Verkkojulkaisut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) omissa julkaisusarjoissa vuodesta 2009 alkaen ilmestyneet aineistot ovat selattavissa THL:n kirjastotietokannassa. Tietokannasta voi tehdä hakuja esimerkiksi kirjoittajan nimellä. Voit tutustua aineistoihin myös alla esitetyn sarjajaon mukaan.
THL:n julkaisut (kirjastotietokannassa)
Julkaisuhaku (kirjastotietokannassa)

THL:n julkaisut sarjoittain

Avauksia
Muun muassa keskustelunavauksia ja seminaarikoosteita.

Kide
Työkaluja ja eväitä erityiskysymysten hallintaan ja käsittelyyn sekä toiminnan arviointiin tai muutosten läpivientiin.

Luokitukset, termistöt ja tilasto-ohjeet
Lainsäädäntöön ja asetuksiin pohjautuvia velvoittavia asiakirjoja, joihin kuuluvat erilaiset luokitukset, sanastot ja ohjeet.

Opas
Sosiaali- ja terveysalan käytännön työn kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Raportti
Hankkeiden loppuraportteja ja muita selvityksiä ja katsauksia.

Suositus
Toimenpideohjeita ja -suosituksia ja niihin liittyvää ohjeistoa.
Tutustu myös:
Ennen vuotta 2009 julkaistut, voimassa olevat suositukset ja ohjeet

SVT-kokoomatilastot
Usean eri tilastoaineiston kokonaisuus, josta suurin osa täyttää Suomen virallisen tilaston perus- ja laatukriteerit.

Teema
Laajoja valtakunnallisia katsauksia ja muita ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvia tietokirjoja.

Tutkimus
Akateemisia väitöskirjoja.

Tilastoraportti
Tilastotietoa eri aihealueilta vuodesta 2009 alkaen.
Tutustu myös:
Kaikki tilastojulkaisut

Tilaa julkaisuja kirjakaupasta

Voit tilata painettua julkaisuja THL:n kirjakaupasta.
THL:n kirjakauppa