© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Jatkotoimet suunnitellaan ammattilaisen ja iäkkään keskusteluissa tekemien johtopäätösten pohjalta. Jos tarvetta on ja iäkkäästäkin siltä tuntuu, hänet ohjataan tarvitsemansa tuen ja palvelun piiriin. Iäkäs ihminen tarvitsee usein enemmän aikaa uusien toimintojen pohtimiseen ja valintojen sekä päätösten tekemiseen. Kotikäynnin aikana näitä vaihtoehtoja voidaan yhdessä puntaroida.
Kotiin jätettävään yhteenveto ja johtopäätökset -osioon merkitään jatkotoimia ja jatkosuunnitelmia koskevat tiedot.
Iäkäs henkilö voidaan ohjata esimerkiksi
Kotikäyntien perusteella löytyy yleensä varsin vähän säännöllisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvitsijoita. Ehkä painokkaammin kannattaisi kotikäynnillä ohjata ja tuoda esille kunnassa tarjolla olevat iäkkäiden liikuntamahdollisuudet sekä monenlaiset toimintakykyä edistävät ryhmät ja tilaisuudet. Hyvinvointia edistävien kotikäyntien asiakkaista voitaisiin koota esimerkiksi pienryhmiä, jolloin kuljetusmahdollisuuksia vaikkapa liikuntaryhmiin voisi koordinoida ja tehostaa. Näin voisi syntyä myös ryhmiä vertaistuen käynnistämiseksi.
Kotikäynnillä sovitaan myös, kuka ottaa yhteyttä ja kehen. Yhteydenotto voidaan tehdä iäkkään suostumuksella jo kotikäynnin aikana, jos se on aiheellista. Suurin osa asiakkaista pystyy kuitenkin toimimaan itse tai omaisen auttamana ja/tai tarvitsee ehkä vain hieman opastusta, puhelinnumeroita tms. Omatoimisuus onkin suositeltavaa, sillä se vahvistaa, tukee ja edistää iäkkään henkilön itsenäistä selviytymistä ja osallisuutta.