© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Alkoholiohjelman 2008-2011 painopiste on paikallisen työn tukemisessa. Päihdehaittojen ehkäisyssä tärkein työ tehdään paikallisella tasolla. Ihmiset elävät, työskentelevät, viettävät vapaa-aikaansa ja käyttävät erilaisia palveluja omassa paikallisessa elinympäristössään. Siksi myös Alkoholiohjelman 2008-2011 painopiste on aiempaa selkeämmin suuntautunut alueellisen ja paikallisen työn tukemiseen.
Alkoholiohjelman tavoitteena on
Nämä tavoitteet perustuvat valtioneuvoston periaatepäätökseen, jolla linjataan alkoholipolitiikkaa.
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää poliittista tukea
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää paikallisen työn lisäksi poliittisen päätöksenteon tukea, esimerkiksi alkoholin saatavuuden sääntelyä verotuksen avulla. Paikallisella tasolla tarvitaan rakenteita, työvälineitä, hyviä käytäntöjä ja tietoa toiminnan tueksi.
Paikallisen työn tukemiseen on tällä ohjelmakaudella alueellisen koordinaation malli, jossa viiteen aluehallintovirastoon on sijoitettu alkoholiohjelman koordinaattori.
Alueellisen koordinaation malli tukee pysyvien rakenteiden syntymistä
Alueellisen koordinaation mallilla tuetaan pysyvien rakenteiden syntymistä alkoholihaittojen ehkäisylle alueellisella ja paikallisella tasolla. Mallin turvin kyetään tehokkaaseen päihdetietouden levittämiseen kentän toimijoille sekä välittämään tietoa paikallisesta päihdetilanteesta alkoholipolitiikasta päättäville tahoille.