© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Kaksi kolmasosaa kunnan työntekijöistä oli selkeästi tiukemman alkoholipolitiikan kannalla. Tämä selvisi Alkoholiohjelman keväällä 2011 toteuttamassa nettikyselyssä.
Kyselyn vastaajista moni toivoi alkoholilain uudistusta. Lakiuudistuksessa tulisi selkeästi huomioida alkoholin haittavaikutukset. Ehkäisevän päihdetyön riittävää resursointia ja arvostusta kaipasivat monet vastaajat. Ennakoivan työotteen merkitystä korostettiin laajasti ja vahvaa panostamista sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyyn. Valtakunnallisella tasolla käytävää arvokeskustelua toivottiin myös.
Puheeksioton kulttuurin tukeminen ja alkoholilain noudattaminen saivat vahvaa kannatusta. Molempia kannatti yli 90 %:a vastaajista. Valtiolta peräänkuulutetaan vahvempaa otetta, mutta myös kunnan toimenpiteiden kohdentaminen kaipaa tehostamista. Kunnan työntekijät tuntevat hyvin MIELI2009-ohjelman toimenpidesuositukset. Resurssit olisi monen mielestä ohjattava kuitenkin toimintaan, eikä raportteihin ja selvityksiin.
Ehkäisevää ja korjaavaa työtä ei pidä kyselyn vastaajien mukaan nähdä toistensa vastakohtina. Peruspalveluiden osaamiseen ja vahvistamiseen tulisi panostaa ja matalakynnyksisten vastaanottojen määrää olisi tuntuvasti lisättävä. Myös seudulliseen ehkäisevän työn koordinaatioon panostamista kaivattiin.
Myös kunnan tasolla käytävää arvokeskustelua toivottiin. Jos kuntalaisten mielipidettä ei saada alkoholin käytön vastaiseksi, on kaikki toiminta lopulta tulipalojen sammuttamista.
Oman puuttumisen kynnys vaikuttaa vastausten perusteella varsin matalalta. Moni kertoi kannustavansa työyhteisöään viettämään tipatonta tammikuuta. Omalla asenteellaan voi vaikuttaa paljonkin ympäristöönsä. Juhlimiseen ei aina tarvita alkoholia, vaan ilo ilman viinaakin on mahdollista. Näin vastanneet eivät kuitenkaan edellyttäneet ihmisiltä täyttä raittiutta.
Alkoholiohjelma toteutti nettikyselyn keväällä 2011. Kyselyssä kartoitettiin kuntien ammattilaisten ajatuksia ja toiveita tulevaisuuden alkoholipolitiikasta. Kysymykset oli jaettu kolmeen politiikan tasoon: valtakunnalliseen, kunnalliseen ja henkilökohtaiseen tasoon. Jokaisella tasolla esitettiin väittämiä, joihin saattoi vastata 5-portaisella asteikolla. Lisäksi oli mahdollisuus avovastauksiin. Saimme vastauksia kaikkiaan yli 400 ja niistä on ollut tukea uuden hallitusohjelman päihdeosion suunnittelulle.
Tuomas Tenkanen
kehittämispäällikkö
THL
puh. 020 610 7425
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi