Mielenterveyden edistäminen

Mielen hyvinvointia edistävät monet asiat:

  • itselle mielekäs toiminta
  • tyydyttävät sosiaaliset suhteet 
  • taloudellinen turvallisuus
  • terveelliset elintavat.

Neuvontapalveluissa ja hyvinvointia edistävillä kotikäynneillä on tärkeätä antaa tietoa erilaisista harrastus-, virkistys- ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista, taloudellisista tukimuodoista sekä ravitsemuksesta ja liikunnasta.

Mielekäs toiminta

Itselle mielekkääseen toimintaan osallistuminen on hyvä keino edistää psyykkistä hyvinvointia. Neuvontapisteeseen ja verkkosivuille kootaan tietoa mahdollisuuksista osallistua luovaan toimintaan, kuten taideharrastuksiin ja kulttuuritapahtumiin.

Elinikäinen oppiminen mahdollistaa elämän aikana hankittujen tietojen ja taitojen ylläpitämisen ja uusien asioiden oppimisen. Sen vuoksi myös erilaisista opiskelumahdollisuuksista on hyvä olla tietoa neuvontapisteessä.

Tiedon jakaminen monenlaisesta vapaaehtoistyöstä voi tarjota iäkkäälle mahdollisuuden kokea itsensä tarpeelliseksi ja arvostetuksi. Esimerkiksi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto on kehittänyt Ikääntymisen Resurssikeskus -mallin, jossa kotona asuvat iäkkäät ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet ovat löytäneet yhteisen toimintayhteisön.

Ikäinstituutin ikäihmisiä, järjestöjä ja asiantuntijoita palveleva tietopankki sisältää sovellettua tutkimustietoa, malleja hyvistä käytännöistä sekä tietoa uusista toimintatavoista ja järjestöjen vapaaehtoistoiminnasta.

Lisätietoja: Vapaaehtoiseksi Seniorina -tietopankki

Sosiaaliset suhteet

Myönteiset ja turvalliset suhteet perheenjäseniin, ystäviin ja naapureihin ovat tärkeitä mielenterveydelle. Myös lemmikkieläimet voivat tarjota seuraa ja mielihyvää. Sosiaaliset suhteet voivat olla myös epätyydyttäviä tai niitä ei ole lainkaan, jolloin iäkäs henkilö voi tuntea itsensä yksinäiseksi.

Yksinäisyyttä voidaan ehkäistä tarjoamalla neuvonnan avulla mahdollisuutta osallistua ystävä-, kerho-, ryhmä- tai virkistystoimintaan ja järjestämällä tarvittaessa näihin kuljetukset. Hyviä kokemuksia on saatu Ystäväpiiri-toimintamallista. Ystäväpiiri on psykososiaalista kuntoutusta ja ryhmätoimintaa yksinäisille iäkkäille ihmisille. Malli on kehitetty Vanhustyön keskusliitossa, Geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen pohjalta.

Lisätietoja: Ystäväpiirin verkkosivut

Järjestöjen kohtaamispaikoissa iäkkäillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin tai vain tavata muita ihmisiä. Niissä organisoidaan ja toteutetaan vertais- ja vapaaehtoistoimintoja, jotka soveltuvat iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden torjuntaan ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemiseen. Vertaisryhmissä myös omaiset voivat jakaa kokemuksiaan, saada tietoa erilaisista sairauksista ja oppia löytämään omia voimavarojaan. Kunta voi mielellään tukea kohtaamispaikkojen tilakustannuksia.

Neuvonnassa tulisi olla tietoja myös osallistumismahdollisuuksista seurakunnan tai muiden henkisten yhteisöjen toimintaan.

Tyydyttävät seksuaaliset suhteet kuuluvat iäkkäiden ihmisten elämään, ja neuvonnassa on oltava valmius käsitellä myös seksuaalisuuteen liittyviä asioita.

Itsenäinen asuminen ja taloudellinen turvallisuus

Itsenäisesti asuminen on monen iäkkään ihmisen toiveena, ja myös sen tukeminen edistää mielenterveyttä silloin, kun iäkäs kokee sen psyykkisesti turvallisena ja itsemääräämisoikeuttaan vahvistavana.

Köyhyyden on osoitettu olevan riski mielenterveyden kannalta, ja siksi neuvonnassa tulee huomioida myös tarvittavien taloudellisten tukimuotojen kartoittaminen ja niiden hakemisessa tukeminen. 

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat (ruokavalio, liikunta, uni, päihteettömyys) edistävät myös psyykkistä hyvinvointia.

Säännöllinen liikunta

  • nostaa mielialaa
  • vahvistaa itsetuntoa
  • lievittää stressiä, unihäiriöitä ja ahdistus- ja masennusoireita.

Kirjoittaja: Eija Stengård, THL

Muualla palvelussa Muualla palvelussa