Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset > Uutinen

 

Vanhempien on syytä tiedostaa rahapelaamiseen liittyvät riskit

4.10.2011

Rahapelaamisen riskeistä alaikäisille on keskusteltu viime päivinä vilkkaasti eri medioissa. Keskustelua ovat olleet vauhdittamassa viime viikkojen loton jättipotit, uusi tutkimustieto nuorten rahapelihaitoista sekä kommentit vanhempien vastuusta lasten rahapelaamisen osalta. THL:n kehittämispäällikkö Saini Mustalampi muistutti 30.9. Ylen haastattelussa, että arpajaislain uuden ikärajan myötä vanhempien on hyvä miettiä lapsilleen antamaansa rahapelaamisen mallia. Etenkin 5–12-vuotiaat lapset ovat hyvin alttiita omaksumaan lähipiirinsä pelikulttuurin.

”Loton jättipottihuuma, lottoarvontojen ajoittuminen television parhaaseen katseluaikaan ja siihen liittyvä vanhempien vastuu on eräs näkökulma rahapalaamiseen. Näidenkin asioiden esille nostaminen on osa THL:lle kuuluvaa rahapelihaittojen ehkäisyä. Keskustelu on tarpeen, jos se osaltaan kannustaa vanhempia miettimään perheen rahapelikäyttäytymistä niin loton kuin muidenkin rahapelien osalta”, Saini Mustalampi toteaa.

Uusi arpajaislaki kieltää alaikäisten pelaamisen

Mustalammen mukaan lotto ei ole erityisen haitallinen peli, koska sen arvontaväli on pitkä. Silti myös lotto kuuluu arpajaislailla alaikäisiltä kiellettyjen pelien listalle, kuten kaikki muutkin rahapelit.

”Arpajaislaki rajoittaa pelien tarjoajaa, joten alaikäisille ei saa lottoa myydä. Kupongin täyttämiseen osallistuminen saati arvonnan seuraaminen ei ole lailla kiellettyä, mutta lain henki on se, ettei lasten tai nuorten tulisi pelata rahapelejä tai osallistua niiden pelaamiseen", Mustalampi kertoo.

Aiemmin arpajaislaki salli raha-automaattien pelaamisen jopa lapsille samaan perheeseen kuuluvan aikuisen seurassa, mutta nyt myös rahapeliautomaatit kuuluvat lain mukaan K-18-peleihin. Julkisissa pelipaikoissa henkilökunnan tulee  valvoa rahapelaamisen ikärajoja, mutta kotona vaikkapa ulkomaille tapahtuvan nettirahapelaamisen valvonta jää vanhemmille.

Mustalammen mielestä on hyvä keskustella vanhempien ja muiden läheisten välittämästä pelikulttuurista. Monet peliriippuvaiset ovat kertoneet, että heillä pelaaminen on alkanut hyvin nuorena. Vanhempien antama malli vaikuttaa siihen, millaisia tunteita ja reagointitapoja lapset omaksuvat rahapelaamisen osalta.

Useimmille ei kehity rahapelaamisesta ongelmaa. Suomessa on kuitenkin väestötason tutkimuksen mukaan noin 130 000 ongelmapelaajaa. Heidän rahapelaamisensa haitoista kärsiviä läheisiä on moninkertainen määrä.

Perhekulttuurilla suuri vaikutus lasten rahapelaamiseen

Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Australiassa on tutkittu vanhempien ja muiden läheisten vaikutusta nuorten pelaamiseen. Viime viikolla THL:n konferenssiin osallistuneen skottilaisen professori Gerda Reithin tutkimuksen mukaan 5–12–vuotiaat lapset voivat omaksua lähipiirinsä suhtautumistavan rahapelaamiseen. Reithin mukaan pelikulttuuri näyttäisi siirtyvän vahvasti miehiltä pojille ja naisilta tytöille.

Myös australialainen erikoistutkija Nicki Dowling näki, että lapset helposti omaksuvat perheen ja ympäröivän lähiyhteisön pelikulttuurin. Etenkin jos oma vanhempi on ongelmapelaaja, on lapsella moninkertainen riski tulla itsekin ongelmapelaajaksi.

Peliklinikan ja Peluurin julkaisemissa raporteissa rahapelaamisen uusi ikäraja nousi myös korostetusti esille. Peliklinikan avohoidon asiakasprofiilin mukaan suurin osa peliriippuvaisista miehistä on aloittanut pelaamisen noin 15-vuotiaana. Peluuri puolestaan raportoi auttavaan puhelimeen tulleiden alaikäisten yhteydenottojen vähentyneen, kun arpajaislain uudet ikärajat ovat asteittain tulleet voimaan.

Tutkijat korostavat lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemisen ja tiedonsaannin tärkeyttä. THL on tänä vuonna julkaissut vanhempien ja muiden kasvattajien käytettäväksi Nuoret pelissä -aineiston, joka tukee aikuisia alaikäisten raha- ja muun pelaamiseen hallinnassa. Aineistoa (julkaisu ja diaesitys) voi hyödyntää myös koulujen vanhempainilloissa ja se on vapaasti ladattavissa THL:n Pelihaitat-verkkosivujen kautta.

Lisätietoja:

Peliklinikan ja Peluurin raportit

Nuoret pelissä –aineisto

Nuoret pelissä -sivusto

THL:n tiedote Nuorten terveystapatutkimuksen tuloksista

Tutkimuksesta eväitä pelihaittojen puheeksiottoon ja hoitoon? –seminaari 30.9.2011

Gambling, Public Policy and Health - kansainvälinen tutkimuskonferenssi 29.9.2011

 

Saini Mustalampi
kehittämispäällikkö
THL
puh. 0400 928 303
saini.mustalampi(at)thl.fi

Pia Okamo
tiedottaja
puh. 020 610 7059, 040 707 4068

Päivitetty 4.10.2011