Etusivu > Tutkimus ja kehittäminen > Palvelut > Terveyden edistämisen määräraha

 

Terveyden edistämisen määräraha - hakuohjeet ja lomakkeet

Terveyden edistämisen määräraha on harkinnanvarainen, vuosittain haettavaksi julkaistava rahallinen tuki, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti 1-3 vuotta kestäviin terveyden edistämisen kokeilu- ja kehittämishankkeisiin sekä terveyden edistämistä tukeviin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin.

Vuoden 2013 osalta hakuilmoitus ja -ohjeet julkaistaan toukokuussa 2012 näillä sivuilla sekä Helsingin Sanomissa että Hufvudstadsbladetissa. Hanke-ehdotus jätetään sähköisessä järjestelmässä.

Määräraha on lakisääteinen ja perustuu lakiin terveyden edistämisen määrärahasta (333/2009) ja valtioneuvoston asetukseen terveyden edistämisen määrärahasta (535/2009). Sen mitoituksessa otetaan huomioon väestön terveyskäyttäytyminen, päihteiden käytön ja tupakoinnin yleisyys sekä niistä aiheutuneet haitat.

Kenelle terveyden edistämisen määräraha on tarkoitettu?

Terveyden edistämisen määrärahasta voidaan

  • myöntää valtionavustuksia järjestöille, säätiöille, kunnille ja muille toimijoille (esimerkiksi yliopistot, ammattikorkeakoulut ym. oppilaitokset, sairaanhoitopiirit)
  • tehdä sopimuksia valtionhallinnon laitosten kanssa terveyden edistämisen hankkeista
  • käyttää osa määrärahan hallinnointiin liittyvien menojen maksamiseen.

Rahoituksen myöntämisen tärkein peruste on hankkeen tuottama lisäarvo terveyden edistämiselle. Tuettavan hankkeen tulee kehittää terveyden edistämisen rakenteita, menetelmiä, laatua tai yhteistyötä, sekä pyrkiä kaventamaan väestöryhmien välisiä terveyseroja. Tärkeää on myös hankkeen kytkentä kansallisiin terveyden edistämisen ohjelmiin. Määrärahan jaossa on vuosittaisia painotuksia, jotka ohjaavat määrärahaa saavien hankkeiden valintaa. Etusijalla ovat useiden toimijoiden yhteiset, suuret hankkeet.

Määrärahaa koskevat päätökset ja valmistelu

Terveyden edistämisen määrärahan valmistelu- ja toimeenpanotehtävät kuuluvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL), joka vastaanottaa ja arvioi määrärahaa koskevat hanke-ehdotukset. Arvioinnissa otetaan huomioon toiminnan painotukset sekä hankkeiden laatu, laajuus, tarkoituksenmukaisuus ja lisäarvo kansallisesta näkökulmasta. THL voi käyttää apuna ulkopuolisia asiantuntijoita. Päätökset määrärahan myöntämisestä tekee sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

Hakuprosessin aikataulu

Hakuilmoitus julkaistaan Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja THL:n verkkosivuilla vuosittain toukokuussa. Hanke-ehdotukset jätetään kesäkuun puoliväliin mennessä ja ne arvioidaan heinä-syyskuussa. STM vahvistaa määrärahan hankekohtaisen käyttösuunnitelman viimeistään tammikuussa. Hankkeet voivat hakea maksatuksia enintään kolme kertaa vuodessa. Loppuselvitys jätetään THL:ään seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Opas ja lomakkeet

Opas terveyden edistämisen määrärahasta antaa tietoa määrärahan hakemiseen, käyttämiseen, raportointiin, arviointiin ja seurantaan liittyvistä asioista.

Opas terveyden edistämisen määrärahasta (doc)

Linkki sähköiseen järjestelmään

VUONNA 2012 käynnissä olevien hankkeiden lomakkeet

Määrärahaan liittyvät lomakkeet löytyvät Suomi.fi-verkkopalvelusta.

Alla suorat linkit:

Yhteystiedot

Tiedustelut ja neuvonta:

Nella Savolainen
kehittämispäällikkö
puh.  029 524 8605
etunimi.sukunimi@thl.fi

Seija Nurmi
toimistosihteeri
puh. 029 524 8605
etunimi.sukunimi@thl.fi

Auli Hiiva
kirjanpitäjä
puh  029 524 8911
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tiedustelut ja neuvonta sosiaali- ja terveysministeriössä:

Veli-Matti Risku
ylitarkastaja
puh. (09) 1607 3855
velimatti.risku(at)stm.fi

Ajankohtaista Ajankohtaista

Muualla verkossa Muualla verkossa

Tehoa terveyden edistämiseen - miten varmistetaan TE-hankkeen onnistuminen?
Scandic Marina Congress Centerissä järjestettiin koulutuspäivä 13.12.2011TE-rahaa saaville hankkeille.

Terveyden edistämisen määräraha STM

Muita avustuksia

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunta-avustukset OKM
Sivulle on koottu tietoja ja hakuohjeita valtion myöntämistä liikuntaan liittyvistä avustusmäärärahoista.

Raha-automaattiavustukset (RAY)
Sosiaali- ja terveysalan järjestöt voivat hakea raha-automaattiavustuksia hankkeisiinsa.