© THL 2012 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 020 610 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Päijät-Hämeen alue liittyi Alkoholiohjelman kumppaniksi 5.9.2011. Vahvan seudullisen yhteistyön perinteen omaavan alue tuli luontevasti mukaan seudullisella kumppanuuskonseptilla: peruspalvelukeskukset Oiva ja Aava sekä Lahden ja Heinolan kaupungit olivat valtuuttaneet sosiaalialan osaamiskeskus Verson allekirjoittamaan sopimuksen.
5.9. 2011 Lahteen kokoontui Päijät-Hämeen toimijoita kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuuteen. Verson johtaja Päivi Hiltunen toivotti kaikki lämpimästi tervetulleiksi.
Kehittämispäällikkö Tuomas Tenkanen THL:stä kertoi kumppanuuskonseptin kehittymisestä Alkoholiohjelmassa ja iloitsi erityisesti Päijät-Hämeen konseptista, jossa alueen toimijat ovat valtuuttaneet Verson allekirjoittamaan sopimuksen ja toimimaan alueen kumppanuutta koordinoivana tahona.
Tuomas Tenkanen välitti myös terveiset ja kiitokset Sosiaali- ja terveysministeriöstä, jossa toivotettiin Päijät-Häme tervetulleeksi uuden hallituskauden ensimmäiseksi kumppaniksi. Alkoholiohjelman Etelä-Suomen aluekoordinaattori Heli Heimala kertoi erilaisista koulutustilaisuuksista, joihin kumppaneilla on mahdollisuus osallistua.
Tällä ohjelmakaudella kumppanussopimuksia on rakennettu aiempaa konkreettisemmiksi ja Päijät-Häme onkin laatinut selkeät tavoitteet. Seutukoordinaattori Susanna Leimio-Reijosen mukaan osa tavoitteista liittyy rakenteiden vahvistamiseen. Näitä ovat esimerkiksi seudullisten ja alueellisten kumppanuuksien vahvistaminen ja alueverkostojen oman toiminnan sekä niiden välisen seudullisen yhteistyön kehittäminen.
Ehkäisevää ja edistävää työtä vahvistetaan muun muassa
Tärkeää on myös olemassa olevien hyvien käytäntöjen levittäminen, jakaminen ja hyödyntäminen.
Osa tavoitteista on väestötasoisten interventioiden vahvistamista tukevia kuten esimerkiksi Ikäihmisten ikäeettinen ehkäisevä työ ja hyvinvoinnin edistäminen. Oleellista työssä päihdehaittojen ehkäisemiseksi on toimintaympäristön tunteminen ja siitä nousevat tarpeet korosti Leimio-Reijonen.
Kumppaneille on suunnattu oma tuotepaketti, jonka sisältä muodostuu pitkälti erilaisista osaamista tukevista koulutuksista. Päijät-Hämeen lastensuojelun toimijoille onkin jo loppuvuodesta tarjolla varhaista puheeksiottoa tukeva koulutus.
Kehittämispäällikkö Tuomas Tenkanen
puh. 020 610 7425
etunimi.sukunimi@thl.fi
19.9.2011