© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Hyvinvointia edistävällä kotikäynnillä on tavoitteena luoda turvallinen ja tasavertainen tilanne, jossa paneudutaan juuri kyseisen iäkkään asioihin. Myös omainen voi tarvittaessa ja niin sovittaessa osallistua keskusteluun. Kotikäynnin ydin on iäkkään ihmisen kanssa käytävä keskustelu, jonka aikana yhdessä pohditaan iäkkään nykyistä tilannetta ja tulevia tarpeita. Keskustelu käydään iäkkään henkilön kotona, mikä on monelle iäkkäälle mieluisampaa kuin osallistuminen esimerkiksi ryhmätapaamiseen.
Kotikäynnillä ollaan vieraana toisen kodissa. Kaikki tapahtuu kodin asukkaan omilla ehdoilla ja siten, kuin asukas itse haluaa. Kodissa kunnioitetaan ihmisen itsemääräämisoikeutta, hänen tottumuksiaan ja toimintatapojaan. Ammattilainen ottaa huomioon oman kodin merkityksen iäkkäälle niin haastattelussa kuin muussakin kanssakäymisessä.
Kodilla on ihmisille monia erilaisia merkityksiä: