Etusivu > Tutkimus ja kehittäminen > Ohjelmat > Kaste > Tukea arviointiin

 

Tukea Kaste-hankkeiden arviointiin

Kaste-hankkeet saavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) tukea hankkeiden arviointiin.

Arviointituen asiantuntijaryhmä

THL:n arviointituen asiantuntijaryhmä tukee Kaste-hankkeita niiden oman arviointisuunnitelman rakentamisessa ja toteuttamisessa. Ryhmä ohjaa hankkeita arvioinnin apuvälineiden valinnassa ja toimii menetelmällisenä tukena hankkeiden arvioinnin toteuttamisessa.

Koulutusta arviointiin

Arviointituen asiantuntijaryhmä järjestää kaksi kertaa vuodessa työpajapainotteisen hankearvioinnin suunnittelupäivän valtionavustushankkeille. Suunnittelupäivien välisenä aikana voi arviointiin liittyvissä kysymyksissä olla yhteydessä THL:n Kaste-ohjelmapäällikköön.

Opastusta arviointiin

Asiantuntijaryhmän laatimaan kirjaseen "Näkökulmia osahankkeiden arviointiin" on koottu käytännön vinkkejä Kaste-ohjelman hankkeiden arviointien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Julkaisu on suuntaa-antava ja sen tueksi suositellaan lämpimästi muuta arviointiin liittyvää kirjallisuutta ja verkkoaineistoja.

Julkaisussa on kuusi lukua, joissa kerrotaan

  1. Kaste-ohjelma ja sen tavoitteet lyhyesti kuvattuna.
  2. Kuvaus monivaiheisesta innovaatioprosessista, joka on ominaista Kaste-hankkeessa toteutettaville kehittämishankkeille.
  3. Arviointien tarve ja luonne Kaste-ohjelman osahankkeissa.
  4. Arviointisuunnitelman tekemisen vaiheet. Esimerkkejä siitä, miten arvioinnin toteutusta ja tiedonkeruuta voi suunnitella.
  5. Varsinaisen arvioinnin toteuttaminen. Miten arviointitietoa voidaan kerätä Kaste-ohjelman hankkeissa.
  6. Hyvien käytäntöjen käyttöönotto ja vaikuttamistoiminta osana arviointia. Kirjallisuusluettelo, johon on kerätty arvioinnissa mahdollisesti sovellettavaa lisämateriaalia.

Lue koko julkaisu:
Kaste-ohjelman valtionavustushankkeet: Näkökulmia osahankkeiden arviointiin (pdf 326,54 kt)

Lisätietoa

Lisätietoja arviointituen asiantuntijaryhmän työstä antaa THL:n Kaste-ohjelmapäällikkö.
Yhteystiedot