Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Uutinen

 

THL:n puhelinnumerot muuttuivat 9.5.2012

10.5.2012

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 020-alkuiset puhelinnumerot poistuivat käytöstä ja ovat muuttuneet 029 524 -alkuisiksi keskiviikkona 9.5.2012.

Numerouudistuksen myötä THL siirtyy käyttämään valtionhallinnon uutta, yhteistä 0295-alkuista numeroavaruutta. Työntekijöiden suorien puhelinnumeroiden numerosarjan neljä viimeistä numeroa pysyvät ennallaan.

Entiset numerot alkoivat numeroilla 020 610 XXXX ja 9.5. lähtien numerot ovat muotoa: 029 524 XXXX.

Puhelinnumeroiden muutos koskee THL:n lisäksi laitoksen alaisen hallinnon toimintayksiköitä, valtion mielisairaaloita ja koulukoteja, joilla on kuitenkin uuden numeroinnin käyttöönotossa oma toimintayksikkökohtainen aikataulunsa. Aikatauluista tiedotetaan kunkin toimintayksikön omilla verkkosivuilla.

Koko valtionhallinto siirtyy vaiheittain käyttämään 0294- tai 0295 -alkuisia numeroita.

Muutoksen ansiosta esimerkiksi valtionhallinnon sisäiset puhelut ovat tulevaisuudessa ilmaisia. Ulkopuoliset puhelut hinnoitellaan jatkossakin soittajan oman puhelinliittymän mukaisen taksan mukaisesti.

9.5. alkaen THL:n vaihde vastaa numerossa 029 524 6000. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintä palvelee mediaa kello 9–16 välillä numerossa 029 524 6161.

Lisätietoja

THL:n viestintä 
puh. 020 610 6161
(9.5. alkaen: 029 524 6161)
info(at)thl.fi

Päivitetty 10.5.2012