© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Ryhmän koodistoja, luokituksia ja lomakerakenteita käytetään kliinisissä prosesseissa. Niillä kuvataan potilaan ominaisuuksia ja tilaa sekä hänelle suunniteltuja tai tehtyjä tutkimus-, hoito-, kuntoutus- ja seurantatoimia.
Luokitusten käyttö mahdollistaa potilastietojen käsittelyn tietokoneen avulla sekä muun muassa tutkimus- ja tilastointitoiminnan. Luokitellun tiedon avulla voidaan korvata osa kertomusmuotoisesta potilastiedosta.
AR/LOMAKE - Perushenkilötietolomake (HEN)
Lomakkeella kuvataan ne henkilötiedot, jotka ovat yhteisiä kaikille terveydenhuollon erikoisaloille. Perushenkilötietoja käytetään potilaan tunnistamiseen, yhteydenpitoon ja hoidon järjestämiseen. Perushenkilötietolomakkeen lisäksi potilaalla voi olla palvelutapahtumaan sidottuja lisähenkilötietolomakkeita.
AR/YDIN - ABO Veriryhmä
Koodistoa käytetään ilmaisemaan potilaan ABO-veriryhmää.
AR/YDIN - Diagnoosin/toimenpiteen ensisijaisuus
Teknishallinnollinen koodisto, jota käytetään ilmaisemaan diagnoosin ja toimenpiteen ensi- tai toissijaisuutta siinä osakokonaisuudessa jossa potilas kyseisessä hoitotapahtumassa on.
AR/YDIN - Diagnoosin tyyppi
Teknishallinnollinen koodisto, jota käytetään ilmaistaessa diagnoosiin mahdollisesti liittyvää epävarmuuden syytä.
AR/YDIN - Nikotiiniriippuvuustesti
Nikotiiniriippuvuustestiä hyödynnetään intervention suunnittelussa ja sen seurannassa. Luokitus perustuu Fagerströmin testiin ja kuvaa tupakoivan henkilön nikotiiniriippuvuutta.
AR/YDIN - Pysyvyys
Teknishallinnollinen koodisto, jota käytetään ilmaisemaan diagnoosin tai riskin pysyvyyttä. Koodiston avulla erotellaan pysyvät eli pitkäaikaiset diagnoosit ja riskit kertaluonteisista eli lyhytaikaisista diagnooseista ja riskeistä.
AR/YDIN - RhD Veriryhmä
Koodistoa käytetään ilmaisemaan potilaan Rh-veriryhmää.
AR/YDIN - Riskitiedon aste
Riskitiedot ovat tietoja, joiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa riskin potilaan tai henkilökunnan terveydelle. Koodistoa käytetään ilmaisemaan onko riskitieto kriittinen vai keskeinen hoidossa huomioitava tieto.
AR/YDIN - Riskitiedon tyyppi
Riskitiedot ovat tietoja, joiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa riskin potilaan tai henkilökunnan terveydelle. Koodistoa käytetään ilmaisemaan millaisesta riskitiedosta on kyse.
AR/YDIN - Siviilisääty
Hallinnollinen koodisto siviilisäädystä
AR/YDIN - Sukupuoli
Luokituksella ilmaistaan sukupuoli terveyden- ja sosiaalihuollon tietojärjestelmissä.
AR/YDIN - Tiedon lähde
Koodistoa käytetään ilmaisemaan keneltä tieto on peräisin. Koodistoa käytetään esimerkiksi riskitiedon, diagnoosin tai kotona mitatun tutkimustuloksen tiedon lähteen ilmaisemisessa.
AR/YDIN - Tupakointistatus
Luokitus on tarkoitettu kuvaamaan henkilön ilmoitusta omasta nykyisestä tupakoinnistaan tai tupakansavulle altistumisestaan.
AR/YDIN - Varmuusaste
Teknishallinnollinen koodisto, jota käytetään silloin kun halutaan kuvata diagnoosin tai riskin todennäköisyyttä. Luokitusta hyödynnetään myös hoidon tarpeen tilan ja riskitietojen luokituksena.
