© THL 2013 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | PL 30, 00271 Helsinki | puhelin 029 524 6000 | Palaute | Tietoa sivustosta
Ikääntyneiden määrä Suomessa ja maailmalla kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Jos myös dementiasta kärsivien määrä kasvaa jatkuvasti samaa tahtia, terveydenhuolto ja yhteiskuntamme kuormittuvat voimakkaasti. Toivottavaa olisi, että dementiaa voitaisiin ennaltaehkäistä tai sen alkamista myöhästyttää. Muistitoimintojen heikentymisen ehkäisytutkimus FINGER:ssä tartutaan tähän haasteeseen.
Tutkimuksen päätarkoituksena on saada selville, voidaanko monipuolisella elintapaohjelmalla ehkäistä muisti- ja ajattelutoimintojen heikkenemistä ikääntyvässä väestössä. Lisäksi tavoitteena on ylläpitää osallistujien toimintakykyä, parantaa heidän elämänlaatuaan ja vähentää masennusoireita, terveyspalveluiden tarvetta sekä sydän- ja verisuonitautien riskejä.
Tutkimuksen osallistujat on koottu Kansanterveyslaitoksen väestötutkimuksiin aiemmin osallistuneista henkilöistä, joilla on kohonnut dementiariski. He ovat tutkimuksen aloittaessaan 60–77-vuotiaita. Kokonaisuudessaan tutkimuksessa tulee olemaan noin 1 200 osallistujaa. Tutkimusta tehdään kuudella eri paikkakunnalla: Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Seinäjoella, Turussa ja Vantaalla.
Tunnettu dementiatutkija, dosentti Miia Kivipelto johtaa tutkimushanketta. Tutkimusryhmään kuuluu lisäksi monia johtavia tutkijoita eri puolilta Suomea. Tutkimus koordinoidaan Helsingistä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta käsin ja toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen kanssa.
Tutkimusryhmä
Hankkeen perustiedot