Valokuvanäyttely “Näe köyhyys”

Näyttely on osa Euroopan Stop köyhyys! kampanjaa. Teemavuotta 2010 isännöi Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Näyttely tulee kiertämään eri paikoissa ja erilaisten tapahtumien yhteydessä.

Kuka on köyhä? Voisinko se olla minä? Voisiko se olla veljeni, naapurini?

Valokuvanäyttelyllä halusimme antaa kasvot köyhyydelle. Toivomme, että mahdollisimman moni meistä suomalaisista voi teemavuoden aikana pysähtyä näiden kuvien eteen, kohdata köyhän ihmisen silmästä silmään ja kuunnella heidän tarinaansa. Kun huomaamme ettei köyhyys ole pelkkä sana tai luokitus yhteiskunnassamme, vaan todellinen ihminen, voimme herätä miettimään: Mihin elämässämme pyrimme ja millä hinnalla? Mihin arvoihin uskon, toiminko niin, että ne toteutuvat? Ketkä ovat lähimmäisiäni ja kuinka kohtelen heitä?

Valitsimme näyttelyn toteuttajaksi valokuvataiteilija Magi Viljasen. Hän on tunnettu vahvoista ihmiskuvistaan ja rohkeasta kyvystä käsitellä vaikeitakin aiheita. Viljasen kuvissa ihminen on arvokas omana itsenään. Kuvaaja ei kaunistele tai peittele elämän jättämiä jälkiä. Pikemminkin hän kaivaa esille ihmisen sielun ja arvokkuuden jota ihmisyydessä on. Viljasen tunnetuimpia näyttelyitä ovat “Ram Ram Ludia” joka kertoo Intialaisesta kylästä, “Prinssi No.276 824” kuvattu neljän eri maan mielisairaalassa sekä “Kabhi Kushi Kabbie Gham” mikä kertoo lapsista jotka elävät laitoksissa.

“Näe köyhyys”-kuvien kuvaamisesta Viljanen kertoo: Jokainen ihminen, jonka kuvasin, oli todellinen sankari. Kun kuuntelin heidän tarinoitaan tunsin itse nöyrtyväni. Ihailin heidän sitkeyttään, rehellisyyttään ja kykyään selviytyä elämästä menettämättä toivoa ja ihmisyyttä.

Näyttelyn kuvat ovat pelkistettyjä. Niissä ihmiset seisovat hohtavan valkoisessa tilassa ylväinä ja arvokkaina. He katsovat joko haastavasti suoraan katsojaan tai ylös tulevaisuuteen täynnä toivoa. Teoksiin kuuluu myös äänimaisema, jokaisen kuvan kohdalla kuullaan yksi elämäntarina. Viljanen stilisoi tarinat jotka hänelle kerrottiin. Niissä köyhyys puhuu julmaa ja karua kieltä, mutta on myös vahva, oikeudenmukainen ja täynnä toivoa.

Näyttelykokonaisuudessa on esillä myös Camera Obs –valokuvakerhon ottamia kuvia aiheesta “Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä köyhien kuvaamana.

Magi Viljanen on paikalla kampanjan avajaisissa Lumilinnassa 18.2.2010.

Lisätietoja:

Stop köyhyys -verkkosivut
Euroopan laajuisen kampanjan sivut: www.2010againstpoverty.eu
Oppilaitostilaisuuden ohjelma
Kuka kuuntelee köyhää? Suhdanteiden heiluttamat -seminaarin ohjelma

Lisätietoja valokuvanäyttelystä:

www.magiviljanen.com
www.tahtikuviot.fi
magi@tahtikuviot.fi
Puh. 050 624 46