Keskeisiä käsitteitä neuvontapalveluista ja kotikäynneiltä

Tälle sivulle on poimittu keskeisiä käsitteitä, jotka liittyvät iäkkään ihmisen neuvontapalveluihin ja hyvinvointia edistäviin kotikäynteihin. Käsitteille on pyritty löytämään yleisesti käytössä olevat ja hyväksytyt sisällöt, jotka pohjautuvat muun muassa oppaan kirjallisuusluettelon aineistoon.

Arviointi

Näyttöön perustuvien päätelmien tekeminen siitä, missä määrin arviointikohde on asetettujen arvostusten ja tavoitteiden mukainen tai millainen se on suhteessa johonkin vertailtavaan kohteeseen. Arviointi on yksinkertaisimmillaan laskelman tai arvion laatimista.

Arvioinnin ydin on arvottaminen eli sen osoittaminen, onko jokin asia hyvä vai huono, arvokas vai arvoton, hyödyllinen vai hyödytön. Arviointia tehdään aina sidoksissa johonkin käyttötarkoitukseen.

Hyvinvointi

Hyvinvointi on ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvää oloa. Hyvinvointi syntyy ihmisen itsensä, hänen läheistensä, elinympäristönsä ja palvelujärjestelmän toiminnan sekä yhteiskuntapolitiikan tuloksena.

Hyvinvoinnin keskeisimpiä osia ovat terveyden ja toimintakyvyn ohella ihmissuhteet, mielekäs tekeminen, asuminen ja muu elinympäristö, toimeentulo ja turvallisuus. Hyvinvointiin kuuluu sekä objektiivisesti mitattavia asioita että subjektiivisia arvostuksia ja kokemuksia.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Ikäihmisten palvelujen laatusuositus (STM 2008) ja Ikäneuvo-työryhmän muistio (STM 2009) kuvaavat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen keskeisiä sisältöjä ja tarkoitusta seuraavasti:

• Onnistuvan ikääntymisen turvaaminen (osallisuuden tukeminen; sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen; mahdollisuuksien turvaaminen liikuntaan, oppimiseen, kulttuuritoimintaan ja muuhun mielekkääseen tekemiseen; hyvinvoinnin turvaava neuvonta, ohjaus ja sosiaalinen tuki sekä myönteisten, ikäihmisiä arvostavien asenteiden edistäminen yhteiskunnassa)
• Terveellisten elintapojen edistäminen ja sairauksien ehkäisy (terveellinen ja ikääntyneiden tarpeisiin sopiva ruokavalio, säännöllinen liikunta ja lihaskunnon ylläpito, terveydentilan seuranta)
• Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen (riskiryhmien (sosioekonomiselta tilanteeltaan heikossa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien) erityistarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen
• Itsenäisen suoriutumisen ja turvallisuuden tukeminen (koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisy, apuvälineiden sekä ikäihmisten tarpeisiin kehitetyn ja eettisesti kestävän teknologian hyödyntäminen)
• Varhainen puuttuminen terveydentilan ja toimintakyvyn heikkenemiseen, päihteiden väärinkäyttöön, väkivaltaan ja kaltoinkohteluun sekä muihin sosiaalisiin ongelmiin
• Sairauksien tehokas hoito ja kuntoutussuunnitelmaan perustuva kuntoutus (turvallinen lääkehoito, joka noudattaa Turvallinen lääkehoito -oppaan ja Vanhusten turvallinen lääkehoito -kuntatiedotteen ohjeistusta); somaattisten sairauksien, mukaan lukien suun terveysongelmien, mielenterveysongelmien – erityisesti masennuksen – ja muistihäiriöiden varhainen tunnistaminen, hoito ja kuntoutus
• Gerontologisen, mukaan lukien geriatrisen, asiantuntijuuden vahvistaminen.

Hyvä käytäntö

Hyvä käytäntö on parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuva ja toimintaympäristössään hyväksi koettu tapa toimia. Hyvän käytännön tunnuspiirteitä ovat mm seuraavat ominaisuudet:

• asiakkaan edun mukainen ja hyvinvointiaan tukeva
• hyväksi koeteltu, perusteltu ja arvioitu 
• toimiva, vaikuttava ja tuloksellinen
• mallinnettavissa ja tuotteistettavissa oleva
• käyttökelpoinen ja hyödynnettävä
• siirrettävissä ja levitettävissä oleva
• eettisesti kestävä.

Laadunhallinta

Laadunhallinta on osa johtamistoimintaa. Sen keinoja ovat mm. laadun suunnittelu, laadunvarmistus ja laadun jatkuva parantaminen.

Työyhteisössä, jossa toiminnan ja palvelujen laatu on hallinnassa, ovat toiminnan tavoitteet, perustehtävä ja suunta selvillä. On mietitty ja sovittu etukäteen, mitä tehdään ja miten sekä mitä vaatimuksia laadulle asetetaan. Käytössä on riittävä ohjeistus, joka varmistaa mm. yhdenmukaiset toimintatavat. Työyhteisön toimintaa ja palvelujen laatua arvioidaan säännöllisesti ja toimintaa korjataan tarvittaessa. Tarvittavat asiat on dokumentoitu ja asiakirjat pidetään ajan tasalla sekä järjestyksessä.

