköissä tammi-huhtikuun aikana noin 391 000, joista 86 prosenttia oli käsitelty sairaanhoitopiireissä. Lähetteistä 1,4 prosenttiin oli otettu kantaa kolmen viikon kuluttua siitä, kun lähete oli saapunut sairaalaan.

Odotusajat ensimmäiselle käynnille ovat lyhentyneet huomattavasti aikaisemmista vuosista. Tämä näkyy lähes kaikilla erikoisaloilla, eniten kirurgian erikoisaloilla ja silmätaudeissa.

Huhtikuun lopussa yli kolme kuukautta ensimmäiselle käynnille sairaanhoitopiireihin odottaneita oli lähes 8 700 (10 %), 1 000 henkilöä vähemmän kuin joulukuun lopussa.

Sydän- ja rintaelinkirurgian, silmätautien sekä hammas-, suu- ja leukasairauksien erikoisalojen ensimmäiselle lääkärin vastaanottokäynnille odotettiin pisimpään. Suhteellisesti eniten ensimmäiselle käynnille odottavia oli Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireissä ja vähiten Keski-Suomen, Helsingin ja Uudenmaan, Keski-Pohjanmaan sekä  Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiireissä.

Perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa noin 2 900 (17 %) henkilöä oli odottanut huhtikuun lopussa ensimmäiselle käynnille pääsyä yli kolme kuukautta. Ensimmäistä käyntiä odottaneita oli lähes 500 vähemmän kuin elokuussa.

Lähde:

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa. Tilanne 30.4.2012
Hoitoonpääsytiedot ovat saatavissa THL:n verkkosivuilta tietokantaraporteista

Lisätietoja:

Pirjo Häkkinen
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7152
etunimi.sukunimi@thl.fi

Satu Vainikka
suunnittelija
THL
puh. 029 524 7370
etunimi.sukunimi@thl.fi

Päivitetty 7.6.2012