FinLOINC - Fysiologiset mittaukset
Luokitus käsittää potilaan tilaa kuvaavia kliinisiä mittaustuloksia ja löydöksiä.
Hoitotyö - Tarveluokitus (SHTaL)
Hoidon tarve on yksi kansallisesti määritelty hoitotyön ydintieto. Tarveluokitusta käytetään potilaan päivittäisen hoidon rakenteiseen kirjaamiseen poliklinikoilla, vuodeosastoilla ja avosektorilla. SHTaL muodostaa yhdessä SHToL:n eli toimintoluokituksen kanssa Suomalaisen hoitotyön luokituksen. Molempia osia voidaan käyttää erikseen, mutta suurin hyöty saadaan niiden rinnakkaisesta käytöstä.
Kuntaliitto - ICPC Perusterveydenhuollon luokitus
ICPC on laajimmalle levinnyt kansainvälinen perusterveydenhuollon hoitotiedon järjestämisen apuväline. ICPC-luokitusta voidaan käyttää perusterveydenhuollon käyntisyiden luokitukseen.
Kuntaliitto - ICPC Prosessikoodit
Perusterveydenhuollon kansainväliseen ICPC-2 luokitukseen sisältyvät yhteiset, niin sanotut prosessikoodit toteutetaan erillisenä apukoodistona. Järjestelyllä halutaan tukea ICPC-2 luokituksen laaja-alaista käyttöä ja sen käyttäjäystävällistä toteutusta potilastietojärjestelmissä.
STH - STH1 Hampaiden numerointi
Luokitus kuvaa, mitä hammasta potilaskertomuksessa kuvattava kliininen löydös koskee.
STH - STH2 Hammas, hampaan tai sen osan puutos tai hampaan korvaava rakenne
Luokitus kuvaa, mitä hampaan osaa tai hammasta korvaavaa rakennetta potilaskertomuksessa kuvattava kliininen löydös koskee.
STH - STH3 Hampaan pinnat
Luokitus kuvaa, mitä hampaan pintaa potilaskertomuksessa kuvattava kliininen löydös koskee.
STH - STH4 Hampaan kudokset
Luokitus kuvaa, mitä hampaan kudosta potilaskertomuksessa kuvattava kliininen löydös koskee.
STH - STH5 Hampaassa havaittu muutos
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaassa havaittu muutos.
STH - STH6 Hampaassa näkyvän materiaalin funktio
Luokitus kuvaa, mitä tarkoitusta varten potilaskertomukseen kirjattu hampaassa näkyvä materiaali on asetettu.
STH - STH7 Hampaaseen lisätty materiaali
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaaseen lisätty materiaali.
STH - STH8 Hampaan pinnalla oleva biologinen aine
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaan pinnalla oleva biologinen (elimistön itse tuottama) materiaali.
STH - STH9 Ikenen havainnot
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu ikenessä tai ientaskussa havaittu muutos.
STH - STH10 Hampaan sisällä oleva materiaali
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaan sisällä oleva materiaali.
STH - STH11 Hampaan ja parodontiumin hammaspaikanteisia löydöksiä
Luokitus kuvaa, millaisia ovat potilaskertomukseen kirjatut hampaan ja sen ympäryskudoksen löydökset.
STH - STH12 Hampaan kehitysaste
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaan kehitysaste.
STH - STH13 Proteettinen rakenne
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu hampaan tai hampaiston proteettinen rakenne.
STH - STH14 Leukanivelen tila
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu leukanivelen tila.
STH - STH14 Leukanivelen tila / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta siitä, mikä on potilaskertomukseen kirjattu leukanivelen tila. Luokitus sisältää STH14 Leukanivelen tila -luokituksessa käytettävien attribuuttien arvot.
STH - STH15 Kasvolihasten arkuus
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu kasvolihasten arkuus.
STH - STH15 Kasvolihasten arkuus / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta siitä, mikä on potilaskertomukseen kirjattu kasvolihasten arkuus. Luokituksessa määritellään STH15 Kasvolihasten arkuus -luokituksessa käytettävien attribuuttien arvot.
STH - STH16 Ei-hammassidonnainen paikannus
Luokitus kuvaa, mitä hampaisiin liittymätöntä suun aluetta potilaskertomusmerkinnässä arvioidaan.
STH - STH16 Ei-hammassidonnainen paikannus / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta siitä, mitä osaa hampaaseen liittymättömästä suun alueesta potilaskertomusmerkinnässä arvioidaan. Luokituksessa määritetään luokitukseen STH16 Ei-hammassidonnainen paikannus liittyvien attribuuttien arvot.
STH - STH17 Limakalvolöydös
Luokitus kuvaa, mikä on potilaskertomukseen kirjattu suun limakalvolöydös.
STH - STH18 Suun kova- tai pehmytkudoksen laaja löydös
Luokitus kuvaa eräitä potilaskertomukseen kirjattuja suun kova- tai pehmytkudoksen löydöksiä.
STH - STH19 Huulten asento-ominaisuudet
Luokitus kuvaa potilaskertomukseen kirjattua huulten ja huulisulun asentoa.
STH - STH19 Huulten asento-ominaisuudet / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta potilaskertomukseen kirjatuista huulten ja huulisulun asennoista. Luokituksessa määritetään luokitukseen
STH19 Huulten asento-ominaisuudet liittyvien attribuuttien arvot.
STH - STH21 Purentastatus
Luokitus kuvaa potilaskertomukseen kirjattuja purentaan liittyviä kliinisiä löydöksiä.
STH - STH21 Purentastatus / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta potilaskertomukseen kirjatuista purentaan liittyvistä kliinisistä löydöksistä. Luokituksessa määritetään luokitukseen STH21 Purentastatus liittyvien attribuuttien arvot.
STH - STH22 Oraaliset tavat
Luokitus kuvaa potilaskertomukseen kirjattuja hampaisiin vaikuttavia terveyskäyttäytymisen tapoja.
STH - STH23 Imusolmukkeiden tila
Luokitus kuvaa potilaskertomukseen kirjattuja imusolmukkeiden tilaa kuvaavia löydöksiä.
STH - STH23 Imusolmukkeiden tila / Attribuutit
Luokitus täydentää kuvausta potilaskertomukseen kirjatuista imusolmukkeiden tilaa kuvaavista löydöksistä. Luokituksessa määritetään luokitukseen STH23 Imusolmukkeiden tila liittyvien attribuuttien arvot.
THL- Tautiluokitus ICD-10
Luokitusta käytetään kansainvälisenä ja kansallisena referenssinä. 1) kuolinsyy- ja sairastavuustilastotietoja kerättäessä. 2) kliinisessä työssä potilasasiakirjan diagnoosimerkintöjä tehtäessä. 3) sosiaalivakuutuksen lääkärinlausuntojen diagnoosikirjauksessa (muun muassa A- ja B-todistus). 4) tutkimus ja kehittämistyössä tautien nimeämisessä. 5) kirjallisuus ym. tiedonhakusanastona/koodeina.
Taudinmääritys ICD-10-luokituksen mukaisesti luo pohjan hoitopäätöksille.
TK - Ammattiluokitus
Potilaan / Asiakkaan ammatin sekä potilaskertomusmerkintöjen tekijän ammatin kuvaaminen.
AR/YDIN - Palvelutapahtumaluokitus
Palvelutapahtumalla tarkoitetaan terveydenhuollon palvelujen antajan ja potilaan välistä yksittäisen palvelun järjestämistä tai toteuttamista.
AR/YDIN - Pistoskohta
Koodistoa käytetään ilmaisemaan rokotuskohtaa.
AR/YDIN - Rokotustapa
Koodisto ilmaisee miten rokotus on annettu.
Hoitotyö - Toimintoluokitus (SHToL)
Hoitotyön toiminnot on yksi kansallisesti määritellyistä hoitotyön ydintiedoista. Luokitusta käytetään potilaan päivittäisen hoidon rakenteiseen kirjaamiseen poliklinikoilla, vuodeosastoilla ja avosektorilla. SHToL muodostaa yhdessä SHTaL:n eliTarveluokituksen kanssa suomalaisen hoitotyön luokituksen. Molempia osia voidaan käyttää erikseen, mutta suurin hyöty saadaan niiden rinnakkaisesta käytöstä.