Ohjaus

Ohjaus voidaan määritellä esimerkiksi asiakkaan ja ohjaajan aktiiviseksi ja tavoitteelliseksi toiminnaksi, joka on sidoksissa heidän taustatekijöihinsä ja joka tapahtuu vuorovaikutteisessa ohjaussuhteessa. Ohjaus-käsitettä käytetään rinnakkain esimerkiksi tiedon antamisen, neuvonnan ja opetuksen käsitteiden kanssa. Ohjaus eroaa neuvonnasta siten, että siinä pidättäydytään suorien neuvojen antamisesta.

Ohjaustilanteessa vaikuttavat monet taustatekijät, jotka voidaan jakaa fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin sekä ympäristötekijöihin. Sopivien ohjausmenetelmien valinta edellyttää tietämystä siitä, mikä merkitys taustatekijöillä on ohjauksen perille menoon. Ohjausmenetelmien valintaan vaikuttaa myös se, miten asiakas omaksuu asioita eli millainen on hänen oppimistyylinsä. Asiakas voi omaksua asioita kielellisesti, visuaalisesti, tekemisen kautta, musiikin tai rytmin avulla, asiakokonaisuuksien tai yksityiskohtien avulla tai yhteistyössä muiden asiakkaiden kanssa.

Toimintakyky

Ihmisen toimintakyky liittyy hänen kykyihinsä ja taitoihinsa, lääketieteelliseen terveydentilaansa sekä ympäristöönsä. Ihminen toimii vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, mikä voi tukea tai estää hänen toimintaansa.

Toimintakyky voidaan määritellä esimerkiksi kyvyksi tai mahdollisuudeksi selviytyä jokapäiväisen elämän haasteista kulloisessakin elämäntilanteessa ja -vaiheessa: itsestä huolehtimisesta, työstä, vapaa-ajasta ja harrastuksista. Se on myös selviytymistä omalle elämälle asetetuista tavoitteista ja toiveista: lapsena leikistä, työikäisenä työstä, vanhana mahdollisimman suuresta itsenäisyydestä.

Toimintakykyä voidaan kuvata myös tasapainotilana kykyjen, elin- ja toimintaympäristön sekä omien tavoitteiden välillä.

Henkilön toimintakykyä voidaan arvioida mm. fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen suoriutumisen suhteen. Suoriutumiseen vaikuttavat myös ympäristötekijät, kuten esteettömyys, asenteet, käytössä oleva teknologia ja toisen henkilön apu. Toimintakykyä voidaan tarkastella myös voimavarojen näkökulmasta:

• Psyykkistä, henkistä ja fyysistä hyvinvointia voimavaroina kuvaavat elämänhallinta, myönteinen asenne elämään, terveelliset elämäntavat, arvokkuuden kokemus (esim. tarpeellisuuden kokemus), hengellisyys, rakkaus, tulevaisuuteen suuntautuminen, toimintakykyisyys, turvallisuus ja terveys.
• Sosiaalisia suhteita voimavaroina ilmentävät ystävät, sosiaalinen aktiivisuus, perhesuhteet sekä saatu ja annettu tuki.
• Palvelut ja yhteistyösuhde voimavaroina tarkoittaa luottamuksellista, vuoropuheluun ja kumppanuuteen perustuvaa yhteistyösuhdetta ammattilaisen kanssa, kuulluksi tulemista sekä saatuja palveluja ml. terveysinformaatio.
• Mielekästä tekemistä voimavarana kuvaavat harrastukset, myönteinen asenne toimintaan, työn tekeminen (esim. kotityöt), elämän haasteellisuus ja odotetut tapahtumat.
• Ympäristö voimavarana kuvaa kodin toimivuutta, omaa kotia ja liikkumavapautta.
• Talouteen liittyvät voimavarat tarkoittavat tuloja (sosiaaliturvan lisäksi) ja taloudellista turvallisuutta.

Toimintakyvyn arviointi

Toimintakykyä voidaan arvioida monenlaisilla testeillä ja mittareilla, itsearviointilomakkeilla ja ympäristön arviointimittareilla. Haastattelu ja havainnointi ovat tärkeitä työvälineitä toimintakyvyn arvioinnissa.

Iäkkään henkilön toimintakyvyn arviointi tuottaa tietoa useisiin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Arviointituloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi seuraaviin tarkoituksiin:

• työvälineenä palveluja hakevan asiakkaan palvelutarpeen selvittämisessä
• osana asiakkaan hoidon ja palvelun suunnittelua, toteutusta ja arviointia (hoito- ja palvelusuunnitelma)
• kuntoutuksen tai muiden toimintakyvyn parantamiseksi tehtyjen toimenpiteiden ja/tai annettujen palvelujen vaikutusten arvioinnissa ja seurannassa
• palveluiden ja voimavarojen kohdentamisen tukena 
• asiakkaan lakisääteisen (sosiaalihuoltolaki 40.a. §) palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä.