Kuulumiset
Alkoholiohjelman 2008-2011 Itä-Suomen ehkäisevän päihdetyön kuulumisia loppuvuonna 2011.
- Itä-Suomen alueella on tällä hetkellä 25 kuntaa ja viisi järjestöä jotka ovat solmineet Alkoholiohjelman mukaisen kumppanuussopimuksen.
- Kumppanuusarviointi tehtiin syksyllä 2011 ja vastausprosentti oli hyvä (88 %)
Arvioinneissa todettiin, että alkoholihaittojen esiin nostaminen on tärkeää ja kumppanuus on edesauttanut tätä työtä. Koordinaattorin kanssa tehtävästä yhteistyöstä koettiin olevan hyötyä ja sitä kautta on saatu tietoa meneillään olevista ajankohtaisista asioista sekä apua käytännön työhön mm. strategiatyöhön. Alkoholiohjelman järjestämät koulutukset ovat olleet arvioinnin mukaan monipuolisia ja hyödyllisiä. Kumppanit ovat saaneet uusia materiaaleja ja malleja järjestetyissä koulutuksissa. - Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimii sisäisen turvallisuuden työryhmä. Syksyn 2011 aikana on toteutettu ikäihmisten turvallisuusfoorumi sekä turvallisuustietoutta ikäihmisille tilaisuus.
- Toisen asteen oppilaitoksille kysely tupakkalain toimeenpanosta toteutettiin 11-12/2011. Kyselyn tulosten mukaan uudella tupakkalailla on ollut sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Oppilaiden tupakointi on ainakin hieman vähentynyt. Nuuskan käyttöä ilmenee, mutta esimerkiksi sähkötupakka on melko tuntematon. Oppilaitosten henkilökunnan tupakointi on vähentynyt lakimuutoksen johdosta.
- Päihdeavainindikaattoreista on työstetty kuntakohtainen tieto ja indikaattoritieto on päivitetty joulukuussa 2011. Kunnan omia indikaattoreita on verrattu seutuun, aluehallintoalueeseen sekä koko maahan. Indikaattoreiden tuoma tieto toimii kunta- ja seutukäyntien yhtenä tärkeimpänä keskustelun pohjana.
- Vuoden aikana aluekoordinaattorilla on ollut 15 kunta- ja kuntakäyntejä. Suurin osa käsitteli näistä käynneistä ikäihmisten päihdetyön kehittämisen tilaa. Kunta- ja seutukäyntejä tullaan toteuttamaan myös vuonna 2012.
- Verkostotyö aluekoordinaattorityössä jatkuu. Verkostojen kautta saadaan alkoholiohjelman tavoitteita ja toimia vietyä eteenpäin. 2012 verkostotyö jatkuu niin osaamiskeskusten, kuntien päihdetyöryhmien kuin Kaste-hankkeiden kanssa.
Kehittämistyö
- Alkuvuodesta 2011 kartoitettiin kuntien tilannetta ikäihmisten päihdehaittojen ehkäisyssä. Samalla on esitelty toimijoille yli 65-vuotiaiden alkoholimittaria. Vuoden 2011 aikana tuotettiin koulutus DVD "Sopivasti Seniorille", jonka tarkoituksena on tukea ikäihmisten alkoholimittarin jalkautusta ja samalla ohjata mittarin käyttäjiä. DVDn julkaistiin ikäihmisten turvallisuusfoorumissa 4.10.2011 Joensuussa. Mukana kehittämistyössä ovat olleet Itä-Suomen aluehallintovirasto alkoholiohjelman koordinaation kautta, Aktiivinen ikääntyminen Itä- ja Keski-Suomessa -hanke sekä Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat ja opettaja ovat vastanneet teknisestä toteutuksesta.
- Sosionomiopiskelijoiden opinnäytetyö ikäihmisten itsensä käsityksiä alkoholin käytöstä valmistui ISAVIn ja ISOn toimeksiantona 11/2011. Aineisto kerättiin opinnäytetyöhön ikäihmisten normaaleista harraste- ja toimintaympäristöstä. Tuloksien mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö voi tuoda helpotusta psyykkisiin ja fyysisiin vaivoihin. Haitallinen alkoholinkäyttö voi vaikuttaa negatiivisesti sosiaalisiin suhteisiin sekä aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä haittoja, kuten sairauksia, tapaturmia, häpeän tunteita ja arjen hallinnan vaikeutumista. Ikäihmisten alkoholinkäyttöön liittyy riskitekijöitä sekä suojaavia tekijöitä, jotka ovat usein toistensa vastakohtia.
Koulutus
- Vuoden 2011 aikana tuotettiin koulutus-DVD "Sopivasti Seniorille", jonka tarkoituksena on tukea ikäihmisten alkoholimittarin jalkautusta ja samalla ohjata mittarin käyttäjiä. DVDn julkaisu toteutui ikäihmisten turvallisuusfoorumissa 4.10.2011 Joensuussa.
- Arjen Mieli -hankkeen ja Alkoholiohjelman yhteistyönä on toteutettu syksyn 2011 aikana mielenterveys- ja päihdestrategiat kuntoon työkokoukset maakunnittain. Työkokouksissa käsiteltiin strategiatyötä yleisesti sekä ideoitiin tukitoimia kuntien strategiatyön tueksi tulevaisuuteen.