Etusivu > Tutkimus ja kehittäminen > Ohjelmat > Imetyksen edistämisen toimintaohjelma

 

Imetyksen edistäminen Suomessa -toimintaohjelma 2009-2012

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asettama asiantuntijaryhmä on julkaissut ensimmäisen kansallisen ohjelman imetyksen edistämiseksi. Ohjelma on tarkoitettu kaikille imeväisikäisten parissa työskenteleville terveysalan ammattilaisille sekä kouluttajille, opiskelijoille ja tutkijoille. Myös pienten lasten ja perheiden hyvinvointia edistävät järjestöt ovat ohjelman tärkeä kohderyhmä.

Ohjelma antaa suuntaviivat imetysohjauksen tueksi äitiys- ja lastenneuvoloissa sekä synnytyssairaaloissa. Se perustuu tutkittuun tietoon imetyksen terveysvaikutuksista ja toimivista imetysohjauskäytännöistä.

Toimintaohjelman tavoitteita tukee seurantaryhmä

Toimintaohjelman toteutumista on vuodesta 2010 lähtien tukenut THL:n asettama imetyksen edistämisen seurantaryhmä. Ryhmän tehtäviä ovat:

  • kansallisen imetystilanteen seuraaminen
  • imetystä tukevien käytäntöjen ja tutkimuksen edistäminen
  • eri tahojen työn koordinointi.

Vuoden 2010 aikana tavoitteena on muun muassa uudistaa Suomen synnytyssairaaloiden vauvamyönteisyysarviointeja maailman terveysjärjestö WHO:n linjausten mukaisesti.

Esimerkkejä imetyksen terveysvaikutuksista

Imetyksen edistämisen lähtökohtana on lisääntynyt tutkimustieto imetyksen terveysvaikutuksista sekä lapselle että äidille. Suomessa suositellaan vauvojen täysimetystä kuuden kuukauden ikään saakka ja imetyksen jatkamista sen jälkeen muun ravinnon ohella yksivuotiaaksi tai pidempään. Suomalaisäidit imettävät keskimäärin noin seitsemän kuukautta, josta täysimetystä on vain 1,4 kuukautta.

Imetyksen terveysvaikutukset vauvalle

  • Vähentää hengitystietulehdusten, ripulitaudin, virtsatietulehdusten ja korvatulehdusten riskiä.
  • Tehostaa joidenkin rokotteiden immuunivastetta.
  • Vähentää atooppisen ihottuman, tyypin I ja II diabeteksen ja myöhemmän lihavuuden riskiä.

Imetyksen terveysvaikutukset äidille

  • Vähentää äidin rintasyövän ja munasarjasyövän riskiä.
  • Vähentää tyypin II diabeteksen, verenpainetaudin, hyperlipidemian riskiä.
  • Vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Imetystä edistäviä hoitokäytäntöjä synnytyssairaalassa

Imetystä edistävät muun muassa varhainen ihokontakti, ensi-imetys, imetysasentojen ohjaus, vauvan imemisotteen tarkastaminen, ympärivuorokautinen vierihoito, lapsentahtinen imetys sekä täysimetys (vältetään tarpeetonta lisäruoan, tuttien ja pullojen käyttöä) (ILCA 2005).

"Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen” on tarkoitettu työyhteisölle, joissa hoidetaan odottavia ja synnyttäneitä äitejä sekä vastasyntyneitä ja imeväisikäisiä lapsia. Julisteen voi tulostaa työyhteisön seinälle.
Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen -juliste (pdf 737 kt)

Äitiys- ja lastenneuvoloiden seitsemän askeleen ohjelma imetyksen tukemiseen

Ohjelmassa esitetään esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloita varten seitsemän askeleen ohjelma, jolla neuvola voi tukea ja edistää imetystä.

Neuvolan seitsemän askelta imetyksen edistämiseksi ovat

  1. kirjallinen imetyksen toimintasuunnitelma
  2. henkilökunnan koulutus ja asiantuntemuksen ylläpito
  3. odottavien perheiden imetysohjaus
  4. imetyksen tukeminen ja maidonerityksen ylläpito
  5. täysimetyksen tukeminen ja kiinteän ravinnon aloittaminen imetyksen suojassa
  6. imetysmyönteisen ilmapiirin luominen
  7. imetystuen varmistaminen.

Lisätietoja

Seurantaryhmän sihteeri
Katja Koskinen
erikoissuunnittelija, THL
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Seurantaryhmän puheenjohtaja
Anneli Pouta
osastojohtaja, THL
sähköposti: etunimi.sukunimi@thl.fi

Koko toimintaohjelma 2009-2012: Imetyksen edistäminen Suomessa (pdf 1,22 Mt)

Muualla palvelussa Muualla palvelussa

Vauvamyönteisyys ja sertifikaatin hakeminen
Tietoa imetystä edistävästä WHO:n ja Unicefin Vauvamyönteisyysohjelmasta sekä työvälineitä ja ohjeita sairaalan vauvamyönteisyyden arvioimiseksi.

Imeväisikäisen ruokintaan liittyvä tiedotusaineisto
Ohjeita imeväisikäisen ruokintaan liittyvän tiedotusaineiston tuottajalle Kasvun kumppanit -verkkopalvelussa.