Hoitotyö - Tulosluokitus (SHTuL)
Hoidon tulos on yksi kansallisesti määritellyistä hoitotyön ydintiedoista. Tulosluokitusta käytetään potilaan päivittäisen hoidon rakenteiseen kirjaamiseen poliklinikoilla, vuodeosastoilla ja avosektorilla. SHTuL muodostaa yhdessä SHTaL:n eli Tarveluokituksen ja SHToL:n eliToimintoluokituksen kanssa Finnish Care Classification (FinCC) kokonaisuuden.
Kuntaliitto - Apuvälinepalvelunimikkeistö
Apuvälineyksikössä työskentelevien apuvälineasiantuntijoiden palvelujen dokumentoinnin sekä rakenteisen kirjaamisen työväline sähköisessä potilaskertomuksessa.
Kuntaliitto - Fysioterapianimikkeistö
Numerokoodein varustettu luokittelu fysioterapiapalveluiden ja fysioterapeutin työn sisällöstä.
Kuntaliitto - Kuntoutusohjausnimikkeistö
Kuntoutusohjaajien palvelujen dokumentointi sekä rakenteisen kirjaamisen työväline sähköisessä potilaskertomuksessa.
Kuntaliitto - Laboratoriotutkimuksen erikoisalat
Nimikkeistössä kuvataan eri laboratoriotutkimuksen erikoisalat.
Kuntaliitto - Laboratoriotutkimuksen systeemilyhenne
Nimikkeistössä selvennetään laboratoriotutkimusnimikkeistössä käytettävien tutkimusten lyhenteet.
Kuntaliitto - Laboratoriotutkimusnimikkeistö
Nimikkeistö yhtenäistää laboratoriotutkimusten pyyntö- ja vastauskäytäntöä sekä tilastointia.
Kuntaliitto - Musiikkiterapianimikkeistö
Musiikkiterapeuttien palvelujen dokumentoinnin ja sähköisen potilaskertomuksen rakenteisen kirjaamisen työväline.
Kuntaliitto - Puheterapianimikkeistö
Puheterapiatyöntekijöiden palvelujen dokumentointi sekä rakenteisen kirjaamisen työväline sähköisessä potilaskertomuksessa.
Kuntaliitto - Radiologinen tutkimus- ja toimenpideluokitus
Luokitus yhtenäistää radiologisten konsultaatioiden käyttöä ja tilastointia.
Kuntaliitto - Ravitsemusterapianimikkeistö
Ravitsemusterapeuttien palvelujen dokumentoinnin ja sähköisen potilaskertomuksen rakenteisen kirjaamisen työväline.
Kuntaliitto - Terveyssosiaalityön nimikkeistö
Terveyssosiaalityöntekijöiden palvelujen dokumentoinnin ja sähköisen potilaskertomuksen rakenteisen kirjaamisen työväline.
Kuntaliitto - Toimintaterapianimikkeistö
Numerokoodein varustettu luokittelu toimintaterapiatyön ja toimintaterapiapalvelujen sisällöistä.
Psykologipalvelu - Palvelukonteksti
Palvelukonteksti-koodistolla tarkoitetaan sitä ympäristöä missä psykologinen palvelutoiminta tuotetaan.
Psykologipalvelu - Työskentelykohde
Psykologityö kohdistuu toiseen ihmiseen tai johonkin ihmisistä muodostuvaan sidosryhmään. Psykologityön kohteena voi olla myös yhteiskunnalliset tai kansainväliset prosessit sekä ammattitaito.
Psykologipalvelu - Työskentelymuoto
Psykologinen työskentelymuoto-koodisto muodostaa psykologityön mallin ja luokittelujärjestelmän rungon.
Psykologipalvelu - Työskentelyvaihe
Työskentelyvaihe-koodisto kuvaa missä vaiheessa psykologista työskentelyprosessia ollaan.
Psykologipalvelu - Vaikuttamisen tavoite
Vaikuttamisen tavoite-koodisto kuvaa mihin prosessiin asiakkaassa pyritään vaikuttamaan.
SFS/THL - Apuvälineluokitus
Apuvälineet, joihin kuuluvat myös tietokoneohjelmistot, luokitellaan käytön mukaan.
THL - Suun terveydenhuollon toimenpideluokitus
Toimenpideluokituksen suun terveydenhuollossa käytettävät toimenpidekoodit.
THL - Terveysalan palveluluokitus
Koodistoa käytetään luokittelemaan Suomessa terveysalalla annettavat palvelut.
THL - Toimenpideluokitus
Toimenpideluokituksen avulla potilas/asiakastoimenpiteitä tekevä ammattihenkilö voi yksilöidä jokaisen tehdyn toimenpiteen mahdollisimman tarkalla koodilla, Luokituksessa mainittujen leikkaustoimenpidekoodien käyttö on pakollista.
Luokitus on osa sähköisen potilaskertomuksen ydintietoja ja sitä käytetään myös hallinnollisissa prosesseissa ja tilastotoimessa. Tilastoja varten (hoitoilmoitus) kerättävät toimenpidetiedot merkitään THL:n määräyksen mukaan toimenpideluokituksen koodeilla. Toimenpideluokitusta hyödynnetään myös kliinisessä tutkimus- ja kehittämistyössä.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeen rooli
Luokitus kuvaa lääkityksen suunniteltua pysyvyyttä.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeen vaihdettavuus
Luokituksella kuvataan, saako lääkevalmisteen vaihtaa sitä toimitettaessa.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeenantolaite
Luokituksella kuvataan, millaisella laitteella lääke on annettu tai suunniteltu annettavaksi.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeenantopaikka
Luokituksella kuvataan mihin anatomiseeen paikkaan lääke on annettu tai suunniteltu annettavaksi.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeenantoreitti
Luokituksella kuvataan mitä anatomista reittiä käyttäen lääke on annettu tai suunniteltu annettavaksi.
AR/LÄÄKITYS - Lääkkeenantotapa
Luokituksella ilmaistaan, kuinka lääke on annettu tai suunniteltu annettavaksi.
Fimea - ATC Luokitus
Anatomis-terapeuttis-kemiallisessa (Anatomical Therapeutic Chemical, ATC) luokituksessa lääkkeet on jaettu ryhmiin sen mukaan, mihin elimeen tai elinjärjestelmään ne vaikuttavat sekä niiden kemiallisten, farmakologisten ja terapeuttisten ominaisuuksien mukaan.
AR - Lähetteen kiireellisyysluokka
Koodistolla lähettävä tai vastaanottava lääkäri määrittelee arvionsa siitä, minkä ajan kuluessa potilaan tulisi saada tutkimusta tai hoitoa. Käytetään lähete/hoitopalautesanoman tietosisällöissä.
AR - Lähetteen tyyppi
Koodisto tarkentaa lähetteen vastaanottajan. Käytetään lähete/hoitopalautesanoman tietosisällöissä.
AR - Lähetteen/hoitopalautteen alityyppi
Koodisto tarkentaa lähetteiden ja hoitopalautteiden sanoman tyyppiä. Käytetään lähete/hoitopalautesanoman tietosisällöissä.
AR - Lähetteen/Hoitopalautteen tyyppi
Koodisto tarkentaa millaisesta lähetteestä tai hoitopalautteesta on kyse. Käytetään lähete/hoitopalautesanoman tietosisällöissä.
AR/YDIN - Hoitoprosessin vaihe
Hoitoprosessilla tarkoitetaan saman asiakkaan tiettyyn ongelmakokonaisuuteen kohdistuvien hoitotapahtumien muodostamaa suunnitelmallista toimintosarjaa, joka etenee hoito-ongelmien määrittelystä hoidon suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
AR/YDIN - Tiedon lähde
Koodistoa käytetään ilmaisemaan keneltä tieto on peräisin. Koodistoa käytetään esimerkiksi riskitiedon, diagnoosin tai kotona mitatun tutkimustuloksen tiedon lähteen ilmaisemisessa.
AR/YDIN - Yhteyshenkilön ensisijaisuus
Koodisto ilmaisee onko kyseessä ensisijainen vai toissijainen yhteyshenkilö, johon otetaan yhteyttä potilaan asioissa.
Kela/Lomake - Lääkärinlausunto C
Kelan todistustyyppinen lomake vammais- ja hoitotuen hakua varten.
Kela/Lomake - Lääkärintodistus A
Kelan todistustyyppinen lomake sairauspäivärahan ja matkakustannusten korvausten hakemista sekä kuntoutustarpeen arviointia varten.
THL - Palvelukokonaisuusluokitus
Luokitus on pilottikäytössä, jossa testataan palvelukokonaisuuksien muodostamista, potilaan suostumuksen antamista ja muita mahdollisia palvelukokonaisuuden käyttötarkoituksia.
VRK/THL - Kuntakoodit
Kuntakoodit ovat JHS110 kuntanumeroiden mukaisia kolminumeroisia koodeja, jotka kattavat nykyiset kunnat.
AR/YDIN - Näkymät
Näkymällä tarkoitetaan terveydenhuollon tietokokonaisuutta, joka sitoo tiedon tiettyyn tieto- ja hoitokokonaisuuteen kuten lääketieteen erikoisalaan, ammattialaan tai palveluun.
AR/YDIN - Otsikot
Potilaskertomuksen teksti jäsennellään otsikoiden avulla asiaryhmiin ja sidotaan asiayhteyteen. Otsikoiden avulla rakenteistetaan kertomustekstiä.
AR/LABRA - Poikkeustilanneviestit
Koodisto kuvaa huomioitavia tilanteita laboratoriotutkimuksessa. Käytetään laboratoriopyyntö/vastaus tietosisällöissä.
AR/LABRA - Tutkimusvastauksien tulkintakoodit
Koodisto ohjaa laboratoriovastauksen saajaa (tietojärjestelmää) miten laboratoriovastaus tallennetaan eArkistoon tai toiseen terveydenhuollon tietojärjestelmään. Käytetään laboratoriopyyntö/vastaus tietosisällöissä.
AR/YDIN - Kyllä/EI/Ei tietoa
Koodisto ilmaisee pitääkö kyseinen asia paikkansa vai ei tai ettei siitä ole tietoa. Koodistoa käytetään esimerkiksi ilmaisemaan tietoa veriryhmävasta-aineiden tai raskauden olemassaolosta.
AR/YDIN - Sukulaisuus
Koodistoa käytetään potilaskertomuksessa kuvaamaan potilaan ja hänen yhdyshenkilönsä sukulaisuussuhdetta.
Fimea - Apteekkirekisteri
Rekisteriä tarvitaan sähköisestä lääkemääräyksestä annettuun lakiin perustuvassa eResepti-järjestelmässä mm. apteekkien tunnistamisessa ja järjestelmään kuulumisen hallinnassa.
SFS - Kielikoodisto
Koodistoa käytetään potilaskertomuksessa kuvaamaan potilaan äidinkieltä ja asiointikieltä. Sitä käytetään myös asiakirjan kuvailutiedoissa ilmaisemaan kieli, jolla asiakirja on laadittu.
STM Terveydenhuollon tehtäväluokitus
Terveydenhuollon tehtäväluokitusta käytetään liittämään asiakirja siihen tehtävään ja asiaryhmään, jonka yhteydessä se on laadittu tai saapunut.
THL - KanTa -välittäjärekisteri
Rekisteriin kootaan tiedot palveluntuottajista, jotka eivät ole terveydenhuollon organisaatioita tai apteekkeja, mutta joilla on valtuutus toimia välittäjänä KanTa-palveluihin liityttäessä.
THL - Sairaanhoitopiirit
Koodisto on tilastoluokitus, jolla yksilöidään sairaanhoitopiirit alueena.
THL - Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaluokitus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajille ja toimintayksiköille tarkoitettu laajennettu toimialaluokitus.
THL - SOTE-organisaatiorekisteri
Rekisteriä tarvitaan potilasasiakirjojen tallentamiseen ja luovuttamiseen kansallisesta arkistosta. Rekisteriä tarvitaan myös KanTa-järjestelmää käyttävien osapuolten tunnistamiseen.